Nuoret Herralle

KAIKKINA AIKOINA on käyty taistelua nuorten sieluista, eikä vähiten näinä lopun aikoina. Joku on sanonut, että kenellä on nuoret, sillä on tulevaisuus. Siksi erilaiset aatteet ja puolueet pyrkivät valloittamaan puolelleen nuoret ja tekevät kaikkensa heidän voittamisekseen. Meidän kristittyinä tulisi myös kiinnittää suurta huomiota tähän tärkeään seikkaan. Heidät tulisi voittaa Kristukselle Jeesukselle, sillä kun nuori voitetaan taivasta varten, niin ei pelastu vain sielu, vaan myös elämä.

Kerrotaan kuuluisasta mustalaissaarnaaja Gipsy Smithistä, joka kuunteli eräässä suuressa kokouksessa todistuksia Herran pelastavasta voimasta. Useimmat kertoivat, miten syvältä Jeesus oli voinut heidät nostaa. Silloin hän nousi ja todisti: ”Jumala on pelastanut teidät syvältä synnistä. Mutta vielä suurempi on Herran armo ja pelastava voima ollut minun kohdallani, sillä Hän pelasti minut hyvin nuorena ja on kyennyt varjelemaan minut omanaan tähän päivään asti.”

Vain suuri Jumalan armo kykenee varjelemaan meidät nykyisen pahan maailman keskellä Herran omina. Sillä elämme todella laittomuuden aikakautta sen eri muodoissa. Jos vanhemmilla on omat suuret kiusauksensa elämän murheiden ja huolien keskellä, niin ei niitä ole tänä aikana vähiten juuri nuorilla miehillä ja naisilla. On kuitenkin ihanaa tietää, että sama voimallinen Jumala on varjeleva meidät tänäkin aikana ominaan. Kunnia Hänen nimelleen!

Nuoruus on monessa suhteessa erikoisen otollista aikaa. Silloin, kun synti ei ole vielä ehtinyt turmella ihmisen sydäntä ja ruumista, on helpompi antaa elämänsä Jeesukselle. Useimmat ihmiset ovatkin kokeneet kääntymyksen juuri nuoruusvuosinaan. Viisas Salomonkin sanoo: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: ’Nämä eivät minua miellytä’ ” (Saarn. 12:1).

Raamattu puhuu etsikkoajasta, ja harva lienee se ihminen, joka ei juuri nuoruudessaan olisi saanut tuntea erikoista etsikkoaikaa. Kun ihminen maailman tiellä on monien syntien paaduttama ja pettämä, niin näyttää kuin hänen omatuntonsakin olisi turtunut ja Jumalan kutsuva ääni sammunut. Hyvin harva on enää vanhuudessaan päässyt käsittämään pelastuksen armoa. Joskus tuntuu kuin kokonaan synnissä elämänsä elänyt ei enää oikein käsittäisi sielunsa pelastuksen asiaa. On aivan kuin käsittämätön usva ympäröisi hänen sieluaan.

Jo tämänkin tähden on suorastaan vaarallista jättää sielunsa pelastus vanhuuden vuosiin, vaikka paholainen juuri niin saarnaakin. Sitäpaitsi ei kukaan voi taata, että hän elää vanhaksi. Ympärillämme oleva elämä on yhtenään täynnä sen epävarmuudesta. Onnettomuudet, sydänhalvaukset ym. sairaudet leikkaavat viljaa ja usein juuri parhaimmassa iässä olevaa. Jokapäiväiset kuolinilmoitukset lehtien palstoilla puhuvat omaa järkyttävää kieltään siitä, miten nuortakin viljaa leikataan.

Siksi on suorastaan mieletöntä jättää sielunsa pelastusasiat myöhemmäksi. Nuorella on kaikki pelastumisen edellytykset. Omatunto on silloin vielä herkkä kuulemaan Jumalan Pojan kutsuvaa ääntä. Sen tähden on kaikkein parhain aika tulla Jeesuksen luokse juuri nuorena.

Suuret ovatkin ne nuorten joukot, jotka ovat seuranneet Kristuksen kutsua ja astuneet tämän suuren taivaallisen Sotapäällikön riveihin. En tiedä elämässä mitään suurempaa kuin juuri sen, että on saanut tämän armon.

Jos yli neljäkymmenen vuoden Kristuksen Jeesuksen seuraamisen jälkeen kysyttäisiin, haluaisinko uudelleen valita Hänet, jos elämä annettaisiin takaisin, niin silmää räpäyttämättä uskaltaisin huutaa: ”Totisesti minä valitsen mieluummin Jeesuksen kuin mitään maailmassa!”

Se, että nuorilla on omat suuret taistelunsa Herran tiellä, ei yhtään vähennä tämän ratkaisun tekemistä. Jotkut nuoret, lähtiessään Jeesuksen seuraan, luulevat, että tällä tiellä ei ole mitään taisteluja ja vaikeuksia, vaan se on heidän mielestään oltava vain ainaista alamäkeä. Kun sitten tuleekin vastamäki ja taisteluja monine kiusauksineen, niin he säikähtävät ja palaavat takaisin syntirapakkoonsa.

Totuuden nimessä meidän on sanottava, että taivaan tie on kaita. Sillä tiellä on vastassamme suuri vihollinen, joka kiertää ympäri kuin kiljuva jalopeura ja etsii, kenen meistä saisi niellä. Ymmärrämme varmaan, että jos tiellä on todellakin tällainen ”jalopeura”, niin taisteluihin ja vaikeuksiin on varauduttava. Mutta on kuitenkin kirjoitettu: ”Näissä kaikissa me saamme jalon voiton Hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.” (Room. 8:37).

Ja se on aina hyvä muistaa, että vaikka vastustajamme kiljuukin, niinkuin jalopeura, niin se ei kuitenkaan ole jalopeura. Sillä vain yksi on, josta on kirjoitettu, että hän on jalopeura, Juudan sukukuntaa ja hän on arvollinen avaamaan kirjan ja sen sinetit. Ilm. 5:5.

Tämä kirjaseni olen tarkoittanut erikoisesti nuorille kanssamatkaajilleni. Olen itse tullut uskoon 17-vuotiaana, ja rohkenisin uskoa, että monet taistelut taistelleena voisin antaa jonkin neuvon ja kehoituksen sanan teille tämän päivän nuoret. Sitä ainakin toivon.

Joku on sanonut, että joka ikäkaudella on omat kiusauksensa ja taistelunsa. Ja se varmaan pitänee paikkansa. Se on myöskin hyvä muistaa, että meidän vastustajamme sielun vihollinen saatana tulee aina matalimmasta aidasta sisälle. Siis toisin sanoen, siinä missä kohden sinulla elämässäsi on ollut heikko kohta, niin juuri siitä ensimmäiseksi kiusaaja tulee sinua kiusaamaan.

Mutta Johannes kirjoittaa näin: ”Minä kirjoitan teille nuorukaiset, sillä te olette voittaneet sen, joka on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän.” 1. Joh. 2:13.

Meillä on siis mahdollisuus tulla kaikissa taisteluissamme voittajaksi ja kaikki suoritettuamme, pysyä pystyssä.

Miljoonat ovat jo ennen meitä menneet voittajana perille ja sama Jumala on meidänkin Jumalamme. Hän, joka kantoi Israelin kansaa erämaassa, on kantava meitäkin, meidän erämaan matkallamme. Sillä Jumalan lupaus kuuluu: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Hän karkoitti viholliset sinun tieltäsi, hän sanoi: ’Hävitä.’ ” 5. Moos. 33:27.

On siis aina hyvä muistaa, että sota ei ole meidän, vaan Herran. Ja että me emme taistele yksin, vaan niitä voimia, jotka ovat meidän puolellamme on enempi kuin niitä, jotka ovat meitä vastaan.

Siksi älkäämme peljätkö, vaan käykäämme rohkeasti eteenpäin ja niinkuin Joosua valtasi askel askeleelta lupauksen maata, niin mekin saamme vallata ja periä lopulta sen ihanan luvan maan.

MITÄ MINUN PITÄÄ TEKEMÄN, ETTÄ MINÄ IANKAIKKISEN ELÄMÄN PERISIN?

TÄMÄN KYSYMYKSEN esitti kerran Jeesukselle nuori hallitusmies, joka ei suinkaan ollut elämässään epäonnistunut. Eihän ollut juomari eikä muutenkaan suuri syntinen, jonka tähden hänen olisi tarvinnut tulla Jeesukselta apua etsimään. Yleinen käsityshän on, että ihminen tarvitsee Jumalaa vasta sitten, kun hän on muuten kaikin puolin elämässään epäonnistunut.

