Älä murehdi

Julkaistu 22 10 2024 - 12:11 by

Tämä on osa Branhamin saarnasta “MINUN ELÄMÄNTARINANI” 19.04.1959

“Meillä oli yksi pieni huone,
minä nukuin pienessä kenttävuoteessa siellä, ja oli tulossa
kylmä, ja tuo vanha hella. Minä otin postin ja selasin postia
ja ensimmäinen asia siellä oli hänen pienet joulusäästönsä,
kahdeksankymmentä senttiä, ”Neiti Sharon Rose Branham.”
Siinä se oli, kaikki taas uudestaan.
Olin ollut riistanvartija. Kurkotin ja otin aseeni, pistoolin,
pistoolikotelosta. Minä sanoin: ”Herra, minä—minä en kestä
tätä enää, minä—minä kuolen. Minä—minä kärsin niin kovasti.”
Vedin aseen iskuria taaksepäin, painoin sen päähäni, polvistuin
siellä tuolle kenttävuoteelle siinä pimeässä huoneessa. Minä
sanoin: ”Isä meidän, Joka olet Taivaissa, pyhitetty olkoon
Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun
tahtosi,” ja kun minä yritin, pusersin liipaisinta niin kovaa kuin
pystyin, minä sanoin: ”maan päällä niin kuin Taivaassa. Anna
meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Eikä se
lauennut!
Ja minä ajattelin: ”Oi, Jumala, revitkö Sinä minua vain
kappaleiksi? Mitä minä olen tehnyt? Sinä et anna minun edes
kuolla.” Ja minä heitin aseen alas, ja se laukesi ja luoti meni
huoneen halki. Ja minä sanoin: ”Jumala, miksi minä en voi
kuolla ja päästä pois? Minä en yksinkertaisesti voi enää jatkaa.
Sinun täytyy tehdä minulle jotakin.” Ja minä kaaduin pitkälleni
ja aloin itkeä pienellä, vanhalla, likaisella punkallani.
Ja minun on täytynyt nukahtaa. En tiedä nukuinko vai mitä
tapahtui.
Olen aina kaivannut päästä länteen. Olen aina halunnut
yhden noista hatuista. Isäni kesytti hevosia nuoruudessaan,
ja minä aina halusin yhden noista hatuista. Ja veli Demos
Shakarian osti minulle sellaisen eilen, ensimmäisen sellaisen,
joka minulla on ollut (koskaan ollut), yhden niistä sellaisista
lännen hatuista.

Ja minä ajattelin, että olin kulkemassa pitkin preeriaa,
laulaen tuota laulua: ”Vaunun pyörä on rikki, karjatilalla on
kyltti: ’Myytävänä.’” Ja kun kuljin eteenpäin, huomasin vanhan
katetun vaunun, kuin vanhat preeriavankkurit, ja pyörä oli
rikki. Se tietysti edusti minun rikkinäistä perhettäni. Ja kun
pääsin lähelle, minä katsoin, ja siellä seisoi hyvin kaunis, nuori
tyttö, noin kaksikymmentävuotias, valkoinen hulmuava tukka ja
siniset silmät, puettuna valkoisiin. Minä katsoin häneen, minä
sanoin: ”Hyvää päivää!” Menin eteenpäin.
Hän sanoi: ”Hei, isä.”
Minä käännyin takaisin, minä sanoin: ”Isä?” ”Mutta,” minä
sanoin: ”miten, neiti, sinä voit… miten voin olla sinun isäsi, kun
sinä olet yhtä vanha kuin minä olen?”
Hän sanoi: ”Isi, sinä et vain tiedä, missä sinä olet.”
Ja minä sanoin: ”Mitä sinä tarkoitat?”
Hän sanoi: ”Tämä on Taivas.” Hän sanoi: ”Maan päällä minä
olin sinun pikku Sharonisi.”
”Mutta,” minä sanoin: ”kultaseni, sinä olit vain pieni vauva.”
Hän sanoi: ”Isi, pienet vauvat eivät ole pieniä vauvoja täällä,
he ovat kuolemattomia. He eivät koskaan vanhene tai koskaan
kasva.”
Ja minä sanoin: ”No, Sharon, kulta, sinä—sinä olet kaunis,
nuori nainen.”
Hän sanoi: ”Äiti odottaa sinua.”
Ja minä sanoin: ”Missä?”
Hän sanoi: ”Uudessa kodissasi.”
Ja minä sanoin: ”Uudessa kodissa?” Branhamit ovat
kulkureita, heillä ei ole koteja, he vain… Ja minä sanoin: ”No,
minulla ei koskaan ollut kotia, kultaseni.”
Hän sanoi: ”Mutta sinulla on sellainen täällä, isi.” En
tarkoita olla pikkulapsi, mutta se on vain niin todellista minulle.
Kun alan ajatella sitä, se kaikki
tulee taas takaisin. Hän sanoi: ”Sinulla on sellainen täällä, isi.”
Minä tiedän, että minulla on sellainen siellä, jonakin päivänä
minä menen sinne. Hän sanoi: ”Missä on Billy Paul, minun
veljeni?”
Ja minä sanoin: ”No, minä jätin hänet rouva Broylle, vain
muutama minuutti sitten.”
Hän sanoi: ”Äiti haluaa nähdä sinut.”

Ja minä käännyin ja katsoin, ja siellä oli suuren suuria
palatseja, ja Jumalan kirkkaus ympäröi niitä. Ja minä kuulin
enkelikuoron laulavan, ”Minun kotini, ihana kotini.” Minä aloin
nousta portaita, juosten niin kovaa kuin pystyin. Ja kun pääsin
ovelle, siellä hän seisoi, valkoinen vaate yllään, tuo musta tukka,
pitkä, pitkin hänen selkäänsä. Hän ojensi kätensä, niin kuin
hän aina teki, kun tulin väsyneenä töistä tai jotakin. Minä otin
häntä käsistä ja sanoin: ”Kulta, minä näin Sharonin tuolla.”
Minä sanoin: ”Hänestä tuli kaunis tyttö, eikö tullutkin?”
279 Hän sanoi: ”Kyllä, Bill.” Hän sanoi: ”Bill.” Laittoi kätensä
ympärilleni, (ja hän sanoi) vain minun hartioideni ympärille, hän
alkoi taputtaa minua, hän sanoi:
Lakkaa murehtimasta minua ja Sharonia.
Minä sanoin: ”Kulta, minä en voi sille mitään.”
Hän sanoi:
Kuulehan, Sharonilla ja minulla on asiat paremmin kuin sinulla.
Ja hän sanoi:
Älä murehdi meistä enää. Lupaatko minulle?
Ja minä sanoin: ”Hope,” minä sanoin: ”minä olen niin
kaivannut sinua ja Sharonia, ja Billy itkee perääsi koko ajan.”
Minä sanoin: ”En tiedä, mitä tehdä hänen kanssaan.”
Ja hän sanoi: ”Kaikki tulee olemaan hyvin, Bill.” Hän sanoi:
Lupaa vain minulle, ettet murehdi enää.

