KÄYNTI RAJAN TAKANA
Tauno Keltakangas oli uskoon tultuaan tulisieluinen kuin Pietari, sillä pelastuessaan hän oli täyttynyt Pyhällä Hengellä. Ennen niin hiljainen ja ujo mies muuttui puheliaaksi. Tauno uskalsi mennä naapureihin kertomaan pelastuksestaan. Kokouksissa hän todisteli usein Herrastaan. Kun Jumala vahvisti hänen todistuksensa ihmein ja merkein, niin että sairaatkin paranivat, se lisäsi Taunon intoa toimia Herran elovainiolla. Helvin on vieläkin vaikea uskoa, että hänen miehensä on ollut hyvin hiljainen ja arka.
Taunon ja hänen veljensä Paulin elämä oli vaihtunut taivaallisille viiniannoksille. Ne ovat olleet hyviä annoksia eikä niistä ole syntynyt huonoa elämää. Ei ole tullut krapulaa.
Oltuaan muutaman vuoden uskossa Taunon usko joutui kovalle koetukselle. Ollessaan peltotöissä syksyllä 1957 hänet yllätti sydämen toimintahäiriö. Sydän hakkasi tiukkaan ja jätti muutaman lyönnin välistä. Tauno ei saanut happea tarpeeksi, ja hän kaatui usean kerran voimattomana maahan. Hän selvisi kuitenkin uhkaavalta tukehtumiselta. Sittemmin kohtaus uusiutui. Pari kertaa järvelläkin veneessä ollessa kohtaus yllätti. Kerran pieni Sirpa-tyttö joutui soutamaan isänsä rantaan. Onneksi oli tyyni ilta. Toisella kertaa kohtaus yllätti Taunon ollessa yksin järvellä. Onneksi tuuli toi veneen kotirantaan. Rannalta oli tuskaisa taival kotiin. Keväällä pääsiäistä lähestyttäessä vaiva paheni niin, että Tauno oli viikon vuoteessa. Hän rukoili usein Helvin
kanssa, että Herra ilmestyisi parantajana, mutta vastausta ei tullut. Tauno oli kuitenkin niin uskon hengessä, että vaimon kehotuksesta huolimatta hän ei mennyt lääkäriin. Hän oli sitä mieltä, että Herra on voimallinen nostamaan hänet vaikka kuolleista. Vaimo joutui lujille karjan kanssa työskennellessään, kun miehestä ei ollut apua. Tauno oli makaamassa tuvan puolella, eristettynä sairautensa takia. Vaimo nukkui kamarissa tyttärensä kanssa. Taunon voimat olivat todella vähissä, muttä hän otti kuitenkin Raamatun ja luki siitä muutaman ja-keen. Laskiessaan kirjan kädestään Tauno kuuli selvästi sanat: ”Sinut otetaan tästä ajasta iäisyyteen!” Tauno oli aavistanut jo pitkään, että hän ei elävänä selviä, jos ei pian tule apua, eikä hän hämmästynyt sanomaa, jonka kuuli.
Tauno oli niin huonossa kunnossa, että vaimon luokse meneminen tuntui mahdottomalta. Kuitenkin hän rukoili Jumalalta mahdollisuutta mennä kamariin. Taunolla oli vaimonsa kanssa hyvät välit, mutta kuitenkin mielessä oli sanoa jotain jäähyväisiksi.
Kuin ihmeen kautta Tauno selvisi kamariin vaimonsa luokse. Helvi heräsi ja kysyi säihkähtyneenä: ”Miten sinun tilasi on?” – ”Kyllähän se on huono”, Tauno vastasi voipuneena. Vaimo tarttui miehensä ranteeseen ja totesi: ”Sydän tykyttää kovin epätasaisesti, ja verenkierto on heikko. Nyt olisi saatava ambulanssi. Mutta kerkiääkö se enää tähän tilanteeseen?” – ”Kyllä Jeesus hoiti Golgatalla tämän asian. Ambulanssi kävi Golgatalla. Annettaan asian mennä niitä teitä, kuin Jumala tahtoo.” (Järven ympäri tuleva kärrytie Keltakankaille oli niin hono, ettei ambulanssi olisi päässyt sitä myöten tulemaan. Olisi pitänyt soutaa potilas ensin järven yli.)