Tämä nuorukainen oli kelpo mies. Kun Jeesus esitti hänelle käskyt: ”Älä tapa”, ”Älä tee huorin”, ”Älä varasta”, ”Älä sano väärää todistusta”, ”Älä toiselta anasta”, ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”, niin nuorukainen vastasi: ”Niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti” (Luuk. 10:17–20). Hän oli siis elänyt moitteettomasti, mutta ei kuitenkaan vielä omistanut iankaikkista elämää.

Jos näitä rivejä sattuu lukemaan joku sellainen nuorukainen tai neitonen, joka myös on onnistunut elämään puhdasta elämää kaiken tämän maailman riettauden keskellä, niin tahtoisin sanoa sinulle, ettei hyvä elämäsi vielä riitä autuutesi perustaksi. Ei se riittänyt edellä mainitulle nuorukaisellekaan. Mutta kuinka harvinaisia ovatkaan nykyaikana tällaiset nuorukaiset ja neitoset! Monilla ei ole edes pientä aavistustakaan siitä, miten syvällä syntielämässä nykyajan nuoriso vaeltaa. Ei ole enää harvinaista, että alle 20-vuotiaat nuorukaiset ja neitoset viettävät juopottelevaa ja irstailevaa elämää. Ja erikoisesti näemme tänä päivänä nuorisomme hukkuvan kaikenlaisten narkoottisten aineiden tuhoamana. Ei suinkaan ole ihme, jos alle viisitoistavuotias on jo vajonnut niin syvälle huumausaineiden käytössä, ettei hänellä näytä olevan mitään mahdollisuutta vapautua enää niiden vallasta.

Huoltoviranomaiset ja erilaiset järjestöt seisovat melkein neuvottomina tämän kauhean tuhon edessä. Mistään ei näytä löytyvän keinoa tilanteen korjaamiseksi. Nyt olemme kuitenkin viime aikoina saaneet suureksi iloksemme nähdä, kuinka nuoriso on alkanut virrata Kristusta kohden. Kymmenet ja sadat ovat pelastuneet ja löytäneet uuden voiman. Ja onhan kirjoitettu: ”Jokainen joka ottaa hänet vastaan, hän saa voiman tulla Jumalan lapseksi.” (Joh. 1).

Meidän päiviemme nuorten rinnassa polttaa syvä jano. He kaipaavat elämää. He ovat kyllästyneet tyhjiin lauseparsiin ja kuolleisiin uskonnollisiin muotoihin. Ja kun he luulevat, ettei kristillisyys olekaan muuta kuin pelkkää muotomenoa, niin he ovat sen hyljänneet ja kääntyneet etsimään elämää maailmasta. Mutta kuinka moni onkaan katkerasti saanut kokea, ettei maailman ja synnin tiellä löydy elämää. Ja kuinka olisikaan elämä löydettävissä sieltä, missä on vain kuolemaa! Siksi onkin nuoret saatava johdatetuiksi oikean elämän yhteyteen.

Jeesus Kristus on sanonut: ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys” (Joh. 10:10).

Vain Hänen luonaan on elämä. Kaikkialla muualla on kuolemaa, mutta Hänen luonaan on yltäkylläinen elämä.

Elämällä ja elämällä on suuri ero. Tuossa makaa kuoleva vanhus heikkona sairaana. Hänessä on vielä elämää, mutta ei ylitsevuotavaa elämää. Hän voi vielä liikuttaa jäseniään ja puhua muutaman sanan, mutta heikkoa se kaikki on. Jos taas katselemme nuorta, tervettä lapsukaista, niin hänestä pursuaa ylitsevuotava elämä. Ei hän voi olla yhdessä paikassa pitkää aikaa. Hänen täytyy saada olla liikkeessä. Hänen jäsenissään kiertää nuori, voimakas elämä.

Tällaisen ylitsevuotavan elämän lahjoittaa myös Jeesus Kristus omilleen. Siinä on salaisuus, miksi nuoret voivat löytää Hänessä tyydytyksen. Jos sinä, joka luet näitä rivejä, et vielä ole jättänyt elämääsi Hänelle, niin kehoitan sinua tekemään sen nyt. Voit laskea tämän kirjasen kädestäsi ja polvistua Herran eteen rukouksessa pyytämään, että löytäisit tosi elämän. Ja jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, on pelastuva.

Kun olet löytänyt pelastuksen Jeesuksessa, tulee sinun jatkuvasti vaeltaa Hänen yhteydessään. Eenok vaelsi kokonaista 300 vuotta Herran kanssa täällä alhaalla, ja sitten Herra otti hänet omaan kotiinsa. Ei elämä tule pitkäksi ja yksitoikkoiseksi Jeesuksen seurassa. Minäkin voin oman, pienen kokemukseni perusteella sanoa, ettei mikään ole niin vaiherikasta ja aina uusia yllätyksiä tarjoavaa kuin elämä Jeesuksen seurassa.

Tosin tälläkin tiellä on vaikeuksia ja taisteluja, mutta kaikesta huolimatta se on ihana tie. Ei meidän tarvitse tällä tiellä taistella yksin, vaan meillä on suuri Auttaja, Jeesus. Hän kuljettaa meitä voittosaatossa. Ei niin, että saatana jättäisi Herran oman rauhaan. Päinvastoin, jos ketä, niin juuri Herran omia se kiusaa. Ei sillä liene niinkään suurta hätää niistä, jotka kulkevat sen talutusnuorassa. Mutta jos joku uskaltaa lähteä toiselle tielle, niin siitä on vihollisella hätä. Siksi on hyvä, että opimme tuntemaan paholaisen monet juonet ja aikeet, ”ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat”. Näin kirjoittaa kokenut Herran palvelija (2 Kor. 2:11). Kun me vihollisen ensimmäiselle kuiskeelle sanomme: ”ei”, niin silloin kristillisyytemme on ainaista voittosaatossa kulkemista ja virtailee elämä, ylitsevuotava elämä meissä.

Nuoret haluavat myös tehdä jotakin. Rikas nuorukainenkin kysyi: ”Mitä minun pitää tekemän?” Nuoret eivät tahdo käsittää, että jotain voi saada tekemättä. Itse pelastuksessa emme kuitenkaan voi tehdä muuta kuin nöyrtyä ottamaan lahjana vastaan sen vanhurskauden, joka on ilmoitettu meille ilman lakia (Room. 3:21–24). Ja jatkuva pelastuksessa säilyminenkin on siinä, että pysymme Hänessä, joka on tullut meille vanhurskaudeksi, viisaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.

Mutta sitten voimme Herran omina tehdä jotain Hänelle, joka on meitä rakastanut ja päästänyt meidät synneistämme verellään. Jeesus ei pelasta meitä ”tyhjäntoimittajiksi”, vaan työhön viinitarhaansa. Suurimmat aseensa onkin Herra tehnyt niistä, jotka ovat pelastuneet nuorena. William Booth, pelastusarmeijan perustaja, oli vain 15 vuotta vanha, kun hän ratkaisevasti kohtasi Jumalan. Samoin Charles H. Spurgeon, tunnettu herätyssaarnaaja, oli vasta 16 vuotta vanha, kun hän pelastui. Hudson Taylor, Kiinan Sisämaalähetyksen perustaja, oli myös 15 vuoden ikäinen tullessaan kääntymykseen. Samoin kuuluisa evankelista Moody oli noin 16-vuotias pelastuessaan. Yleensä kaikki kuuluisat Jumalan miehet ovat tulleet kääntymykseen nuorina ja uhranneet Herralle paitsi sydämensä myös ruumiinsa. ”Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne”, on myös Paavalin kehoitus (1 Kor. 6:20).

Kun nuoret saadaan oikealla tavalla johdetuksi Jeesuksen yhteyteen, niin kaikkein parhaiten juuri he voivat taas olla voittamassa toisia nuoria Herralle. Vanhoilla ei ole usein sitä intoa kuin nuorilla. Siksi on tämä heidän intonsa saatava oikeisiin uomiin, ja silloin se tulee Jumalan valtakunnalle suureksi siunaukseksi.

Maailma on tämän käsittänyt ja siksi asettanut nuorten eteen juuri viekkaimmat ansansa. Mutta myös meidän kristittyjen tulee tämä käsittää ja tehdä kaikkemme, että nuoretkin tulisivat voitetuiksi Kristukselle.