Ja hän sanoi: ”Etkö
istuisi alas?” Ja katsoin ympärilleni ja siellä oli suuren suuri
tuoli.
Ja minä muistan, kuinka yritin ostaa tuolia. Nyt, olen
lopettamassa. Minä koetin kerran ostaa tuolia. Meillä oli
vain ne vanhat—vanhat tavalliset puuistuimiset tuolit, tuohon
aamiaiskalustoon. Meidän täytyi käyttää niitä, ainoita tuoleja
jotka meillä oli. Ja me pystyimme ostamaan yhden näistä
tuoleista, jotka lasketaan taaksepäin selkäosasta, kuin…
Minä unohdan minkälainen nojatuoli se oli. Ja se maksoi
seitsemäntoista dollaria, ja voitte maksaa kolme dollaria
käsirahaa ja dollarin viikossa. Ja me hankimme sellaisen. Ja
voi, kun tulin kotiin… Olin työskennellyt koko päivän, ja
saarnannut puoleen yöhön kaduilla ja missä ikinä pystyin
saarnaamaan.
Ja—ja eräänä päivänä jäin jälkeen maksuissani. Meillä ei
ollut varaa siihen, ja se jatkui päivän toisensa jälkeen, ja lopulta
eräänä päivänä he tulivat ja ottivat tuolini ja veivät sen. Tuona
iltana, en koskaan unohda sitä, hänellä oli kirsikkapiirakka
leivottuna minulle. Pikku ressukka, hän—hän—hän tiesi, että
tulisin olemaan pettynyt. Ja illallisen jälkeen minä sanoin:
”Miksi olet niin kiltti tänä iltana, kulta?”
Ja hän sanoi: ”Kuulehan, pyysin naapurinpoikia kaivamaan
sinulle vähän onkimatoja. Eikö meidän sinustakin pitäisi mennä
joelle ja onkia hetken?”
Ja minä sanoin: ”Kyllä, mutta…”
Ja hän alkoi itkeä. Minä tiesin, että jokin oli vialla. Minulla
oli aavistus, koska he olivat jo lähettäneet minulle ilmoituksen,
että he tulisivat hakemaan sen. Eikä meillä ollut varaa siihen
dollarin maksuun viikossa. Me emme pystyneet, meillä ei… ei
vain ollut varaa siihen. Hän laittoi kätensä minun ympärilleni,
ja minä menin ovelle ja tuolini oli poissa.
Hän kertoi minulle siellä, hän sanoi: ”Muistatko sinä sen
tuolin, Bill?”
Ja minä sanoin: ”Kyllä, kulta, minä muistan.”
Hän sanoi: ”Se oli se, mitä sinä ajattelit, eikö ollutkin?”
”Kyllä.”
Hän sanoi: ”No, tätä he eivät voi viedä, tämä on maksettu.”
Hän sanoi: ”Istu alas hetkeksi, minä tahdon puhua sinulle.”
Ja minä sanoin: ”Kultaseni, minä en ymmärrä tätä.”

Ja hän sanoi:
Lupaa minulle, Billy, lupaa minulle, ettet enää murehdi.
Sinä olet nyt menossa takaisin. Ja hän sanoi:
Lupaa minulle, ettet murehdi.

Ja minä sanoin: ”Minä en voi tehdä sitä, Hope.”
Ja juuri silloin minä havahduin, huoneessa oli pimeää.”

(Huom. kyllä hän lopulta lupasi)

Kommentoi

2028-2029 pelastuu miljardi ihmistä hetkessä

Julkaistu 17 10 2024 - 22:55 by

Kannataa jatsoa tämä Ohjelmassa Yliluonnollista Gary Brown kertoo Jumalalta saanesta ilmoituksesta että 27.07.2023 alkoi 5 vuoden jakso jonka aikana on suuri sadonkorjuu, ja sen jäkeen tulee sellainen tapahtuma että miljardi ihmistä pelastuu hetkessä.

Itse ajattelen että 13.04.2029 tuleva Apophis asteroid on aika lähellä, voisiko se olla vaikuttamassa?

Kommentoi

Kestävä rukous on uskoa

Julkaistu 10 10 2024 - 11:05 by

Luuk.11:8 ..nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee.

Luuk.18:7. Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?
8. Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (löytäneekö Hän niitä jotka yöllä ja päivällä jatkuvasti Häntä avuksi huutavat)

Jaak.5:17. Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.

sentähden, että toinen ei hellitä
yötä päivää
rukoili rukoilemalla

Kommentoi

Helsingin poliisi myönsi terroristiselle"mielenosoitukselle" luvan.

Julkaistu 7 10 2024 - 08:31 by

Minne suomi on menossa kun terroristit juhlii 7.10 viattomien ihmisten murhaamista, ei sodassa, vaan terroristien teolle . Suomi kauhisteli kun yksi aatteen ajaja tappoi turussa, no tässä lisää kyllä vettä myllyyn, kun sallitaan tämä. Mitä se poikii?

Mitä jos Israel palauttaisi saman verran ohjuksia ja raketteja niihin maihin jotka ovat niitä ampuneet sinne. Vainko Israeliin saa ampua ohjuksia? Uskomatonta sokeutta tässä maailmassa.

Ei kai sillä mitään väliä jos joku maa ampuisi Suomeen 200 ohjusta yhtenä päivänä, niinkuin Iran teki Israeliin?
Mitä olisi tapahtunut jos Israel ei olisi voinut torjua noita ohjuksia?
Entä voiko Suomi torjua? Ja sitten vielä annetaan Suomessa julkisesti juhlia tuota kamalaa 7.10 tapahtunutta kansanmurhaa. Ja mitä se on poikinut?
Haloo Suomi ja hallitus, puuttukaa jo tähän esivallan tekoon.

Israelin rinnalla – terroria vastaan
7.10.2024 klo 16-18 välillä
Helsinki: Kokoontuminen klo 16 Keskuskadulla Ateneumin ja Makkaratalon välissä, mistä marssi Keskuskatua ja Esplanadin puistoa pitkin Espan lavalle Kappelin eteen

Lisätty 10.10
Ylen mukaan 200 mutta tästä voit nähdä pitääkö se paikkansa

Kommentoi

Phillib Barnett profetian sanaa

Julkaistu 1 10 2024 - 18:21 by

(tässä voi olla virheitä kun on automaatti käännös, mutta on aika erikoista, tulee mieleen A.A.Allenin näky vuonna 1954:

“A.A. Allenin näky ydinpommin tai laskeuman kohteeksi joutuvista kaupungeista liittyy hänen vuonna 1954 raportoimaansa profetiaan, näkyy. Yhdysvaltojen ylle tulevan tuhon ja Jumalan tuomion. Allenin näyssä kuvattiin useita suurkaupunkeja Yhdysvalloissa, joihin ydinpommit tai laskeuma osui. Näyssä mainittiin seuraavia kaupunkeja tai alueita:

New York City

Washington D.C.

Los Angeles

San Francisco

Seattle

Chicago

Miami

New Orleans

Näiden lisäksi Allen kuvasi suurta tuhoa eri puolilla Yhdysvaltoja, ja usein näyt liitetään yleiseen tuhon visioon, jossa ydiniskut ja muut katastrofit koettelevat Yhdysvaltoja laajamittaisesti.

Allen ei kuitenkaan yksilöinyt tarkkaan kaikkia mahdollisia kaupunkeja, ja tulkinnat hänen näystään voivat vaihdella riippuen lähteestä.