Keltakankaat puhelivat varmuuden vuoksi perheasiat valmiiksi. Kumpikaan ei itkenyt. Vaimo sanoi miehelleen: ”Korkeintaan 45 sekuntia sinä pysyt tajuissasi, kun sydän lakkaa lyömästä.” Taunon kehotuksesta he lauloivat yhdessä pari säkeistöä laulusta ”Käy yrttitarhasta Polku…” Koko laulun ajan Helvi piti miehensä ranteesta kiinni ja Tauno koki valtavaa riemua.
Sydän pysähtyi ja ennen tajunnan katoamista Tauno ehti sanoa Helville: ”Kasvata Sirpa Jeesukselle ja tulkaa perästä. Minä olen teitä vastassa. Näkemiin!”
Taunosta tuntui, että heti tajun kadottua hän sai herätä uudessa olotilassa. Lähemmäksi kymmenkunta enkeliä teki hänelle palvelusta.
Tauno sijoitettiin ihaniin vaunuihin. Liekö Eliaalla ollut niitä kauniimmat? Valtava ilo jatkui ja lisääntyi. Ei tullut ikävä vaimoa eikä viisivuotiasta Sirpaa. Ihmeissään Tauno katseli tyttöään vuoteessa makaamassa ja vaimoaan istumassa ruumiin ääressä. Tauno näki oman ruumiinsa muuttuvan keltaiseksi. Hän luki vaimonsa ajatukset. Helvi mietti hautajaisia, ketä kutsuisi ja miten ne järjestäisi. Lopuksi vaimo nousi ylös ja tuumasi: ”Kyllä tässä on haettava ruumiinkantaja.”
Kaksi tuntia oli kulunut lähtöhetkestä, ja Tauno iloitsi siitä, että hän saisi pian nähdä taivaan ja Jeesuksen. Kohta kuitenkin johtava enkeli tuli ja sanoi toisille enkeleille: ”Tämä mies on kokenut paljon. Lähetetään hänet vielä takaisin evankeliumin työhön!”
Määräys ei ollut Taunon mielestä mikään mukava komento: lähteä ihanasta olotilasta takaisin kylmään maailmaan. Valtava ulottuvaisuus ja rauha, jossa ei ollut vaihteen varjoa, piti jättää ja palata koettelemuksien keskelle. Tauno nöyrtyi sydämessään ja päätti: ”Koska se on Isän tahto, minä lähden.”
Tauno palasi omaan ruumiiseensa. Helvi oli juuri keittiön ovella lähdössä hakemaan Taunon vanhempaa veljeä ruumiin kantoon. Tauno huusi vaimonsa perään: ”Älä lähde mihinkään, sillä minä nousen ylös!” Kello oli jo 23 ja oli pimeää. Suunniltaan säikähtynyt Helvi palasi ruumiin luokse ja painoi käsillään Taunon rintaa ja sanoi: ”Sinähän, ruumis, et nouse enää mihinkään!”
Jumalan Hengen voima nosti Taunon jäykän olemuksen pystyyn, ja Taunon huulilta kajahti huuto: ”Kuolema, vaikene Jeesuksen nimessä!” Näin huutaessaan hän koki Jumalan voiman laskevan niin väkevänä ylleen, ettei mikään kallionseinämäkään olisi voinut häntä pidättää. Taunolla oli jäykistyneet kädet ristissä rinnan päällä, ja nyt nekin vapautuivat. Pieni Sirpatyttö ei herännyt Taunon huudahdukseen, ja tämä ehdotti vaimolleen tuvan puolelle siirtymistä. He menivät keittiön kautta tupaan. Keittiössä Tauno aikoi koettaa kädellään ovenpieltä, kestäisikö se sitä valtavaa voimaa, joka ympäröi häntä. Vaimo huudahti: ”Älä hyvä mies, huone hajoaa, ja tyttö nukkuu kamarissa!” Tällaista Pyhän Hengen voimaa tulemme kokemaan ennen Jeesuksen tuloa, kun kuolleet heräävät ja halvatut paranevat.