Kun vanha ihminen pelastuu, niin pelastuu hänen sielunsa, mutta kun nuori pelastuu, niin pelastuu hänen sielunsa ja hänen elämänsä.

Erilaiset järjestöt, poliittiset ja muut, ovat kyllä oivaltaneet nuorison merkityksen. Joku on sanonutkin, että sillä jolla on nuoriso, sillä on tulevaisuus. Siksi meidän tulisi yhä enempi ja enempi kiinnittää huomion myöskin nuorisoon. Me usein panemme suuren arvon sille, kun tuolta katuojasta tai vankilamuurien sisältä joku mies tai nainen pelastuu ja tulee uskoon, ja onhan se toki ihana asia, kun syvälle vajonnut saa kokea Jumalan pelastavaa voimaa. Hänen elämänsä muuttuu ja kaikki näkevät sen. Se on ihana todistus Jeesuksen pelastavasta voimasta. Mutta pitäisin vielä suurempana sitä, kun ihminen, joka ei ole ehtinyt ruumistaan turmella kaikenlaisilla myrkyillä ja himoilla, tulee Jeesuksen luokse ja antaa puhtaan elämänsä Jeesukselle. Tämän kirjani tarkoitus on, kuten olen jo edellä maininnut, tarkoitettu erikoisesti juuri tällaisia nuoria ja vastakääntyneitä varten.

MIKSI TARVITSEMME PELASTUSTA?

Tuo sana pelastus tuntuu monesta hyvin oudolta. He eivät voi käsittää, mitä uskovat yleensä tarkoittavat tuolla sanalla. Sen he ymmärtävät, kun puhutaan, että jostakin on tullut uskovainen, tai nyt hän on ruvennut ”vakavaksi”, mutta pelastus, se on sana, josta monella ei ole ollenkaan käsitystä sen merkityksestä.

Siksi on paikallaan tässä ensin pysähtyä juuri tuon sanan eteen. Kuningas Daavid kertoo Psalmissa 40 siitä, miten hän oli kerran vajonnut turmion kuoppaan ja liejuiseen mutaan. Kun hän havaitsi tilansa, niin huusi hän hädässään Herran puoleen ja Jumala kumartui Daavidin puoleen sekä nosti hänet tuosta kauheasta tilasta. Pelastus on siis asia, joka todistaa, että olimme joutuneet sellaiseen tilaan, josta emme omin voimin olisi mitenkään voineet selviytyä. Ja kun kaikki näytti toivottomalta, niin tuli eräs, joka nosti meidät eli pelasti meidät varmalta tuholta.

Raamattu osoittaa selvästi, että jokainen ihminen on vajonnut tällaiseen turmeluksen kuoppaan. Toiset vain ovat joutuneet syvemmälle ja toiset voivat olla vähän pinnemmalla. Mutta jokainen on kuitenkin tilassa, joka hukuttaa meidät, ellemme saa kokea pelastusta.

Jeesus sanoi kerran: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16).

Jeesus puhuu siis hukkumisesta. Kysymys ei ole vain tämän elämän tuhoutumisesta, vaan myöskin iankaikkisen elämän. On aivan varmaa, että elämä jatkuu senkin jälkeen kun jätämme tämän näkyvän maailman. Raamattu kertoo meille monia vakavia tapauksia ihmisistä, jotka hukkuivat. Eräs niistä on varmaan kuvaavin ja selvin, jonka Jeesus kertoi (Luuk. 16:19–31). Siinä kerrotaan rikkaasta miehestä, joka tässä elämässä eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Varmaan monet kadehtivat tätä rikasta miestä ja hänen ylellistä elämäänsä. Hänellä oli rahaa, ja jolla on rahaa, sillä on valtaa ja ystäviä. Mutta sitten eräänä päivänä tämä mies kuoli. Niin, rikkaankin täytyy kuolla. Sen jälkeen hän heräsi, ei suinkaan taivaan ihanuudessa eikä paratiisin siimeksessä, vaan tuonelan hirmuisissa vaivoissa.

Tämä mies voisi kertoa meille, mitä sana pelastus merkitsee, vaikka ei hän itse sitä enää saanutkaan kokea. Hänellä oli kova tuska siinä liekissä ja ainainen kalvava mato jäyti hänen muistiaan siitä, että hänelläkin olisi ollut kerran mahdollisuus pelastua, mutta hän katsoi sen liian halvaksi ja turhanpäiväiseksi asiaksi.

Muistan kuinka minun isäni, joka väitti aina olevansa ateisti eikä koskaan tarvitsevansa Jumalaa eikä mitään pelastusta. Kun hän koki kuoleman ja hänen henkensä joksikin aikaa jo poistui ruumiista, mutta sitten kaikkien ihmeeksi palasi vielä takaisin ja eli sen jälkeen kaksi viikkoa. Isäni kertoi, että hänelle näytettiin tuonela ja silloin hän heräsi sen kaamean tosiasian edessä, että elämä jatkuukin kuoleman jälkeen, ja hänen kohdallaan se olisi jatkunut tuonelan hirmuisissa vaivoissa. Mutta isäni alkoi rukoilla ja hän kertoi vedonneensa poikansa rukouksiin sekä pyysi päästä vielä hetkeksi takaisin maan päälle tehdäkseen parannuksen.

Hänelle annettiin tällainen mahdollisuus, ja heti kun isäni palasi ruumiiseensa, antoi hän elämänsä Jeesukselle. Isälleni pelastus oli todella ihana asia. Hän pelastui iäisestä kadotuksesta. Hänen rukouksensa kuultiin vielä tuonelan olotilassa. Mutta rikas mies, josta luimme Luuk. 16, hänen rukouksiinsa ei tullut enää vastausta. Miksi? Hänellä oli ollut monta mahdollisuutta etsiä Herraa tässä maailman ajassa. Hänen porttinsa pielessä oli istunut vanha köyhä saarnamies, Lasarus nimeltään, mutta hän hylkäsi nämä mahdollisuudet. Ei hän myöskään tuonelassa rukoillut enää itselleen pelastusta, mutta kun hänellä oli vielä isänsä perintötalossa viisi veljeä, niin heidän puolestaan hän rukoili, että he olisivat pelastuneet.

PELASTUS-sana tarkoittaa siis sitä, että meidät on siirretty toiseen olotilaan. Turmion kuopasta ja liejuisesta mudasta autuuden kalliolle. Tuo autuuden kallio on itse Herra Jeesus Kristus. Silloin saamme myöskin uuden virren suuhumme. Ne vanhat renkutukset ja laulut vaihtuvat uuteen kiitosvirteen, Jumalan kunniaksi, ja jonka moni kuulee ja ihmettelee. Paavali myöskin määritteli tätä ihanaa asiaa seuraavasti: ”Avaamaan meidän silmämme, että kääntyisimme pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö.” (Apt. 26:18).

Meidän on siis välttämättä koettava tämä ihmeellinen kokemus, joka siirtää meidät kokonaan uuteen olotilaan. Ja tätä me emme koskaan voi saavuttaa omilla mahdollisuuksillamme. Mutta Jeesus on Pelastaja ja meistä jokainen tarvitsee tätä pelastusta, sillä muuten me varmasti hukumme. Hukumme ajassa ja hukumme iäisyydessä. Ja tätä tosiasiaa ei sitten ollenkaan tee tyhjäksi se, että väitämme, ettei ole mitään olemassa ja ettemme tarvitse mitään pelastusta. Me tarvitsemme jokainen ja aivan varmasti Pelastuksen.

KUKA SITTEN VOI PELASTUA!

RIKAS NUORUKAINEN oli juuri murheellisena lähtenyt Jeesuksen luota. Rohkeasti hän oli kysellyt tietä taivaaseen, mutta kuultuaan tien ja hinnan, hän oli pettyneenä kääntynyt takaisin. Silloin Jeesus sanoi: ”Lapset, kuinka vaikea onkaan niiden, jotka luottavat tavaraansa, päästä Jumalan valtakuntaan! Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan” (Mark. 10:24–25).

Tämä Jeesuksen selitys synnytti opetuslasten mielessä monenlaisia ajatuksia, ja he kysyivät kuin yhteen ääneen: ”Kuka sitten voi pelastua?” Tämä kysymys ei ole vielä vanhentunut, sillä saamme kuulla sen uudelleen ja uudelleen. Siksi tahdomme hetkeksi pysähtyä käsittelemään tätä kysymystä, joka on yksi tärkeimpiä. Tiedämme, että on monia ihmisiä, jotka etsivät sielunsa iäistä autuutta, mutta eivät millään tahdo saada selvyyttä siitä, miten voisivat sen saavuttaa.