Phillib Barnett profetian sanaa
Tässä on suomennos:

Kirjoitin sen muistiin, ja se tapahtui vuonna 2007. Se kesti viisi tuntia, ja Jumala oli Ukrainaa vastaan. Tulisi sota Ukrainan ja Venäjän välillä, ja lopulta Venäjä valloittaisi Itä-Ukrainan, ei Länsi-Ukrainaa, vaan Itä-Ukrainan. Lopulta he valloittaisivat Kiovan. Kiovasta tapahtuisi kaksi evakuointia. Ensimmäinen tapahtuisi, kun Venäjä aloittaa hyökkäyksen. Toisen ydinaseiden sodan aikaan käydään keskustelu Yhdysvaltojen ja uudelleen muodostuneen Neuvostoliiton kanssa, joka koostuu Venäjästä, Valko-Venäjästä ja Itä-Ukrainasta.

Venäjä lähettää nyt taktisia ydinaseita Valko-Venäjälle. He ovat varustaneet ainakin tusinan verran hävittäjiään kuljettamaan niitä Valko-Venäjälle. He myös asentavat mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia (ICBM) 81 jäljellä olevaan putkeen tai siiloon, jotka olivat Neuvostoliiton aikaisia. He ovat kunnostaneet viisi tai kuusi niistä ja suunnittelevat kunnostavansa lisää. Venäjä ei vain anna Valko-Venäjälle taktisia ydinaseita, vaan he antavat myös todellisia ICBM:itä, jotka olivat kuin valtavia jäävuoria.

Kun näin unen vuonna 1997, olin Keski-Ukrainassa erään israelilaisen kaupungin, kaupungin, jossa oli paljon juutalaisia, nimeltä Oman, lähellä. Omanista Jumala näytti minulle koko Itä-Ukrainan, alkaen pohjoisesta ja jatkuen etelään Odessaan ja Krimille. Ydinaseet tuhoaisivat Itä-Ukrainan, alkaen Kiovasta ja muodostaen ympyrän alas Odessaan asti. Kun uni toistui 10 vuotta myöhemmin, kaikki oli täsmälleen samanlaista kuin aiemmassa unessa, paitsi että olin paljon lähempänä noita ydinohjuksia, jotka olivat kuin vuoria, jättimäisiä ICBM-ohjuksia.

Kysyin unessa, ei unessa, joka tuli ennen neljää näkyä, vaan tässä unessa, mikä tämä vuori on. Ukrainassa ei ole tällaisia vuoria. Nainen vastasi minulle, Sovminov. Kysyin, Sovminov mikä? Hän vastasi taas, Sovminov. En ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Kysyin Herralta, hän sanoi, kirjoita se muistiin. Joten nousin lattialta, jossa rukoilin, ja kirjoitin sen hitaasti, iso A, ja pysähdyin, Z, ja pysähdyin, O, ja pysähdyin, V, ja pysähdyin, ja ajattelin, ahaa, Azov. Tämä liittyy Azovinmereen, johonkin. Joten jatkoin kirjoittamista, M, kaikki kirjaimet kirjoitin isolla, M, tauko, E, mitä se onkaan, ja juoksin toiseen huoneeseen, otin Raamatun ja tulin takaisin, avasin Danielin kirjan, missä käsi ja sormet olivat ilmestyneet kirjoittamaan seinälle, kun babylonialaiset ja hallitsijat ja kuningas juhlivat epäjumalia.

Sormien kirjoittamat sanat olivat “mené, mené”, sinut on punnittu vaa’assa ja havaittu kevyeksi, ja henkilöt, ja sinä yönä Babylon kaatui meedialaisille ja persialaisille. Tunsin oloni hieman yksinäiseksi. Sanoin, Herra, tarvitsen jonkinlaisen vahvistuksen. En etsi merkkiä, Herra. Teen kaiken, mitä olet käskenyt minun tehdä, mutta jos teen sen oikein, ja Herra sanoi minulle, et voi lisätä mitään siihen, mitä sanoin sinulle sinä yönä, etkä voi ottaa mitään pois siitä, mitä annoin sinulle sinä yönä. Älä lisää mitään, älä ota mitään pois. Jos teet kaiken niin kuin kerroin, myöhemmin annan sinulle lisää tietoa.

Sanoin, Herra, jos teen kaiken oikein, voisitko jollain tavalla osoittaa, että olet tyytyväinen esitykseen, etten ole lisännyt siihen mitään enkä ottanut siitä mitään pois. Mies tuli luokseni. En ollut koskaan nähnyt häntä ennen. En ollut koskaan ennen antanut tällaista profetiaa, vaikka olen saarnannut monia vuosia. Tämä mies tuli luokseni ja sanoi: Sinä sanoit, että se on ohi, tarkoittaen, että Nippur-joelta Venäjän rajalle, Valko-Venäjän ja Ukrainan rajalta pohjoisessa aina Azovinmerelle etelässä, koko Itä-Ukraina tuhotaan ydinsodassa sen jälkeen, kun Venäjä on miehittänyt Itä-Ukrainan. Hän sanoi, kun sanoit tuon, tiesin, että puhuit minun kaupungistani. Katsoin häntä ja kysyin: Onko sellainen kaupunki olemassa? Hän sanoi: Kyllä, se on olemassa. Hän sanoi: Synnyin siellä. Hän kertoi, että kun olin pieni poika, isovanhemmat kutsuivat sitä “Menetiksi”, mutta nyt se tunnetaan nimellä “Menah”.

Kysyin häneltä, missä tuo kaupunki sijaitsee. Hän sanoi, että se on aivan Valko-Venäjän rajalla. Joten Azov-Menah, Azov Azovinmereltä Menahiin, luulen, että siksi se lausutaan niin kuin se lausutaan, joelta Venäjän rajalle, Azovinmereltä Valko-Venäjän rajalle ja Menahin kaupunkiin, koko Itä-Ukraina tullaan lopulta tuhoamaan. Kun ensimmäinen evakuointi Kiovasta tapahtui viime vuonna 24. helmikuuta, puhelimeni soi taukoamatta, sain tekstiviestejä ja sähköposteja: Philip, onko meille tulossa ydinsota? Vastasin, ei, vasta sen jälkeen, kun Venäjä valloittaa Itä-Ukrainan, he hyökkäävät Israelin kimppuun, ja silloin ydinsota alkaa. Suuri osa Valko-Venäjästä, osa Venäjää ja Itä-Ukrainaa tuhoutuvat ydinsodassa.

Annan sinulle hetken. Vuonna 2007 Jumala antoi sinulle tämän profetian, ja tuolloin kaikki ajattelivat, että olit täysin hullu, et tiennyt, mitä sanoit, mutta koska tämä on tapahtunut, ihmiset haluavat nyt ottaa sinuun yhteyttä, mutta profetiasi mukaan se toteutuu juuri nyt.

Kievistä on jo tapahtunut yksi suuri evakuointi, joten odotamme nyt Venäjän etenevän ja valloittavan koko Itä-Ukrainan. Kun se tapahtuu, olemme hyvin lähellä, kuten sanoit, että Yhdysvallat tuhoaa heidän aseensa ja armeijansa. Voisitko selittää tätä hieman tarkemmin? Sanoit myös, että Venäjä tekisi vastaiskun Yhdysvaltoja vastaan ja tuhoaisi ainakin 10 tai 12 amerikkalaista kaupunkia. Kertoiko Jumala tämän sinulle profetiassa? Kyllä, Yhdysvalloilla tulee olemaan kahdeksan ydinasetta, jotka osuvat Venäjään. Näin nuo kahdeksan ydinasetta profetiassa. Oli myös muita amerikkalaisia ydinaseita, jotka tuhosivat suurimman osan Valko-Venäjää, mukaan lukien Minskin, ja myös Moskovan ja Venäjän alueita sekä Siperian. Oli paljon enemmän ydinaseita kuin vain nuo kahdeksan. Näky käsitteli erityisesti Ukrainaa, mutta kun Jumala puhui minulle sinä yönä vuonna 2007, Hän sanoi: Olen kertonut tämän muille ihmisille, mutta he ovat kaikki kieltäytyneet kertomasta sinulle. Kutsuin sinut olemaan profeetta, et vain Ukrainalle, vaan monille maille.

