Kolumbia
Jotenkin tiesin olevani Bogotássa, Kolumbian pääkau-pungissa Etelä-Amerikassa. Otin osaa suureen ulkosalla pidettävään evankelioimiskokoukseen. Tori oli aivan täynnä ihmisiä jotka kuuntelivat tarkkaavaisina evankelistaa joka saarnasi puristaen kaiken mahdollisen tunteen tekemättä kuitenkaan mainittavampaa vaikutusta.

Silloin ihmisjoukon keskeltä tuli pieni, tumma, teini ikäinen poika joka nousi puhujalavalle ja asteli mikrofonin luo. Hänen hiuksensa olivat hyvin kiharat ja hänen silmänsä olivat oudon muotoiset. Hän näytti aivan kuin olisi tullut suoraan viidakosta.

Nuorukaisen puhuessa Pyhän Hengen läsnäolo ja voima sai väkijoukon kohahtamaan. Ihmiset murtuivat ja itkivät. Näin tuhansien kohottavan kätensä ja antautuvan Jeesukselle ja tuhannet saivat Pyhän Hengen kasteen.

Huomasin väkijoukon keskellä miehen, jolla oli karkeatekoiset kainalosauvat. Hänellä oli vain vasen jalka tallella, mutta katsellessani oikea jalka ilmestyi näkyviin! Hämmästyneenä mies heitti kainalosauvansa korkealle ilmaan ja alkoi hyppiä ilosta ja ylistää Jumalaa ihmeestä.

Lähellä häntä eräs toinen mies rukoili kohottaen toisen kätensä ilmaan se oli hänen ainoansa! Silmieni edessä, Jumalan voimasta, tuo mies sai äkkiä toisenkin kätensä takaisin ja heilutteli molempia käsiään innois-saan. Tämä oli jo toinen, uskomattomalta vaikuttava ihme!

Kaikkialla tuon väkijoukon keskellä ihmisiä parantui, uudestisyntyi ja uudistui Pyhän Hengen voiman kautta. Rullatuolit jäivät tyhjiksi tarpeettomina, paarit ja kaina-losauvat viskattiin syrjään tämän nuorukaisen puhuessa.

Lopuksi, näyt on aina pantava koetukselle niin kuin profetiatkin, jotta niiden luotettavuus Raamatun, Juma-lan sanan edessä voitaisiin varmistaa.

En ole vielä nähnyt ensimmäisen näyn toteutuvan, vaan olen havainnut sen täyttyneen osittain niin kuin seitsemän muunkin päyn
Saimme vahvistuksen noin kaksi vuotta myöhemmin Oliven kertoessa näystä, Cliff Dubleylle, joka oli silloin Creation House kustannusyhtiön pääjohtaja. Tapa simme Cliffin, Riversidessa, Kaliforniassa järjestetyssä Full Gospel Business Men järjestön konferenssissa. Oliven kertoessa nuorukaisesta ja hänen vaikutuksestaan ihmisiin Cliff alkoi innoissaan hykerrellä käsiään.

”Tässähän menee iho aivan kananlihalle. Minä tiedän kuka tuo nuorukainen on”

Hän kertoi, että Creation House julkaisi pian kirjan joka kertoo Kolumbian Motilone-intiaanien parissa toi-mivasta lähetyssaarnaajasta. Valmistellessaan tuota kirjaa Cliff oli vierailulla Kolumbiassa ja tapasi tuon pojan joka matkusti kylästä toiseen saarnaten evankeliumia kielillä joita ei ollut milloinkaan opetellut.

Cliff selitti: ”Hän näytti erikoiselta siksi, että vuosisa-toja sitten tuon heimon jäsenet menivät naimisiin aasialaiseen rotuun kuuluvien kanssa ja heidän jälkeläisissään on säilynyt aasialaiselle rodulle tyypillisiä piirteitä.”

”Marvin, tunnistaisitko tuon pojan jos lähettäisin sinulle hänen valokuvansa”, Cliff kysyi kun liityin kes-kustelijoiden joukkoon.

”Ehdottomasti”, vastasin innoissani. ”En milloinkaan unohda tuon pojan kasvoja.”

”Lähetän sinulle kopion heti, kunhan kirja tulee painosta”, Cliff sanoi innosta puhkuen.
”Hän on mukana jossakin ryhmäkuvassa. Katsotaan sitten, kykenetkö löytämään hänet.”

Muutamia viikkoja myöhemmin sain kirjan. Selailin sitä hermostuneesti ja katselin tarkkaan kaikkia valokuvia kunnes eräät kasvot tuntuivat irtautuvan kirjan sivultal Se oli hänen kuvansa. En voinut erehtyä.

Sain myöhemmin kuulla, että tämä nuori evankelista oli Odo Moto. Motilonen heimon ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt jäsen Bobarishora oli adoptoinut Odon joka oli orpo. Pyhän Hengen innoittamana hän oli juuri aloittanut poikkeuksellisen toiminnan ulkopuolisille lähes täysin tuntemattomien heimojen parissa. Hän julisti näille heimoille evankeliumia heidän omalla, kielellään, kielilläpuhumisen armolahjan kautta. Etelä-Amerikassa on juuri syntymässä suuri hengellinen herätys ja minä uskon, että Odo Motolla on siinä merkittävä tehtävä.
Olen myös saanut vahvistuksen näkemiini käsien ja jalkojen ihmeellisiin uudistumisiin. Helmikuussa 1977 kerroin näystäni Santa Barbarassa, Kaliforniassa. Juma-lanpalveluksen jälkeen äskettäin Kolumbiasta palannut perhe kiirehti luokseni.