Kuka sitten voi pelastua?

Jumalan Sana on ainoa, joka kykenee antamaan pätevän ja luotettavan vastauksen näin tärkeään kysymykseen. Sitä tutkiessamme näemme, että läpi koko Raamatun kulkee punaisena lankana se, mitä Jeesus sanoi Joh. 3:16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

”Ettei yksikään…”, sanoi Jeesus. Siis Jumalan tarkoitus on todellakin, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Paavali kirjoitti Jumalan Hengen vaikutuksesta: ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4). Monia muitakin raamatunkohtia voisimme osoittaa todistukseksi siitä, että Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat.

Joidenkin mielestä ihmisen täytyy olla määrätyssä mielentilassa ennen kuin hän voi tulla Jeesuksen luokse. Kun syntinen nainen, josta on kerrottu Luuk. 7:37–50, tuli Jeesuksen luokse, niin hän oli suuren murheen ja syntiensä aiheuttaman surun murtama. Ei ihme, että hänen asetuttuaan Jeesuksen jalkojen juureen, hänen silmistään alkoivat vuotaa kyyneleet. Moni on samalla tavoin kokenut suuren murheen ja tuskan täyttävän sydämen, kun hän on tullut Jeesuksen luokse.

Mutta jos teemme määrätynlaisesta mielentilasta portin taivaaseen, voimme sulkea pois monia, joiden Jumala tahtoisi sinne tulevan. Kun luemme Joh. 1:45–51, näemme siinä kerrottavan miehestä nimeltä Natanael, joka ei suinkaan ollut murtunut ja suuren murheen vallassa tullessaan Jeesuksen luokse. Mieluummin voisimme sanoa, että hän oli epäilevällä mielellä, sillä epäuskon ääni kuului hänen kysymyksessään: ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” Moni sielunhoitaja olisi voinut lähettää hänet vielä ”kypsymään”, mutta suuri sielujen Ylipaimen ei tehnyt näin.

Tämä osoittaa meille tosiksi Jeesuksen ihanat sanat: ”Ja sitä, joka Minun tyköni tulee, Minä en heitä ulos” (Joh. 6:37).

Voidaksemme siis pelastua ei Raamattu näytä, että meidän pitää olla jossakin määrätyssä mielentilassa, vaan sitä, joka tulee Hänen tykönsä, Hän ei heitä ulos.

Joskus saa kuulla hätääntyneen sielun selittävän, ettei hän voi tulla Jeesuksen luokse, koska hän ei vielä tunne tarpeeksi syntejään eikä hänellä ole riittävän syvää synnintuntoa. On hyvä, jos syvästi tuntee syntinsä, mutta kysymme: kuka voi määritellä synnintunnon syvyyden ja millä sellainen voidaan mitata?

Sinä, etsivä ja hätääntynyt sielu, tule siis juuri sellaisena Jeesuksen luokse! Älä hae lähtökohtaa itsestäsi, ei synnintunnostasi äläkä mistään muustakaan, vaan tule sellaisena kuin nyt juuri olet, kunhan tulet vilpittömin sydämin.

Kerrotaan taidemaalarista, joka etsi itselleen mallia. Eräänä päivänä hän tapasi laitakaupungin kadulla pienen kerjäläispojan. Tämä oli ryysyinen, likainen ja mallikuva oikeasta kerjäläispojasta. Taiteilija halusi hänet mallikseen, mutta kun poika saapui siistinä ja puhtaana, taiteilija ei enää tunnistanut häntä. Kertomus muistuttaa siitä, ettei ihmisen tarvitse ensin itseään parantaa tullakseen Jumalan luo.

Vielä on eräs vaikeus, joka vaivaa monia, kun heidän pitäisi tulla Jeesuksen luokse: ”Entä jos en pysykään uskossa?”

Tällaisessa laskutavassa on kuitenkin suuri virhe: ihmiset jättävät laskuistaan kokonaan pois Jumalan mahdollisuudet. Jeesus vastasi opetuslasten kysymykseen: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle, sillä Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Jeesus osoitti myös, miten pelastuksemme on varmoissa käsissä: ”Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä Minun kädestäni” (Joh. 10:28–29). Jos sinä vain et ota kättäsi pois Jeesuksen kädestä, ei mikään voima voi riistää sinua Hänen yhteydestään.

Miten voimme pelastua?

Jumala on valmistanut pelastuksen oman iäisen suunnitelmansa mukaan. Paavali kirjoittaa: ”Armosta te olette pelastetut uskon kautta… se on Jumalan lahja” (Ef. 2:8).

Pelastus tapahtuu armosta. Siihen eivät voi vaikuttaa meidän omat tekomme eikä hurskautemme. ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille” (Tiit. 2:11).

Raamattu sanoo, että jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, on pelastuva (Room. 10:13). Kun olet tullut Jeesuksen luokse, huuda Häntä avuksesi.

Kun olet pyytänyt Häntä pelastamaan sinut, on sinun uskossa tartuttava Hänen Sanansa lupauksiin. Usko on yksinkertaista luottamista Herraan. Paavali sanoi Filippin vanginvartijalle: ”Usko Herraan Jeesukseen” (Ap. t. 16:31).

Syntien anteeksianto perustuu siihen, että uskomme Jeesukseen. ”Jokainen, joka uskoo Häneen, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta” (Ap. t. 10:43).

Mutta suulla tunnustaen pelastutaan. Meidän on tunnustettava Jeesus Herraksemme (Room. 10:9). Ei riitä, että tunnustaa Jumalan olemassaolon tai omat uskonnolliset ajatuksensa — vaan Jeesus Kristus on tunnustettava omaksi Herraksi.

Kun näin tunnustat Hänet, Hänkin tunnustaa sinut Isän edessä: ”Sentähden jokaisen, joka tunnustaa Minut ihmisten edessä, Minäkin tunnustan Isäni edessä” (Matt. 10:32).

Hanki itsellesi Raamattu ja lue sitä joka päivä. Varaa myös päivittäin hetki rukoukseen, niin saat havaita, että uskonelämäsi kasvaa ja sinä vahvistut Herrassa yhä enemmän.

”Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa.” (Ef. 6:10)

Vahvistukaa Herrassa

”Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.”
2 Tim. 2:1

APOSTOLI PAAVALI neuvoi nuorta Timoteusta ja kehoitti häntä vahvistumaan armossa. Nuorelle kristitylle onkin äärettömän tärkeää, että sydän vahvistuu armosta eikä mistään määräruuista. Samoin kuin pieni lapsi tarvitsee ravintoa kehittyäkseen ja kasvaakseen, samoin myös Jumalan lapsi tarvitsee Sanan ravintoa.

Usein nuoret perustavat uskonelämänsä tunteisiin. Ehkäpä enemmän kuin muut ovat juuri nuoret kiinni tunne-elämän vaihteluissa. Nuorten tunne-elämä on äärettömän rikasta. Kun he tulevat uskoon, tahtoo tunne-elämä olla ratkaiseva tekijä heidän kristillisyydessäänkin. Kun heillä on ihania tunteita, he ovat onnellisia Herrassa; mutta sinä hetkenä, jolloin tunteet katoavat, he ovat aivan kuin syvän rotkon pohjalla epäillen kaikkea, vieläpä omaa uskoaankin. Silloin he saattavat onnettomina jäädä syrjään ja pitävät itseään luopioina.

Tällaista nousua ja laskua on monen nuoren uskonvaellus. Tästä johtuu, että vanhat kristityt usein arvostelevat heitä ankarasti, vaikka juuri tällaisessa tilassa he tarvitsevat erityistä ymmärtämystä ja ohjausta.

Tunne-elämä ei suinkaan ole pahasta. Päinvastoin se on jalo sielun kyky. Tunteella me rakastamme tai vihaamme, sillä kiinnymme ihmisiin ja asioihin, sillä iloitsemme, murehdimme ja kärsimme. Väliin se vie meidät tuskien helvettiin, toisinaan ilon paratiisiin.

Mutta sittenkään ei meidän tule rakentaa uskonelämäämme tunteisiin. Jos niin teemme, olemme pettävällä pohjalla. ”Vanhurskas on elävä uskosta.”
”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hebr. 11:1).