Onko niin, että Yhdysvallat ja NATO aikovat tehdä ensihyökkäyksen Venäjää vastaan? Onko tämä, mitä olet nähnyt? Tulevatko he tekemään ensihyökkäyksen? Ei, ei ensihyökkäystä. En tiedä, kuka laukaisi ensimmäiset aseet, mutta monet venäläiset ydinaseet tulevat tuhoamaan amerikkalaisia kaupunkeja. Voisitko nimetä jälleen amerikkalaiset kaupungit, jotka tulevat tuhoutumaan, jotta ihmiset näissä kaupungeissa saisivat varoituksen ja tietäisivät, jos heidän täytyy muuttaa muualle? Jos voit nimetä niin monta kuin mahdollista. Okei, Paul, ihmiset kaikkialta Yhdysvalloista ottavat minuun jatkuvasti yhteyttä. Minne minun pitäisi muuttaa? Koko Yhdysvalloista. Se on kaikkialla. Vain muuttakaa pois noista kaupungeista, ne tullaan pommittamaan ydinaseilla, luulisin.

Ensimmäinen Venäjän ydinase tuhoaa Chicagon kaupungin, ja seuraavaksi Detroitin. Seuraava kaupunki, joka tuhotaan, on Milwaukee, Wisconsin. Sitten Cleveland, Ohio. Sitten St. Louis,* ja ohjukset jatkavat etelään. Memphis, Tennessee, tullaan iskemään. Nashville, Nashville isketään. Denver, Colorado, tullaan iskemään. Little Rock, Arkansas, mikä huolestutti minua, en ymmärtänyt miksi. Jumala, miksi sallit Little Rockin joutuvan iskun kohteeksi? En ymmärrä sitä, sillä se ei ole moraalittomuuden keskus kuten New York tai Los Angeles. Joka tapauksessa Los Angeles ja San Francisco isketään. New Orleans isketään. New Yorkiin osuu kolme ydinasetta. Washington D.C.:hen osuu kaksi ydinasetta. Jumala iskee sitä kahdella ydinaseella.

Boston tullaan iskemään. Baltimore tullaan iskemään. Yhdysvalloissa on kuitenkin turvavyöhykkeitä. Koillisalueen turvavyöhyke tulee olemaan Cincinnatissa ja sen pohjoispuolella sekä eteläpuolella. Jumala sallii koillisalueen ihmisten paeta sinne, jotta he eivät joutuisi tempaukseen. Arizonaan tulee turvavyöhyke. Alabamaan tulee turvavyöhyke. Turvavyöhyke tulee myös Kaakkois-Smoky Mountains -alueelle, Cleveland, Tennessee, ja Chattanooga. Se alue tulee olemaan turvavyöhyke. Kansaaseen tulee suuri turvavyöhyke, mutta itäinen ja läntinen osa Kansaasta tuhoutuu, koska St. Louis isketään.

Nämä ydinaset eivät ole vain kaupunkien tuhoajia; jotkut niistä voivat tuhota kokonaisia osavaltioita. Osa näistä aseista on valtavia. Pohjoisilla tasangoilla, Pohjois-Dakotan pohjoispuolella ja Nebraskassa, tulee myös olemaan turvavyöhykkeitä.

Sanon, että ahdistuksen ajan puolivälissä Rapid City, Etelä-Dakota, heidän täytyy olla valmiita, koska kiinalaiset yrittävät vallata ahdistuksen ajan puolivälissä lentokentän Rapid Cityssä. He tulevat Kanadasta. Myös eteläisessä Teksasissa saarnaamilleni baptisteille kerroin, että ahdistuksen ajan puolivälissä kiinalaiset tulevat rajan yli. Haluan sanoa jotain muutama vuosi sitten tapahtuneesta, kun yli viisi miljoonaa pakolaista pakeni Syyriasta ja Pohjois-Irakista Eurooppaan. Miksi Jumala salli sen? Koska siellä valmistellaan ydinsotaa ennen tempausta. Jumala salli kristittyjen paeta, koska siellä valmistellaan ydinsotaa ennen tempausta.

Kun kiinalaiset tulevat Meksikoon hyökätäkseen Arizonaan, Texasiin ja Uuteen Meksikoon, Uusi Meksiko tuhoutuu ydinsodassa. Okei, entä Teksas? Tuleeko Dallas, Teksas, ja Houston, Teksas, tuhoutumaan Venäjän ohjuksilla? Säästävätkö he ne toistaiseksi? No, ei kyse ole säästämisestä. Jumala ei salli Teksasin tai Oklahoman tuhoutua, eikä Pohjois- ja Etelä-Dakotan, Nebraskan tai muiden paikkojen. Miksi Jumala on sallinut kymmenien miljoonien ihmisten paeta Amerikkaan? Miksi? Koska kun kiinalaiset tulevat Meksikon kautta, he tuhoavat kaiken. Jumala on sallinut demokraattien tehdä sen, mitä he ovat tehneet, aivan kuten hän salli syyrialaisten ja Pohjois-Irakista tulleiden paeta, jotta he eivät tuhoudu ydinsodassa. Hän on sallinut miljoonien meksikolaisten paeta tänne ja Etelä-Amerikasta, jotta heidät tuhottaisiin. Suurin osa meksikolaisista on Teksasissa, Arizonassa ja pitkälti Uudessa Meksikossa, eikö? Noissa kolmessa osavaltiossa. Ja Jumala, kaikkialla, missä opetan koulussa, suurin osa oppilaista on nykyään meksikolaisia.

Todellako? Kyllä, he ovat kaikkialla. He tulevat miljoonittain, mutta miksi tämä on tapahtunut? Olen sitä vastaan. Mielestäni on väärin pitää rajamme avoimina. Mielestäni se on väärin. Okei, mutta Jumala on sallinut sen, koska hän näkee, mitä tapahtuu ahdistuksen ajan puolivälissä. He r********* jokaisen naisen, jonka löytävät. Satoja, miljoonia heistä ei ole edes vaimoa. Ja niin tuho on tulossa. Jumala on sallinut heidän ylittää rajan, koska kaikki, pastori Paul, veli Paul, on tulossa päätökseen. Jeesus on tulossa takaisin.

Viime lähetyksessämme kerroimme, että lokakuusta lähtien yli 10 000 kiinalaista miestä on jäänyt kiinni Meksikon rajalla. 10 000 sotilaskuntoista kiinalaista miestä viime vuoden lokakuusta tähän päivään. Se on 11 000 prosentin kasvu. Näyttää siis siltä, että Kiina yrittää juuri nyt lähettää sotilaskuntoisia miehiä Amerikkaan. Oletko tuttu Dimitri Dudamanin profetian kanssa? Hän oli romanialainen pastori, joka tuli Amerikkaan 1980-luvulla ja varoitti, että Venäjä tulisi vastaisuudessa hyökkäämään Yhdysvaltoihin. Mutta Jumala lähetti hänet, vaikka hän ei edes puhunut englantia, Amerikkaan 1980-luvulla, ja hän kiersi kirkkoja.