Tupaan mennessään Tauno uteli Helviltä: ”Onko niin, että sinä et koskaan pidätä minua lähtemästä evankeliumin työhön?” Helvi teki lupauksen, joka on kestänyt rikkomatta kohta kolmekymmentäneljä vuotta.
Tauno siirtyi vaimonsa kanssa peilin ääreen. Huolimatta siitä, että hän oli herännyt henkiin, hänen ruumiinsa oli vielä keltainen. Ruumiissa ei näkynyt elämänväriä. Muutamien minuuttien päästä Taunon posket alkoivat muuttua kirjaviksi. Kohta hänen ihoonsa ilmestyi punaisia täpliä, kun veri rupesi kiertämään.
Peilin ääressä viipyvälle Taunolle tuli hirvittävän kylmä. Helvi peitteli hänet tuvan lattialle kaikilla peitteillä ja nahkasilla, joita talos-ta löytyi. Mies tärisi kuin horkassa ja kiitteli uusin kielin Herraa.
Helvi ei jaksanut uskoa, että Tauno jäisi eloon, vaikka hän näki tämän heräävän kuolleista. Hän haki miehensä veljen vaimoineen katsomaan Taunoa. Veljen vaimo sanoi lankonsa nähdessään: ”Tauno ei aamua näe, se on kuin kuollut!” – ”Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän”, Tauno vastasi voitonriemuisena. ”Et sinä näe aamua, sinä olet sen näköinen”, naapuri intti. Velipoika, joka oli uskossa, tokaisi: ”Eihän tällä mitään hätää ole, kun kiittelee uusin kielin Herraansa.”
Paulin vaimolla oli ollut erimielisyyksiä uskovien kanssa, ja hän pyyteli murtuneena anteeksi menneitä. Silloin Tauno vastasi: ”Anteeksi kyllä annan. En minä kuitenkaan kuole, sillä minä olin jo kuollut.”
Aika oli vierähtänyt niin pitkälle, että kello oli melkein yksi yöllä, kun Tauno meni vaimonsa kanssa uudelleen nukkumaan. Tauno nukkui hyvin. Aamulla hän hoiteli vaimonsa kanssa karjan ja kuunteli aamuhartauden.
Aamukahvin jälkeen Tauno haki sahan ja kirveen ja sanoi vaimolleen: ”Minä lähden metsätöihin.” – ”Mene nyt sairaalaan tutkituttamaan itsesi”, Helvi vastasi. ”Viime yönä minä olin jo tutkimuksissa, ja minä olen terve.”
Koskaan ei ole ollut sen mukavampaa päivää tehdä metsätöitä ja kiitellä Herraa, kuin oli sinä päivänä. Päivä kului rattoisasti metsässä, ja ilta meni karjaa hoidellessa.
Taunon vierailu rajan takana tapahtui vuonna 1957 pitkänäperjantaina. Hän oli ottanut Raamatun käteensä lukeakseen sitä, ja kello 21 tuli lähtö. Hän palasi ruumiiseensa kello 23:n tienoissa.
Siitä päivästä lähtien Taunon sydän on toiminut hienosti ja täsmällisesti. Lääkäri on maininnut hänet tutkittuaan, että hänellä on erittäin toimelias sydän.
Taunolla on nyt muutenkin hyvä terveys. Kun hän työskenteli ai-koinaan metsässä sateessa ja tuiskussa paita märkänä, hänelle tuli reumatismi hartioihin. Reumatismi on parantunut eikä Taunolla ole kehossaan minkäänlaisia kolotuksia, ja siitäkin hän kiittelee Herraa.
Taunon uusi sydän on kestänyt hyvin rasituksia: valvottuja öitä, yörukouskokouksia, paastoja ja sielunhoitotehtäviä. Hän on jutellut professorien ja lääkärien kanssa kuolleista heräämisestään. He ovat väittäneet mahdottomaksi sitä, että aivot olisivat alkaneet jälleen toimia, sillä se olisi yliluonnollista. Tauno on vastannut heidän väitteeseensä, että uskokin on yliluonnollista. Hänen kokemustaan ei voi kukaan tyhjäksi tehdä.