Apostoli Paavali on kehoittanut meitä vahvistumaan uskossamme. Jumalan Sana on väline, jonka kautta uskossa vahvistumme. Apostoli Pietari kirjoittaa: ”Halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen.” (1 Piet. 2:2).

Ihmisen tärkein ruoka on leipä. Samoin kristityn tärkein ruoka on elämän leipä, joka on Jumalan Sana. Sitä kehoitti apostolikin uskovaisia halajamaan. Vanha Paavali kehoitti nuorta Timoteusta ravitsemaan itseään uskon ja hyvän opin sanoilla.

Jumalan Sanasta saamme viisautta. Emme kuitenkaan pelastu vielä sillä, jos Sanaa luemme, vaan Paavali huomauttaa, että pelastumme uskon kautta. Jumalan Sana antaa meille viisautta ja on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa.

Siksi meidän tulee enemmän kiinnittää huomiotamme Sanan viljelyyn, Raamatun lukuun. Ei riitä, että luet vain joskus ja harvoin. Tunkeudu sisälle Sanaan. Kun lasket Raamatun kädestäsi, anna ajatustesi vielä pysähtyä siihen, mitä olet lukenut.

Kun uskosi kasvaa Sanasta, et enää pane suurta painoa tunteille. Silloin, kun tunteet loppuvat, jää jäljelle Jumalan Sana.

Juuri näin tulee sinunkin tehdä. Kun tunteet katoavat, ota esille Raamattusi ja lue sitä, äläkä milloinkaan perusta uskoasi omiin tunteisiisi.

Jumalan Sana on kaikkien kokemustemmekin yläpuolella. Ja tälle perustalle meidän tulee rakentaa.

Mutta meidän tulee myös kasvaa ja vahvistua Jumalan armossa. Paavali kehoitti nuorta Timoteusta vahvistumaan siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä…” (Tiit. 2:11–12).

Jumalan armolla on suuri tehtävä kristityn elämässä. Ilman sitä olisimme kadotettuja. Paavali kuuli Herran sanat: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2 Kor. 12:9).

Armo on enemmän kuin ohimenevä tunne — se on kantava voima, joka kasvattaa meitä elämään Jumalan tahdon mukaan. Jumalan armo tahtoo saada meissä hallitusvallan.

Sydämessämme tapahtui suuri vallankumous sinä päivänä, jolloin annoimme sydämemme Jeesukselle. Entiset hallitsijat väistyivät, ja armon hallitus alkoi.

Meidän tulee siis valvoa, että sydän saa vahvistua armosta eikä vieraista opeista. Jumala ei halua ravita vain meidän järkeämme, vaan ennen kaikkea sydäntämme.

Tullaksemme väkeviksi Herrassa tarvitsemme myös Jumalan Pyhän Hengen voimaa. Jeesus sanoi: ”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman.” (Ap. t. 1:8).

Jokaisen nuoren kristityn tulisi anoa, että hän täyttyisi Pyhällä Hengellä ja tulella, sillä ilman tätä voimaa ei kukaan näinä lopun aikoina tule suoriutumaan voittajana.

Rukous on myös yksi niistä aseista, joita meidän tulee käyttää taistelussa pimeyden voimia vastaan. Rukouksen kautta saamme voimaa omaan elämäämme ja varjellumme monista kiusauksista.

Jeesus on antanut meille neuvon: ”Valvokaa ja rukoilkaa.”

Kun vihollinen lähestyy, meidän tehtävämme ei ole taistella yksin, vaan hälyttää päävoimat. Rukous on tämä hälytysväline.

Meidän ei koskaan tule suhtautua vastustajaamme väheksyen, sillä hän on mahtava henkivalta. Mutta on yksi, joka on häntä väkevämpi: meidän Herramme Jeesus Kristus.

”Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä voiton riemun.” (Kol. 2:15).

Siis vain Hänen kauttaan me saamme voiton. Pimeyden voimat eivät pelkää muuta nimeä kuin Jeesuksen nimeä. Kunnia Hänen suurelle nimelleen.

Oikea rakkaus

”Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.”
Kol. 3:14

KOKO RAAMATUSSA on aivan kuin punaisena lankana ihmeellinen sana rakkaus. Se on iäistä, joka ei koskaan katoa. Paavali sanoo, että suurin kaikista on rakkaus. Raamattu kehoittaa meitä rakastamaan toisiamme hartaasti ja puhtaasta sydämestä. Meillä ei ole sanoja, joilla voisimme kuvailla Jumalan suurta rakkautta maailmaa ja ihmiskuntaa kohtaan. Johannes sanoo evankeliumissaan: ”Niin Jumala rakasti maailmaa, että antoi ainokaisen Poikansa.” (Joh. 3:16).

On kuitenkin aina erotettava oikea ja väärä rakkaus. Tämä maailma on niin polkenut tämän sanan lokaan, että nykyisin on hyvin vaikeaa erottaa oikeaa väärästä. Siksi tämän tutkistelun otsikoksi on asetettu sanat: ”oikea rakkaus”.

Vielä uskovaisenkin on joskus vaikea erottaa näitä toisistaan. Kuinka paljon sotkeutuukaan omaa inhimillistä rakkautta Jumalan rakkauden sekaan. Joskus luulemme, että meillä on paljon rakkautta, mutta sitten selviää, että kaikki olikin vain itserakkautta.

Rakkautemme Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen on aina ratkaisevaa. Johannes kirjoittaa: ”Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” (1 Joh. 4:11).

Jumala on asettanut ihmisen sydämeen sellaisen rakkauden, jolla mies ja nainen rakastavat toisiaan. Tämä rakkaus ei suinkaan ole itsessään paha. Mutta juuri tätä on vastustajamme usein käyttänyt aseena tuhotessaan monen elämän. Viisas Salomo kirjoitti: ”Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema…” (Kork. v. 8:6–7).

Kun tämä ihmeellinen liekki pääsee irti, sitä on vaikea sammuttaa. Siksi meidän tulee käsitellä tätä asiaa erityisellä varovaisuudella. Maailma leikkii usein tällä asialla, tunteilla leikitellään, ja siitä on tehty väline saastaisten intohimojen tyydyttämiseksi. Mutta oikealla tavalla ohjattuna rakkaus on yksi kauneimpia asioita ihmisen elämässä.

Oikea sydämen rakkaus ei ole samaa kuin hetkellinen mieltyminen tai silmäin pyyntö. Se ei perustu hetkelliseen ihastukseen. Siksi on viisaampaa koetella aikaa ja tunteita ennen suuria ratkaisuja.

On muistettava, että seurusteluaika ei ole avioliittoaikaa. Ei edes kihlautuminen ole vielä sitä. Siksi nuorten tulee varoa maailman tapojen hiipimistä uskovien keskuuteen. Mikään ei ole kauniimpaa kuin se, että seurustelu tapahtuu puhtaasti Jumalan edessä.

Avioliitto alkaa vasta silloin, kun laki on sen sitonut ja Jumalan siunaus on saatu. Silloin alkavat velvollisuudet ja oikeudet. Kun tämä järjestys pidetään, mukana on Jumalan siunaus.

Siinä ei ole mitään pahaa, että seurakunnassa eri sukupuolta olevat nuoret seurustelevat puhtaasti ja vapaasti. Mutta vaaralliseksi käy se, jos seurustelu muuttuu kevyeksi flirttailuksi. Siksi nuorten tulee itse valvoa, ettei tällainen saa sijaa.

Rakkaus on Jumalasta kotoisin oleva, iankaikkinen ja suurin kaikista. Mutta tätä tulta on vaalittava varoen, ettei se pääse väärille poluille.

Raamattu kertoo kauniita esimerkkejä oikeasta rakkaudesta. Eräs niistä on Daavidin ja Joonatanin välinen veljesrakkaus. Heidän ystävyytensä oli luja ja uhrautuva. Joonatan oli valmis vaarantamaan oman henkensä ystävänsä tähden. Tällaista uskollista rakkautta tarvitaan myös tänään.

Todellinen rakkaus pysyy silloinkin, kun elämässä tulee vaikeuksia. Se ei perustu hyötyyn eikä ulkoisiin olosuhteisiin.

Mutta erityisesti nuorille voidaan sanoa: varokaa liukaskielisiä ystäviä, joiden kauniiden sanojen taakse voi kätkeytyä jotakin muuta kuin todellinen rakkaus. Todellinen rakkaus ei ole vain runoja tai sanoja — se on arjen elämää ja uskollisuutta.