Meillä on myös David Wilkerson, Henry Gruver, ja nyt myös sinun profetiasi vuodelta 2007. Näyttää siltä, että Jumala vahvistaa kaikkia näitä profetioita, ja ne kaikki tapahtuvat juuri nyt.

Puhutaan kiinalaisista. Sanoit, että Kiinalla tulee olemaan merkittävä rooli Meksikossa ja Kanadassa. Onko tämä, mitä Jumala on kertonut sinulle? Kyllä, näin on, vaikka et ole kuullut siitä paljon. Mutta se on avoin kahteen suuntaan, koska paljon Amerikasta ja Venäjästä tuhoutuu ahdistuksen ajan alussa. Tämä vapauttaa Kiinan ahdistuksen ajan puolivälissä yrittämään vallata Yhdysvaltoja, mutta he tulevat häviämään.

Nyt katsotaan Amos-kirjaa, kolmas luku, seitsemäs jae. Luen King James -versiosta. Avaa kaikki Raamattunne tai sovelluksenne puhelimessa. Amos 3:7 sanoo: “Sillä Herra, Herra, ei tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoilleen, profeetoille.” Toisin sanoen Jumala sanoo, etten voi tuhota kansakuntia tai Alaskaa ilman varoitusta. Jumala ei ilmoita kenellekään. Hän sallii tuhon tulla tuomiona. Jumala sanoo, etten voi tuoda tuomiota tai sallia tämän tapahtuvan varoittamatta ihmisiä ensin. Hän varoittaa aina.

Mikä on syynä tälle avoimuudelle? Pelottaako se vain ihmisiä? Ei, se on varoitukseksi ihmisille. Ihmiset eivät uskoneet minua vuonna 2007. He sanoivat, että aiomme tappaa vihollisen, eikä kukaan toinen saarnaaja uskalla koskaan sanoa, että Venäjä hyökkää Ukrainaan. Se ei koskaan tapahdu sen jälkeen, kun olemme tappaneet hänet. Tietenkin se oli pelottavaa, ja vaimoni ja minä vain sanoimme hänelle, ettei lukisi sellaista. Pysy poissa siitä.

Tuhannet ja tuhannet ukrainalaiset saarnaukseni kautta, anteeksi, tuhannet ja tuhannet juutalaiset Itä-Ukrainassa ovat paenneet. Kymmeniä tuhansia on mennyt Nippur-joen länsipuolelle tai paennut Israeliin.

Tarkoitan, että Jumala ei halunnut uutta holokaustia juutalaisille. Ja niin Hän käytti saarnaamistani. On eräs nainen nimeltä Natalia Krizhanovskaya, joka esitti Hänen valansa kaikissa kirkoissa, baptisti-, helluntailais-, karismaattisissa, juutalaisissa ja messiaanisissa synagogissa ympäri Kaakkois-Ukrainaa, Donetskissa. Kerroin Donetskissa ja Luganskissa asuville ihmisille, että heidän täytyy lähteä. Sota on tulossa tälle alueelle. Jumala varoitti ihmisiä.

Miksi Hän näytti minulle Amerikan kaupungit, jotka tullaan tuhoamaan? Se tapahtuu seurakunnan tempauksen jälkeen. Kuunnelkaa minua. Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen ydinsota tapahtuu sodan jälkeen. Jumala antoi meille avoimuutta, jotta ihmiset voisivat paeta kaupungeista, jotka tullaan tuhoamaan, alueille, jotka eivät tuhoudu, jotta he voivat selviytyä. Miljoonia ihania ihmisiä, jotka eivät ole uudestisyntyneitä, jää tempauksen jälkeen. Ja Jumala haluaa heidän pelastuvan. Hän ei halua heidän tuhoutuvan ydinsodassa.

Jumala varoitti minua. Hän antoi kaupungit, jotka tullaan tuhoamaan ydinsodassa, ne amerikkalaiset kaupungit. Uskon myös, että Lähi-idässä on tulossa ydinsota. Ennen tempausta Jumala sanoo kahdesti Psalmissa 83, kun Herran päivä on lähellä. Voimme katsoa Jesajan kirjaa, luku 17, kun Damaskos tuhoutuu ydinaseella. Tämä ei ole vielä tapahtunut, mutta se tulee tapahtumaan pian. Se tapahtuu Yhdysvaltojen ja uudelleenmuodostetun Neuvostoliiton välillä 11. marraskuuta, jonka Jumala puhui minulle vuonna 2011.

Syynä, miksi 11. marraskuuta on merkittävä, on se, että pyhiinvaeltajat saapuivat Mayflowerilla, ja ennen kuin he rantautuivat, he kirjoittivat Mayflower-sopimuksen, liiton siitä, että pyhiinvaeltajat perustaisivat kansakunnan, joka olisi kuin kaupunki, kuin vanha Israelin kansa. Amerikka tulisi olemaan kansakunta kuin Israel, kaupunki, joka on asetettu kukkulalle.

Ja niin se tapahtui 11. marraskuuta 1620, yli 400 vuotta sitten. Joten 11. marraskuuta, Amerikka on nyt rikkonut liiton. Olemme sallineet, että korkein oikeutemme sallii miesten mennä naimisiin miesten kanssa, ja naisten mennä naimisiin naisten kanssa. Olemme tehneet abortteja. Me tiedämme paremmin. Me rikoimme sen, ei Jumala. Joten ydinsota tapahtuu 11. joulukuuta …

Kokonaan voit katsoa sen täältä

Kommentoi

Varoitus Suomen hallitukselle

Julkaistu 28 09 2024 - 10:14 by

Jos Suomi jakaa Israelin, niin Jumala voi jakaa Suomen.

Kommentoi

Heroiniin kuolee helposti

Julkaistu 23 09 2024 - 22:10 by

Jimi Hendrix oli 27-vuotias kuollessaan. Hän syntyi 27. marraskuuta 1942 ja kuoli 18. syyskuuta 1970. Hän oli tarkalleen 27 vuotta ja noin 9,5 kuukautta vanha kuollessaan.

Janis Joplin oli 27-vuotias kuollessaan. Hän syntyi 19. tammikuuta 1943 ja kuoli 4. lokakuuta 1970. Näin ollen hänen ikänsä oli tarkalleen 27 vuotta ja noin 8,5 kuukautta.

Jim Morrison oli myös 27-vuotias kuollessaan. Hän syntyi 8. joulukuuta 1943 ja kuoli 3. heinäkuuta 1971. Hänen ikänsä oli tarkalleen 27 vuotta ja noin 7 kuukautta. Ja hänen pitkäaikainen kumppaninsa-

Pamela Susan Courson oli 27-vuotias kuollessaan. Hän syntyi 22. joulukuuta 1946 ja kuoli 25. huhtikuuta 1974. Hän oli tarkalleen 27 vuotta ja noin 4 kuukautta vanha kuollessaan.