”Senor Ford”, eräs heistä huudahti, ”nuo asiat ovat jo alkaneet tapahtua maassani. Muutamia viikkoja sitten eräs bogotalainen mies, jonka käsi oli jouduttu amputoimaan, sai uuden, terveen käden Jumalan voimasta!”

Tuon saman, Etelä-Amerikkaa koskevan näyn aikana Herra näytti minulle jotakin muuta, joka sai täydellisen vahvistuksen vuonna 1974. Uskon, että hän näytti sen minulle osoittaakseen, että kaikki muutkin näyt kävisivät toteen.

Tällä kertaa näin olevani pienessä kylässä Perussa. Muistan pahoin vaurioituneen tuomiokirkon, jonka tornit olivat pahaenteisesti kallellaan. Lähellä kulki hautajaissaatto

Lokakuussa 1974 todellakin matkustin Peruun ja työskentelin pastori Hobart Vanin ja kolmen muun papin kanssa. Toimimme yhteistyössä Wycliffe raamatunkääntäjät järjestön kanssa ja työskentelimme intiaani heimojen ja pikkukaupunkien asukkaiden, sekä katolisten että protestanttien parissa.

Päädyimme matkallamme pieneen Chincha Altan kaupunkiin ja ajoimme farmariautollamme juuri kaupungin halki kun äkkiä pysäytin hämmästyneenä. Katselin suu auki tuomiokirkkoa jonka olin nähnyt näyssäni lähes kolme vuotta aikaisemmin.

Kylmät väreet kulkivat selässäni kun kerroin ihmeestä muille autossa olijoille. Sanoin lopuksi, että vain hautajaissaattue puuttui. Muistin, että kulkueen jäljessä oli vanha, kukkien peittämä Ford pakettiauto, joka kuljetti suurta, punaisten ja valkoisten kukkien muodostamaa ristiä.

Juuri kun olin sanonut tämän käännyimme kadun kulmassa. Silloin näimme sen! Pitkä surevien saattue kulki hitaasti pitkin katua kantaen kukkasin koristeltua arkkua. Kulkueen jäljessä seurasi pakettiauto, joka oli täynnä kukkalaitteita. Katselimme jännittyneinä kulkueen etenemistä, ja kun pakettiauto oli kulkenut ohitsemme, näimme sen takaosassa suuren, punaisten ja valkoisten neilikoiden muodostaman ristin!

Tämän jälkeen en milloinkaan epäillyt niiden näkyjen todenperäisyyttä, jotka Herra antoi minulle tuolla sairaalan vuoteella maatessani. Ne eivät ole vielä kaikki toteutuneet, mutta tiedän niiden käyvän toteen.

Seuraavassa näyssä Jumala vei minut Intiaan. Olin evankelioimisryhmän mukana, ja työkohteenamme olivat suuren maaseutualueen ihmiset. Puhujalava oli valaistu paljailla hehkulampuilla ja alkeellisen vahvistinlaitteen välityksellä saatoimme puhua niille tuhansille ihmisille, jotka tungeksivat kohti etuosaa.

Aavistin suuren herätysaallon olevan ovella. Tiesin vainoista, mutta ne lakkasivat satojen tuhansien ihmisten kääntyessä Kristuksen puoleen.

Näin miten tavat alkoivat muuttua. Nälänhädän runtelema maa alkoi vaurastua. Kaivoja kaivettiin, sadot suurenivat ja köyhyys väheni. Joukoittain ihmisiä uudestisyntyi ja parani.

Itä-Afrikka
Jälleen Seuraavaksi minut kuljetettiin Itä-Afrikkaan suurkaupungin lähellä olevalle maaseudulle. Alue oli kuivaa ja kumpuilevaa, ja siellä kasvoi vain vähän puita jotka tarjoaisivat suojaa iltapäivän kuumalle auringonpaisteelle. Ihmiset joista suurin osa kulki yläruumis paljaana olivat kävelleet päiväkausia kylistään tullakseen kokouksiimme, joita pidettiin yli viikon ajan.

Tällä kertaa meillä ei ollut valoja tai äänentoistolaitteita. Pieni ryhmämme julisti evankeliumia tuhansille innokkaille kuulijoille. Toisinaan minä sain puhua tulkin avustamana, mutta toisinaan ilman. Joko nuo ihmiset osasivat englantia tai Jumala huolehti kääntämisestä.

Työryhmämme, joka oli yhteistyössä paikallisten kristittyjen kanssa, yritti täyttää ihmisten tarpeet, mutta väkijoukko oli aivan liian suuri jotta olisimme voineet lähestyä yksityisiä ihmisiä. Muistan heiluttaneeni kättäni kuulijoiden yli jolloin tuhannet ihmiset paranivat välittömästi. Monet saivat uuden jäsenen puuttuvan käden tai jalan tilalle.