Paavali kirjoittaa, että Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta. Silloin, kun olemme täytetyt Pyhällä Hengellä, sydämissämme on oikea jumalallinen rakkaus. Tämä rakkaus on puhdasta ja antaa kaikkensa toisten hyväksi.

Nuorten kiusaukset

”Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka Häntä rakastavat!”
Jaak. 1:12

MONI NUORI on kääntymykseen tullessaan saanut ihania pelastuksen tunteita. Synnin kiusat ja houkutukset eivät ole tulleet edes mieleen, puhumattakaan siitä, että ne olisivat aiheuttaneet taisteluja ja vaikeuksia. Mutta sitten eräänä päivänä hän herää huomaamaan, että mieleen tulee rumia ajatuksia ja lihassa syntyy kaikenlaisia himoja ja haluja. Silloin hän säikähtää ja alkaa epäillä uskoaan.

Tällaisten ajatusten kanssa painiskelee moni nuori. Kun taistelun hetkellä ei saa valoa, saattaa hän sortua takaisin maailman tielle. Siksi on tärkeää ymmärtää, mitä Raamattu todella opettaa.

Johannes kirjoittaa: ”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.” (1 Joh. 2:1–2). Tämä osoittaa, ettei kysymys ole siitä, ettei uskovainen koskaan lankeaisi, vaan että Kristus on meidän puolustajamme.

Yksikään kristitty ei kulje elämänsä tietä ilman kiusauksia. Jeesuskin, vaikka Hän oli Jumalan Poika, oli kaikessa kiusattu. Kun paholainen ei pelännyt hyökätä Jumalan Pojan kimppuun, ei hän pelkää hyökätä meidänkään kimppuumme.

On tärkeää ymmärtää kaksi asiaa: ensinnäkin kiusaus ei sinänsä ole vielä synti. Jos se olisi, Jeesuskin olisi tehnyt syntiä. Toiseksi monet nuorena uskoon tulleet joutuvat myöhemmin uudelleen valinnan eteen murrosiässä, jolloin kiusaukset voimistuvat.

Tämä on usein kriittinen vaihe. Sielu horjuu maailman ja Jumalan valtakunnan välillä. Kiusaukset näyttävät voittamattomilta, ja maailma alkaa houkutella.

Jos tällainen nuori ei saa ymmärtämystä ja ohjausta, hän saattaa ajautua kauemmas. Siksi juuri tässä vaiheessa tarvitaan rakkautta eikä kovia sanoja. Monet ovat tulleet takaisin Herran luo juuri silloin, kun heidät on kohdattu armolla.

Kun puhumme kiusauksista, muistakaamme, että olemme henki, sielu ja ruumis. Sielunvihollinen pyrkii kiusaamaan erityisesti sielun ja ruumiin kautta. Jokaisella on omat kiusauksensa — nuorilla usein erilaiset kuin vanhemmilla.

Yleisiä ovat ulkoapäin tulevat kiusaukset: viihde, kevytmielinen lukemisto, maailmallinen elämäntapa tai halu sulautua ympäristöön. Pienestä alkavat asiat voivat ajan myötä viedä sydämen pois Jumalan Sanasta.

Monen nuoren kylmeneminen alkaa huomaamatta. Siksi on tärkeää valvoa sydäntä ja pitää Kristus elämän keskuksena.

Toisilla kiusaukset liittyvät ulkonäköön, pukeutumiseen tai siihen, miten muut hyväksyvät. Raamattu kehottaa säädyllisyyteen ja sisäiseen kauneuteen, joka näkyy hyvissä teoissa ja nöyryydessä.

Maailman ystävyys voi olla myös vaikea kiusaus. Jumalan Sana muistuttaa, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Usein uskova huomaa, että kun hän rohkeasti todistaa uskosta, maailma etääntyy luonnostaan.

Erityisen vaikeaksi tilanne voi tulla silloin, kun kysymys on suhteesta vastakkaiseen sukupuoleen, joka ei jaa uskoa. Monet ovat kokeneet sisäisiä ristiriitoja ja pettymyksiä tällaisissa tilanteissa. Siksi Raamattu kehottaa varovaisuuteen ja Jumalan johdatuksen odottamiseen.

Avioliitto on Jumalan asettama ja hyvä asia, mutta se ei itsessään ole onnen lähde. Onni on siinä, että ihminen on lähellä Jumalaa. Siksi valinnoissa tulee etsiä ennen kaikkea Herran tahtoa.

Jumala on tehnyt meidät vapaiksi Kristuksessa. Tämä vapaus ei kuitenkaan ole lupa kevyisiin ratkaisuihin, vaan kutsu elää puhtaasti ja vastuullisesti.

Jos olet kiusattu, pakene Jeesuksen turviin. Hänestä on kirjoitettu: ”Sentähden, että Hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi Hän kiusattuja auttaa.” (Hebr. 2:18).

Jeesus on ollut kiusattu kaikessa niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Hän tuntee heikkoutemme ja siksi voi auttaa meitä. Tämä antaa toivon: samassa taistelussa, jossa sinä olet, Hän on jo voittanut.

Pakene nuoruuden himoja

APOSTOLI PAAVALI neuvoo nuorta Timoteusta pakenemaan nuoruuden himoja ja tavoittelemaan vanhurskautta, uskoa, rakkautta ja rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat Herraa avuksensa puhtaasta sydämestä (2 Tim. 2:22).

Kerrotaan Martti Lutherin määritelleen eri ikäkausilla olevien ihmisten kiusaukset seuraavasti: vanhoilla rahan ahneus, keski-ikäisillä vallan tavoittelu ja nuorilla sukupuoliasiat. Tämä määrittely näyttää suurelta osin pitävän paikkansa.

Moni nuori säikähtää, kun hänen ruumiissaan heräävät nuoruuden himot. Hän saattaa luulla olevansa poikkeuksellinen tai huono uskovainen, vaikka todellisuudessa jokaisella terveellä ihmisellä on näissä asioissa omat taistelunsa. Murrosiässä heräävät vaistot kuuluvat ihmiselämään, eikä niiden olemassaolo sinänsä merkitse epänormaalia tilaa tai hengellistä epäonnistumista.

Kun nuori taistelee yksin ilman oikeaa ohjausta, hän saattaa sortua kiusauksiin. Siksi on tärkeää, että näistä asioista voidaan puhua terveellä ja rehellisellä tavalla. Maailmassa annetaan usein vääristyneitä neuvoja, joissa luvaton tehdään luvalliseksi ja häpeällinen häpeämättömäksi. Juuri siksi nuoret uskovat tarvitsevat tervettä opetusta.

Jos joku on langennut, hänen ei tule menettää toivoaan. Jumalan Sana sanoo: ”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus.” (1 Joh. 2:1–2).

Suureksi avuksi voi tulla se, että uskaltaa avautua luotettavalle, hengellisesti kypsälle ihmiselle. Yhdessä rukoillen ja Jumalan eteen asioita vieden voi saada voimaa ja vapautta.

Apostoli Paavali antaa tärkeän neuvon: ”Pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.” (Room. 13:14). Tämä tarkoittaa sitä, että emme uhmaa kiusauksia, vaan toimimme viisaasti ja varovasti.

Raamattu antaa meille myös esimerkin Joosefista, joka pakeni kiusausta Egyptissä. Samoin meitä kehotetaan pakenemaan tilanteita, jotka herättävät kiusauksia, sen sijaan että jäisimme taistelemaan turhaan omalla voimallamme.

Joutilaisuus on usein vaarallinen tila. Kun elämä jää tyhjäksi, ajatukset voivat helposti kääntyä väärään suuntaan. Siksi on hyvä täyttää elämä mielekkäällä tekemisellä, palvelulla ja terveillä elämäntavoilla.

Raittiit elämän tavat — ulkoilu, liikunta, retket ja toisten palveleminen — auttavat monin tavoin. Ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli, ja siitä huolehtiminen kuuluu myös hengelliseen elämään.

Vaarallista on jäädä lepäämään hengellisessä välinpitämättömyydessä. Raamattu muistuttaa, että juuri heikkouden ja väsymyksen hetkinä vihollinen hyökkää. Siksi kehotus ”valvokaa ja rukoilkaa” on aina ajankohtainen.

Kun jätämme elämämme Herran käsiin, Hän pitää meistä huolen ja johtaa oikealla tavalla myös näissä asioissa. Jumala antaa voiman kestää koetukset, ja niille, jotka kiusauksen kestävät, on luvattu elämän kruunu.