Tämä laulu tuli mieleeni näistä Mainen mahti kunnia ja valta

Kuinka petollisia noi huumeet ovat, ihminen jää helposti niiden orjaksi, vaikka eipä se heikkous ihmistä kadota, enemmän heidän on mahdollista pelastua kuin nykyajan kirjanoppineiden ja vanhinten raamatuntutkijoiden, jotka evät varo kieltään vaan puhuvat pahaa toisista ihmisistä ja Pyhän Hengen vaikutuksesta, niinkuin:

Jeesus sanoi heille: “Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan. Matt.21 ja Matt.12

Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

Kommentoi

Pilar Mulero näky ja rukous Suomen puolesta

Julkaistu 23 09 2024 - 10:05 by

SUOMI

Minulla on paljon asioita varattuna kansalleni Suomessa

Pilar Mulero García

pilarmulergar@gmail.com

“Kirjoita näky ja piirrä se selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessakin lukea”. Habakuk 2:2

SUOMI, Iankaikkisella rakkaudella Minä olen sinua rakastanut, sentähden Minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Jer. 31:3

Uni/Näky Suomesta

Nimeni on Pilar Mulero, olen ollut pastorin vaimo ja palvellut Herraa yhdessä puolisoni Stefan Saporitin kanssa yli 35 vuotta Alicantessa, Espanjan itärannikolla.

Espanja on hengellisesti kova maa, hyvin pakanallinen, huolimatta katolisesta menneisyydestään se on edelleen uskonnollis-pakanallisen epäjumalanpalveluksen vallassa.

Haluaisin jakaa kanssanne, Suomen veljet ja sisaret Kristuksessa, poikkeuksellisen unen, jonka olen saanut Jumalalta Suomen kansalle ja Seurakunnalle.

Kysymyksessä on Uni/Näky, jonka olen saanut neljässä osassa, jotka Herra on antanut minulle 30 vuoden aikana, vuodesta 1992 vuoteen 2022.

Taltioidessani kirjallisesti näitä Unia/Näkyjä olemme jo vuodessa 2024. Kaikki alkoi vuonna 1992

jolloin Jumala antoi ensimmäisen näyn, joka laajenisi neljäksi poikkeukselliseksi Suomeen keskittyväksi näyksi. Olen aivan varma tästä. Nimitän jatkossa näkemääni “Uneksi/Näyksi”.

Olen evankelinen kristitty ja palvelin Jumalaa monissa hengellisissä toimissa kotiseurakunnassani, ja rukoilin aktiivisesti ja uskollisesti oman maani puolesta.

Silloin…

1992 – Ensimmäinen Uni/Näky

En ole varma oliko kysymyksessä Uni vai Näky, mutta vuonna 1992 Herra näytti minulle ensimmäisessä Unessa/Näyssä Suomen, kansakunnan, joka on Herran edessä hengellisesti suuri.

Tässä näyssä seisoin Euroopan kartan yläpuolella, Saksan länsirannikolla. Vaikutin jättiläiseltä siinä… Jumala sanoi minulle: – Katso Pohjois-Eurooppaa! Katselin suuntaan, johon Hän osoitti: Suomen Kansaa, Itämeren toisella puolella, ja siellä jättiläiskokoista naista.

Nähdessään minut nainen alkoi kävellä kohti minua, maan pohjoisosasta etelärannikolle, Itämeri välissämme. Kun hän oli kuulomatkan päässä, hän elehti käsillään kutsuen minua luokseen ja sanoi: – Tulkaa auttamaan meitä! Kuultuani hänen pyyntönsä, sanoin Herralle: Herra, Suomi on kristitty maa, enemmän kuin Espanja. Sinä rakastat Suomea. Se on rukouksen maa, tunnen lähetystyöntekijöitä, jotka palvelevat täällä Espanjassa, ja minulla on suomalaisia ystäviä, jotka ovat auttaneet meitä evankelioimaan kaupunkiamme. Mitä minä voin tehdä? Luulen, että tämä uni ei ole minua varten…

Olin yllättynyt ja hämmentynyt, kun äkisti mieleeni nousi raamatunkohta, Apostolien teot 16:9-10: “Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies sesoi hänen edessään ja pyysi; Tule meren yli tänne Makedoniaan ja auta meitä. Kun Paavali oli nähnyt tämän näyn, me hankkiuduimme heti lähtemään Makedoniaan, sillä ymmärsimme, että Jumala oli kutsunut meidät julistamaan evankeliumia siellä.”.

Viesti oli hyvin selvä: Makedonia edusti Suomea, ja makedonialainen mies edusti naista, joka oli tullut kohti minua. Katsellessani tätä näkyä en epäillyt sen jumalallista alkuperää. Kun vielä mietin asiaa, nainen jatkoi kiihkeästi: – Tulkaa auttamaan meitä!

Silloin, edelleen näyn vallassa, putosin polvilleni ja purskahdin itkuun, sillä Jumalan Henki laskeutui ylleni voimalla. Tunsin kirjaimellisesti kaiken sen Rakkauden, jota Hän tuntee Suomea kohtaan. Hän oikein vuodatti sydämeeni Rakkautensa tätä kansaa kohtaan. Se oli jotain, joka ylitti minkään oman tunteeni tai liikutukseni ja se kosketti sisintäni niin voimakkaasti, etten voinut mitenkään kyseenalaistaa Hänen tahtoaan ja kehotustaan rukoilla tämän kauniin maan puolesta. Kokemus oli niin pyhä, että se oikein sattui. En silloin tiennyt, että tämä Näky ja kokemus kannattelisivat minua yli kolmekymmentä vuotta, joina odotin Hänen kehotustaan ja lupaansa jakaa tämä Näky. Herra teki minusta osallisen siihen ylitsevuotavaan Rakkauteen, jota Hän tuntee Suomea kohtaan. Tällainen kokemus muuttaa ihmisen, sain kypsyyttä ja herkkyyttä tunnistaa Jumalan tahdon.

Kiitos Pyhän Hengen työn sydämessäni, sain ymmärtää syvemmin kuin koskaan aikaisemmin Jeesuksen sovitustyön Ristillä, Hänen kuolemansa puolestamme kaikkien niiden iankaikkiseksi pelastumiseksi, jotka ottavat Hänet vastaan Herranaan ja Vapahtajanaan. Jumalan suuri Rakkaus vei Jeesuksen Ristille, jolla Hän sovitti syntimme. Näyssäni Jumala kuitenkin viittasi konkreettisesti Suomeen. Jeesus meni Ristille rakkaudesta Suomeen. Sillä nimenomaisella hetkellä sain täyden ymmärryksen siitä, että Näky/Uni koski Suomea.

Tuo ilmestys oli minulle niin intensiivinen, että en ollut koskaan aikaisemmin kokenut sellaista.

Vielä polvillani ja itkien, tunsin sitä kirkastunutta Rakkautta, joka teki aivan kipeää ja taistelin tunteitani vastaan, sillä tunsin itseni kykenemättömäksi niin suureen työhön, yritin puolustatua Herran edessä vedoten merkityksettömyyteeni. Olen vain vähäinen nainen kaakkois-Espanjasta – sanoin Hänelle, olen vain vähän kouluja käynyt, jo 11-vuotiaana jouduin aloittamaan työelämän.

En ole kukaan. Miksi juuri minun pitäisi rukoilla Suomen puolesta?

