Elokuussa v. 1946 minua alkoi vaivata paha reumatismi. Kävin 6.9. Pielaveden lääkärin tri Kolehmaisen vastaanotolla. Hän sanoi, että minulla oli paha iskias tulehdus ja määräsi kolmenlaiset lääkkeet. Hän suhtautui kuitenkin epäillen noiden lääkkeiden apuun ja sanoi: ”Kun nämä lääkkeet loppuvat, koetetaan jotain muuta neuvoa.” Käytin melkein kaikki lääkkeet, ja vaiva niin paheni. Lopulta en saanut edes kenkiä jalkaani. Kun lapseni laittoivat kengät jalkaani, kohosi tuskan hiki ja kyyneleet tulivat silmiini. Ajattelin mennä uudelleen lääkärin, mutta päätin kuitenkin jättää asiani Jumalalle. Tätä päätöstä seuraavana yönä oli tuskani ankara ja rukoilin Jumalaa: ”Ota minut pois, sillä en voi kestää tätä tuskaa.” Sitten aloin kuitenkin kiittää Jumalaa parantumisesta, ja tuskani katosi kiitokseen. Seuraavana aamuna lähdin työhön ja oli sanomattoman hyvällä. Vähän tosin aluksi pelkäsin, että vaivani uusiutuisi, mutta kiitos Jumalalle, ei iskias sen paremmin kuin struumakaan ole koskaan uusiutunut. Vuonna 1947 sairastuin happo vaivaan. Se oli niin vaikea, että toisinaan maailma alkoi mustua silmissäni ja kesken työtä oli käytävä pitkäkseen. Tri Kolehmainen sanoi, että liika happo on syönyt vatsalaukun niin heikoksi, että se voi vaikka haljeta. Hän kielsi kaiken raskaan työn ja määräsi monenlaiset lääkkeet. Ne olivat niin voimakkaita, että näköni alkoi heiketä. Oli kuin olisi katsellut sumun läpi. Aioin hankkia silmälasit, mutta rahat olivat menneet lääkärissä käyntiin. Aloin kiitellä Jumalaa siitä, että Hän antaa minun nähdä lukea Raamattua seuraavana sunnuntaina. Sen enemmän en pyytänyt. Sunnuntaiaamuna otin uskossa Raamatun ja näin aivan selvästi. Vatsavaivani hävisi samalla, ja hankin lasit (vanhuuden tähden) vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Yhtä yskää lukuunotetummatta en ole vuoden 1947 jälkeen (vuoteen 1970 mennessä) tarvinnut lääkäriä enkä lääkkeitä. Kunnia Jumalalle! Martta Asikainen Hankasalmi
Osmo.Haaviston kirjasta Sellainen kuin hän oli.