Muista siis Paavalin neuvo: ”Pakene nuoruuden himoja.” Älä anna niille valtaa, vaan pysy lähellä Herraa. Hän, joka on itse ollut kiusattu, voi auttaa myös sinua.

SUHTEEMME OMAANTUNTOON

”Säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.”

1. Tim. 1:19

Usko ja hyvä omatunto kuuluvat yhteen. Paavali kirjoitti nuorelle Timoteukselle seurakuntapalvelijoista ja sanoi, että heidän tulee pitää uskon salaisuus puhtaassa omassatunnossa. Usko siis säilytetään puhtaassa omassatunnossa. Eräät olivat hyljänneet hyvän omantunnon ja sen vuoksi joutuneet haaksirikkoon.

Mikä omatunto on?

Omatunto on ihmeellinen osa ihmistä. Sitä ei voi leikata pois eikä erottaa ruumiista. Moni haluaisi vaientaa sen, sillä omatunto tekee elämän usein levottomaksi. Jotkut yrittävät turruttaa sen alkoholin tai muiden keinojen avulla, mutta omatunto pysyy.

Omatuntoa on joskus kutsuttu Jumalan ääneksi. Kuitenkaan omatunto sinänsä ei ole suoraan Jumalan ääni, sillä ihmisillä voi olla hyvin erilainen omatunto. Toisella se on hyvin herkkä, toisella taas joustava ja helposti myötäilevä.

Raamatun mukaan omatunto on kuin vastaanotin, jonka kautta ihminen tunnistaa oikean ja väärän. Se on kuin astia, johon ihmisen teot ja sanat tallentuvat. Paavali kirjoittaa, että myös pakanoiden omatunto todistaa heidän sisällään ja heidän ajatuksensa syyttävät tai puolustavat heitä (Room. 2:15).

Omatunto ei kuitenkaan ole erehtymätön. Paavali itse vainosi kristittyjä hyvällä omallatunnolla, koska luuli palvelevansa Jumalaa. Tämä osoittaa, että omatunto voi olla harhassa, jos se ei ole sidottu Jumalan Sanaaan.

Siksi Luther sanoi oikein: omantunnon tulee olla sidottu Jumalan Sanaan.

Daavid on esimerkki herkästä omastatunnosta. Vaikka hän vain leikkasi palan Saulin viitasta, hänen omatuntonsa soimasi häntä. Viisas Salomo kirjoitti: ”Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla.” (Snl. 28:14).

Raamattu osoittaa, että omatunto on sisäisen ihmisen sydämessä. Se kuuluu siihen sisäiseen ihmiseen, joka uudistuu päivä päivältä.

Omatunto voidaan johtaa harhaan. Ihminen voi kiivailla oikeana pitämissään asioissa ja silti olla väärässä. Siksi omantunnon tulee aina ojentautua Jumalan Sanan mukaan.

Korintossa oli uskovia, joiden omatunto oli heikko. He pelkäsivät asioita, jotka eivät sinänsä olleet väärin. Tämä osoittaa, että omatunto voi myös sairastua. Sairaalloinen omatunto voi viedä ihmisen jatkuvaan ahdistukseen ja orjuuteen.

Yksi esimerkki sairaasta omastatunnosta on jatkuva tarve tunnustaa jokainen ajatus ja sana ennen kuin uskaltaa luottaa Jumalan armoon. Vaikka syntien tunnustaminen on tärkeää, siitä ei saa tulla pelastuksen ehtoa tai jatkuvaa ahdistuksen lähdettä.

Apostoli Johannes muistuttaa: ”Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme.” (1 Joh. 3:19–20). Jumalan Sana on suurempi kuin oma tunteemme.

Toinen vaara on omantunnon turtuminen. Paavali varoittaa niistä, jotka ovat päästäneet tunnon turtumaan. Turtunut omatunto ei enää varoita, ja silloin tie voi johtaa haaksirikkoon.

Puhdas omatunto on suuri siunaus. Se auttaa meitä tunnistamaan kiusaukset ajoissa ja pysymään lähellä Herraa. Kun omatunto on herkkä, se varoittaa jo ajatusten tasolla.

Kun lankeemus tapahtuu, puhdas omatunto ajaa meidät Kristuksen luo — ei epätoivoon, vaan armoon. Kristuksen veri puhdistaa omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa (Hebr. 9:14).

Siksi meidän tulee usein käydä tämän lähteen äärelle. Siellä rauha palautuu ja sydän saa levon. ”Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:7).

Pyrkikäämme siis vaeltamaan puhtaalla omallatunnolla, karttakaamme sekä sairaalloisuutta että tunnon turtumista. Silloin kristillinen vaellus on valoisaa ja voittoisaa.

Älkäämme koskaan menettäkö toivoamme. Hän, joka on meidät kutsunut, on uskollinen. Jos tunnustamme syntimme, Hän antaa anteeksi ja puhdistaa — ja me saamme jälleen jatkaa voittoelämää Kristuksessa Jeesuksessa.

KRISTITYN TAISTELU KOLMELLA ERI RINTAMALLA

”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailman valtiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.”
Efess. 6:12

Jokaisen kristityn tulee taistella kolmella eri rintamalohkolla. Nämä ovat:

1. oma liha ja vanha luonto,
2. nykyinen maailma,
3. pimeyden henkivallat.

1) Oma liha ja vanha luonto

Ensimmäinen vihollisemme on oma vanha luontomme. Kun Israel lähti Egyptistä, ensimmäisenä vihollisena tuli Amalek. Tämä kuvaa meidän omaa lihaamme, joka pyrkii vastustamaan Jumalan tahtoa.

Paavali kirjoittaa: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.” (Room. 7:18). Hän koki sisäisen taistelun ja huudahti: ”Kuka pelastaa minut?” Ensimmäinen askel voittoon on oppia tuntemaan oman lihamme luonne ja sen juonet.

Vanha luonto voi olla kunnianhimoinen, kateellinen tai loukkaantuva. Toisinaan se voi näyttäytyä jopa hengellisenä ja nöyränä ulkoisesti, vaikka todellisuudessa etsii omaa kunniaansa. Tätä vihollista emme voi paeta, sillä se kulkee aina mukanamme.

Siksi meidän tulee pysyä valppaina. Jeesus sanoi Getsemanessa: ”Henki on altis, mutta liha on heikko.”

2) Tämä nykyinen maailma

Toinen rintama on maailma ympärillämme. Paavali kirjoitti Timoteukselle, että Deemas oli rakastunut nykyiseen maailmaan ja jättänyt hänet (2 Tim. 4:10).

Jokaisella aikakaudella on omat houkutuksensa — aatteet, muodit, viihde ja erilaiset nautinnot. Nykyinen maailma pyrkii vetämään huomion pois Kristuksesta.

Maailma ei tule sydämeen yleensä yhtäkkiä, vaan vähitellen. Aluksi pieninä asioina, sitten yhä suurempana vaikutuksena. Siksi Raamattu kehottaa: ”Varjele sydämesi yli kaiken, mitä varjeltava on.” (Snl. 4:23).

Rikkauden tavoittelu, muodin vaikutus tai ajalliset huolenaiheet voivat hiljalleen syrjäyttää hengellisen elämän keskuksen. Kristityn tehtävä ei ole mukautua maailman henkeen, vaan seurata Kristusta, jonka valtakunta ei ole tästä maailmasta.

3) Sielumme vihollinen, saatana

Kolmas vastustajamme on sielumme vihollinen. Paavali kuvaa hengellisiä vastustajia hallituksiksi, valloiksi ja pimeyden maailmanvaltiaiksi (Efess. 6:12).

Saatanan tarkoitus on tuhota ja masentaa usko. Hän käyttää monenlaisia juonia — vaikeuksia, pettymyksiä, houkutuksia ja pelkoa. Jobin elämä on esimerkki siitä, kuinka paljon ihminen voi menettää ja silti pysyä uskossa.

Vaikka vihollinen on voimakas, kristitty ei taistele yksin. Jumala on antanut varustuksen ja voiman kestää taistelussa.

Paavali muistuttaa, että meidän tulee tunnistaa vihollisen juonet, mutta samalla luottaa Kristuksen voittoon. Jeesus on jo voittanut pimeyden vallat.

Voitto Kristuksessa

Jokainen kristitty kohtaa taistelun näillä kolmella rintamalla: oma liha, maailma ja hengelliset vastustajat. Mutta Raamattu vakuuttaa, että näissä kaikissa me saamme voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.