Kuitenkin niinkuin Jeremialla aikanaan, “sydämessäni oli kuin polttavainen tuli, suljettu minun luissani, väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en voinut”. (Jeremia 20:9)

Se oli jotain valtavaa. Unessa/Näyssä Herra salli minun tuntea Hänen Rakkautensa koko laajuuden Suomen kansaa kohtaan. Vieläkin 30 vuoden jälkeen se aivan sattuu minuun samalla voimalla kuin alusssa. Se tosiasia, että Jumala haluaisi paljastaa juuri minulle tarkoitusperänsä Suomen varalle on minulle mysteeri, joka liittyy Raamatun tekstiin Jeremia 31:3 jossa sanotaan: “Kaukaa ilmestyy minulle Herra: Iankaikkisella rakkaudella Minä olen sinua rakastanut”. (Espanjankielinen Raamattu: “Herra ilmestyi minulle jo kauan sitten sanoen: Iankaikkisella Rakkaudella…”). Hän puhui tämän kuitenkin preesensissä: Pidennän armonaikaani (esp.) ja Iankaikkista Rakkauttani Suomea kohtaan. Silloin heräsin ja kirjoitin ylös sen minkä olin saanut Unessa/Näyssä ja aloin rukoilla ja pyytää Jumalan ohjausta.

Rukoilin seuraavat kuusi vuotta, vuodesta 1992 vuoteen 1998 yötä päivää Suomen puolesta, kuuliaisena Jumalalle, tietämättä kuinka kauan minun tulisi jatkaa. Rakkaus Suomeen vain kasvoi sydämessäni. Kerroin puolisolleni sisäisestä prosessistani, ja hän kannusti minua jatkamaan Jumalan tahdon etsimistä Suomen suhteen.

Samanaikaisesti työ seurakunnassamme lisääntyi. Se kasvoi määrällisesti ja sen kaikenlaiset tarpeet lisääntyivät. Julistin naisille, toisissa seurakunnissa, leireillä, retriiteissä… eikä aikani riittänyt enempään, joten pidin taukoa Jumalan Näystä. Kun Herra muistutti minua siitä, kyselin Häneltä: Miksi minun pitäisi jatkaa rukousta Suomen puolesta? Miksi olet täyttänyt minut tällaisella rakkaudella tätä kansakuntaa kohtaan? Herra, en edes tiedä enää miten rukoilla. Mitkä ovat tämän kansan erityistarpeet, joiden puolesta rukoilla?… Päätin silloin rukoilla suomalaisten uskovien ystävieni ja niiden seurakuntien puolesta, joissa olin vieraillut. Kuitenkin fyysisesti heikentävien sairauksien ja leikkausten tähden vuonna 1998 päätin lopettaa jatkuvan rukouksen Suomen puolesta. Rukoilisin enemmän oman seurakuntani ja Espanjan kansan puolesta…

Muutaman tunnin kuluttua päätöksestäni Herra kuitenkin vaikutti niin, että palasin Hänen johdatukseensa.

1998 – Toinen Uni/Näky

Jo seuraavana yönä vuoteellani sain seuraavan Näyn. Se oli vaikuttavampi kuin ensimmäinen. Näin jälleen Suomen, Euroopan rannikon, Itämeren ja naisen, joka tuli kävellen minua kohti. Tällä kertaa en ollut yksin, vierelläni oli mieheni hiljaisena tarkkaillen. Nainen sanoi: älkää unohtako meitä, auttakaa meitä! Silloin, vielä Näyssä, putosin polvilleni ja itkin. – Herra, anna anteeksi.

Hän osoitti minulle uudestaan sen valtavan Rakkauden, jota Hän tuntee Suomea kohtaan. Valitin, etten ollut sen rakkauden tasolla ja tunnustin, että olin kykenemätön vastaamaan myönteisesti Hänen kutsuunsa. Herra kuitenkin kehotti painokkaasti: Rukoile vähäisteni puolesta… rukoile kansani Suomen puolesta! He ovat suuri aarteeni. Minulla on paljon asioita heidän varalleen. Hän näytti minulle keitä nuo “vähäiset” olivat Hänen silmissään: kaikki ne, jotka elämän eri tilanteiden tähden olivat syrjäytyneet, ja olivat kaukana niin maallisesta yhteiskunnasta kuin myös Suomen Kirkosta/Seurakunnista. Ihmisiä, jotka näkivät itsensä arvottomina, jotka eivät ansaitsisi uutta mahdollisuutta. Heräsin silloin ja talletin Näyn ja kaikki Herran sanat sydämeeni. Seuraavien kuukausien aikana mietiskelin ja rukoilin entistä antautuneemmin Unen/Näyn puolesta.

2000 – Kolmas Uni/Näky

Eräänä yönä sain uuden Unen/Näyn. Olin siinä kotiseurakunnassamme, jota kaitsimme yhdessä mieheni kanssa. Oli sunnuntai-aamun kokous. Ajattelin intensiivisesti Suomea ja aloin hengessäni rukoilla sen puolesta. Silloin näin tässä Näyssä erään seurakuntamme sisaren näyttävän minulle kahden kepin kannattelemaa suurta valkoista julistetta, jossa näkyi vain yksi sana. Se oli minulle käsittämätön. Vilkuilin ympärilleni, edelleen Unessa/Näyssä arvioin muidenkin näkevän saman julisteen. Mutta sitä ei nähnyt kukaan muu. Sisar heilutti julistetta voimakkaammin pakottaen minut katsomaan sitä. Kuulin äänen mielessäni sanovan: Katso ja lue! Tottelin ja tavasin sanan: “Ostrobotnia”. En ymmärtänyt sen merkitystä. Netistä löysin sanan merkityksen: Pohjanmaa, alue Suomen länsirannikolla. Myöhemmin suomalainen ystäväni vahvisti, että Ostrobotnia todella on alue Suomessa. Ystäväni myös kehotti minua rukoilemaan Hengessä alueen ja koko Suomen puolesta, Jumala haluaisi näyttää minulle tiettyjä asioita Suomen tilasta.

Tiesin silloin, että todella liikuin Jumalan Tahdossa ja minun täytyisi totella sitä, epäilemättä enää.

Olen jatkanut siitä lähtien, entä kuinka kauan vielä? Kunnes Herra toisin ilmoittaa.

Opin paljon lukiessani, uskon Pyhän Hengen osoittaneen tiettyjä olosuhteita, jotka maassa vallitsivat silloin. Rukoukseni tuli tarkemmaksi, rukoilin yleisesti maan puolesta; että Jumala korjaisi kielteiset sosiaaliset muutokset ja Suomen kirkon hengellisen köyhtymisen, sekä yhteiskunnan etääntymisen Jumalasta. Herra myös kehotti rukoilemaan suomalaisten palvelijoittensa ja palvelijattariensa puolesta. “Tulen nostamaan heitä, jotta evankeliumi herää eloon Suomessa. Monet lapseni ovat vuosikausia pyytäneet uutta herätystä. Minä tuon herätyksen Suomeen. Jatka rukoustasi vähäisteni puolesta ja koko kansani puolesta Suomessa. He ovat suuri aarteeni. Ja minulla on heille paljon varattuna”.

(Voin sanoa, että ensimmäisestä Näystäni vuonna 1992 (nyt on 2024) olen rukoillut näinä 32 vuotena Suomen puolesta. Se ei ole ollut helppoa. Monesti vastakkaiset olosuhteet heikentävät ja vievät innon rukoilla. Mutta olen rukoillut tähän päivään saakka. Joskus palavammin, joskus vaisummin, johtuen meitä ympäröivän hengellisen maailman kovuudesta/vastustuksesta).

Mutta samoin kuin aikaisemmissa Näyn vaiheissa Jumala puuttui asiaan vuoden 2022 alussa.