Siksi emme taistele omassa voimassamme, vaan Hänessä, joka on voimallinen varjelemaan ja kantamaan perille asti.

Kunnia Hänen pyhälle nimelleen.

Saavutamme voiton

”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!”
1 Kor. 15:57

APOSTOLI PAAVALI lukeutui niihin kristittyihin, jotka elävät voittoelämää. Hän ei kuitenkaan luottanut omaan voimaansa, vaan näki ne suuret mahdollisuudet, jotka meillä on Jeesuksessa Kristuksessa.

”Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä Hänen kauttaan voitonriemun.” (Kol. 2:15).

Jeesus sai vihollisesta täydellisen voiton, ja meilläkin on lupaus saavuttaa sama voitto Hänen kauttaan. Siksi Paavali kehoitti nuorta Timoteusta: ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään.” (1 Tim. 6:12).

Kristittyä ei ole kutsuttu kulkemaan jatkuvassa tappion pelossa. Meidän ei tarvitse laahustaa eteenpäin peläten jatkuvaa lankeemusta. Kristus on kutsunut meidät tielle, joka valkenee valkenemistaan aina täyteen päivään asti (Snl. 4:18).

Emme myöskään saa jäädä tuijottamaan kiusauksiin. Kun katse kiinnittyy vain niihin, vaarana on lankeemus. Sen sijaan meidän tulee kohottaa katseemme Kristukseen, joka on meidän pelastajamme ja voittajamme.

Paavali kirjoittaa: ”Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.” (Gal. 5:16).

Tässä on voittoelämän salaisuus. Lihan ja Hengen välillä on jatkuva taistelu, mutta voitto tulee silloin, kun annamme Hengelle tilaa elämässämme. Omassa voimassamme olemme heikkoja, mutta Jumalan Hengen kautta voimme kuolettaa ruumiin teot.

Moni yrittää aluksi elää voittoelämää omalla tahdonvoimallaan, tekemällä päätöksiä ja lupauksia. Mutta omat ponnistelut johtavat usein uupumiseen. Todellinen voitto alkaa vasta silloin, kun ihminen lakkaa luottamasta itseensä ja antaa Kristuksen elää hänessä.

Mitä enemmän Kristus saa tilaa sydämessä, sitä enemmän myös voitto tulee näkyviin elämässä. Hän on voittaja — ja joka uskoo Häneen, saa osan Hänen voitostaan.

Raamattu sanoo: ”Jos Hänen Henkensä asuu teissä… Hän on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne.” (Room. 8:11). Jumalan tarkoitus on, että Pyhä Henki ei vain vieraile, vaan asuu pysyvästi meissä.

Usein virheemme on, että annamme Hengelle tilaa vain hengellisissä hetkissä, mutta suljemme sydämen arjessa. Paavali muistuttaa: ”Jos me Hengessä elämme, niin Hengessä myös vaeltakaamme.” (Gal. 5:25).

Voittoelämä ei siis ole raskasta suorittamista, vaan jatkuvaa vaellusta Hengessä.

Kun Jumalan Henki saa vallata sydämemme, syntyy myös into palvella Herraa. Tämä näkyy rukouksessa, todistamisessa ja halussa viedä evankeliumia eteenpäin.

Rukous on yksi tärkeimmistä aseistamme. Yhteinen rukous ja halu nähdä herätystä ovat osa voittoelämää. Samoin käytännöllinen palvelu — laulaminen, kirjallisuuden levittäminen tai toisten auttaminen — vie eteenpäin sekä meitä että muita.

Toimettomuus on kristitylle vaarallista. Kun sydän ja kädet ovat Herran työssä, vihollisen on vaikeampi sitoa ajatuksia ja mieltä.

Raamattu rohkaisee: ”Olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.”

Jos olet väsynyt tai lankeemusten painama, älä luovu toivosta. Tule sellaisena kuin olet Herran luo. Hän ei hylkää murtunutta sydäntä.

Katse Kristukseen antaa voiman jatkaa. Tie päättyy kerran kirkkauteen, ja voittajille on valmistettu perintö.

”He ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta.” (Ilm. 12:11).

Ne, jotka pysyvät Kristuksessa, saavat kerran seistä Jumalan valtaistuimen edessä ja palvella Häntä iankaikkisesti.

Perillä

”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?”
Matt. 16:26

Kerrotaan Pelastusarmeijan perustajan William Boothin seuranneen kerran keskustelua, jossa miehet suunnittelivat kapakan perustamista. Booth kysyi: ”Oletteko laskeneet, mitä se tulee maksamaan?” Miehet vastasivat, että se olisi kannattavaa. Silloin Booth muistutti niistä kodeista, vaimoista ja lapsista, jotka joutuisivat kärsimään.

Kun joku vastasi, että ihmisten täytyy saada elää, Booth sanoi: ”Mutta ei eläminen ole tärkeintä, vaan puhdas sydän.”

Todellakin, elämä tässä ajassa ei ole kaikki. Jos olisi vain tämä elämä, voisimme sanoa: ”syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.” Mutta koska elämä jatkuu iankaikkisuudessa, meidän tulee kysyä, mitä varten elämme.

Jeesuksen sanat pysäyttävät: mitä hyödyttää voittaa koko maailma, jos sielu kärsii vahingon? Tämä nykyinen elämä on vain silmänräpäys verrattuna iankaikkisuuteen. Tässä ajassa teemme valinnan siitä, missä iankaikkisuuden vietämme.

Kun tätä vasten katsomme taistelujamme ja kiusauksiamme, ymmärrämme Paavalin sanat: ”Tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.” (Room. 8:18).

Voittopalkinto, joka meitä odottaa, on suurempi kuin mikään tämän maailman palkinto. Mooseskin käänsi katseensa palkintoa kohti ja valitsi mieluummin kärsimyksen Jumalan kansan kanssa kuin synnin hetkellisen nautinnon.

Siksi meidän ei tule kiintyä tämän maailman tarjouksiin. Ne antavat vain lyhytaikaista iloa. Parempi on hetkellinen vaiva täällä ja iankaikkinen kirkkaus siellä.

Raamattu kehottaa juoksemaan kestävyyttä osoittaen, silmät luotuina Jeesukseen, uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään (Hebr. 12:1–3). Hän kärsi ristin ja avasi meille tien perille.

Kun katsomme niitä, jotka ovat juosseet ennen meitä, näemme, että kilvoitus ei ole turha. Maailman urheilijatkin tekevät suuria uhrauksia katoavan palkinnon tähden — kuinka paljon enemmän meidän tulee tavoitella katoamatonta seppelettä.

Apostoli Paavali kirjoitti ennen kuolemaansa: ”Minulle on talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra on antava minulle sinä päivänä.” (2 Tim. 4:7–8).

Kun kerran pääsemme perille, huomaamme ainakin nämä asiat:

1. Siellä tapaamme rakkaamme, jotka ovat lähteneet ennen meitä Herran luo.
2. Siellä vajavuus on lakannut ja täydellisyys alkanut.
3. Siellä ei enää ole kiusaajaa eikä lankeemisen vaaraa.
4. Siellä on ihanuus, jota emme voi täällä täysin käsittää — elämän veden virta ja elämän puu.
5. Siellä ei ole enää kuolemaa, sairautta, murhetta eikä kipua.
6. Jumala pyyhkii pois kaikki kyyneleet, ja kaikki on tullut uudeksi.
7. Kaikkein suurinta on, että saamme nähdä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen.

Kun näemme Hänet, ymmärrämme kaiken ja huudamme: ”Pelastus tulee Jumalalta ja Karitsalta.”

Silloin olemme lopullisesti perillä.

—-

”Lapset Jumalan, valvokaa!
Vaikka päivyt jo lakkaisi heloittamasta,
kuu ja tähtöset taivaalla valaisemasta,
yöhyt varjoineen unehen uuvuttaa —
lapset Jumalan, kuitenkin valvokaa!

Äskenkääntyneet, valvokaa!
Tosin riemu nyt suur on ja nautitte rauhaa.
Mutta ulvova ulappa ulkona pauhaa,
sepä purtenne turmioon houkuttaa.
Äskenkääntyneet, rukoillen valvokaa!

Nuoret Herrassa, valvokaa!
Pahan voititte voimalla Jumalan Sanan.
Kuulleet kuitenkin olette kiusaajan tavan:
uhrit hetkeks se jättää — taas lumoaa.
Nuoret, Herrassa pysyen, valvokaa!”

(H. T. 462:1–3)