2022 Neljäs Uni/Näky

Sain tämän Unen/Näyn vuoden 2022 alussa. Herra näytti minulle taas saman isokokoisen naisen, mutta tällä kertaa vihaisena, surullisena, katkeroituneena, rikkinäisenä ja väsyneenä. En ollut yksin Näyssä. Olimme siinä mieheni kanssa eräässä pienessä vuoristokylän kahvilassa, lähellä Alicantea. Tässä kahvilassa näin saman suuren naisen, joka oli ilmestynyt kahdessa ensimmäisessä Näyssä.

Hän puhdisti kahvilan pöytiä. Hän näytti väsähtäneeltä, ärtyneeltä, vihaiselta, surulliselta ja katkeralta. Koin hengessäni, että tämä kuva näytti epäonnistuneen, lannistetun henkilön. Silloin Herra puhui minulle: “Hän luulee, että olen hyljännyt hänet. Hän on tuominnut itsensä ansiottomaksi ottamaan vastaan Rakkauteni ja siunaukseni”. Tunsin hengessäni, että tuolla paikalla nainen oli täysin sijoiltaan ja Jumalan tarkoitusperien ulkopuolella.

Kysyin tarjoilijalta naisesta ja hänen asenteestaan. Mies kertoi, että nainen oli suomalainen, ei juurikaan sosiaalinen ja kovin töykeä, mutta loistava työntekijä, josta syystä nainen oli saanut työpaikan. Sanoin siinä puolisolleni, että menisin keskustelemaan naisen kanssa ja rukoilemaan hänen puolestaan. Naisen pomo, kuullessaan sen, varoitti minua: Älä tee sitä! Hän saattaa reagoida töykeästi. Ole ainakin varovainen. Nousin ja lähestyin häntä varovaisesti ja kysyin voisinko keskustella hänen kanssaan. Nainen katsoi minuun kiinnostuneena ja vastasi myöntävästi. Kysyin voisinko rukoilla hänen puolestaan, siunata ja syleillä häntä? Nainen oli todella suurikokoinen. Hänen asenteensa muuttui vastaanottavaisemmaksi mikä innosti minua. Menin hänen luokseen, syleilin häntä, rukoilin hänen puolestaan ja siunasin häntä. Sanoin hänelle: Jumala rakastaa sinua ja tahtoo sinun tietävän, ettei hän ole hyljännyt sinua. Älä epäile äläkä unohda sitä koskaan.

Viesti, jonka Jumala oli laskenut sydämelleni toisessa Unessa/Näyssä palasi mieleeni kirkkaasti.

Joten kerroin sen naiselle, joka symboloi Suomen Kansaa. Sanoin hänelle sanat, jotka Jumala oli minulle antanut häntä varten: Rukoile vähäisteni puolesta, rukoile kansani puolesta Suomessa. He ovat suuri aarteeni. Minulla on paljon varattuna kansalleni Suomessa.

Jumala vahvisti jo toisen kerran Sanansa sydämessäni. Julistin uudestaan naiselle: Suomi, Jumala rakastaa sinua. Hän rakastaa sinua iankaikkisella rakkaudella. En vain minä sano tätä sinulle, vaan Herra itse minun kauttani. Hän haluaa sinun tietävän, ettei Hän ole koskaan unohtanut sinua vaan Hän rakastaa edelleen sinua. Hän tietää, että olet vihainen, surullinen, katkera, rikkinäinen, väsynyt… ja kärsit vähäosaistesi tähden, jotka ovat… ulkopuolella. Kuullessaan tämän nainen romahti maahan ja itki pitkän tovin kunnes oli taakastaan vapaa. Syleilin häntä ja tunsin, että Jumala itse syleili, siunasi ja lohdutti häntä kauttani.Pidin hänestä edelleen kiinni ja näin miten hänen kasvonsa muuttuivat. Kaikki katkeruus, suuttumus, ärtymys, väsymys ja suru olivat poissa.

Herättyäni Unesta/Näystä rukoilin ja pyysin Herralta koko neliosaisen Unen/Näyn selitystä. Herra vastasi raamatunjakeella, joka kuului ajatusteni yli. Tunsin rauhaa tämän Jumalan vastauksen jälkeen: – Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea. (Habakuk 2:2)

Tämän olen nyt tehnyt. Olen ilmoittanut Näyn kirjoitettuna. Tehtäväni on nyt luovuttaa tämä Näky Seurakunnille/Kirkolle Suomessa. Veljet ja Sisaret, olen jakanut tämän Unen/Näyn nöyrällä mielellä. Herra sanoi, että vielä olisi yksi tehtävä täytettävänä: tulkita Näky ja luovuttaa se niiden henkilöiden arvioitavaksi, jotka haluavat sekä lukea sen, että olla herätyksen välineitä Hänen käsissään.

Olen jakanut tämän Näyn vain muutamalle henkilölle aikaisemmin, sillä Herra ei ollut vielä antanut siihen lupaa. Olen yrittänyt sitä muutaman kerran, mutta Pyhä Henki esti sen aina.

Elokuussa 2022 minut kutsuttiin jakamaan tätä Näkyä erääseen ihanaan Vapaakirkkoon Pieksämäellä, mutta tein sen vain yleisellä tasolla. Vasta nyt 2024 olen kokenut Pyhän Hengen kehottavan tuomaan julki Unen/Näyn yksityiskohtineen.

Unen/Näyn Tulkinta

Suomen Seurakunnat/Kirkko, Suomen kansa; uskon vilpittömästi että näinä ja tulevina aikoina, Suomelle kansakuntana avautuu profeetallinen aika Seurakuntien herätyksen kautta. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa.

Se miksi Jumala on antanut tämän Unen espanjalaiselle evankeliselle kristitylle, on toisarvoista. On olemassa raamatullisia esimerkkejä samansuuntaisista tapauksista, joissa Jumala on käyttänyt vähäpätöisiä ihmisiä suurissa kansallisissa herätyksissä. Usein Jumala käyttää mielellään sellaisten merkityksettömien uskovien lahjoja, jotka ovat alttiita olemaan Pyhän Hengen johdatuksessa.

30 vuoden ajan, Herra on näyttänyt minulle tätä erikoista Uninäkyä, joka on saanut minut itkemään ja paastoamaan Suomen puolesta lukemattomia kertoja. Mieleni on usein taistellut epäilyksiä ja masennusta ja luovuttamista vastaan, mutta olen pysynyt uskollisena Hänen antamalleen tehtävälle.

Ja nyt aika on koittanut! On Jumalan aika Suomelle, ja Hänen ajallaan voivat suurimmat odotukset toteutua. On kuitenkin olemassa ehto. Suomi herää vain jos Seurakunta/Kirkko nousee valmiina palvelemaan Jumalaa Näyn toteutumiseksi. Herätys koskee sekä Seurakuntaa että maallistunutta Suomea. Herra kehottaa erityisesti kohtaamaan syrjäytyneitä. Heidän joukossaan on paljon Jumalan kansaa. Suomen kristityt: Herra ilmoittaa, että sato on valmis, nouse ja täytä Tahtoni, Minä tuen työtäsi, kuljen kanssasi. Monet tulevat muuttumaan Voimani kautta ja Jumalan Seurakuntaan/Kirkkoon tulee herätys ja tulette näkemään suuren määrän kaikenikäisiä ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista palaavan luokseni.

Haluan rohkaista teitä samoilla jakeilla, jotka Herra näytti minulle 11. kesäkuuta 2005, kun epäilin voivani täyttää hänen tahtoaan. Nämä jakeet ovat siunaukseksi ja suunnan näyttäjäksi erityisesti niille, jotka lukevat nämä rivit. Psalmi 90: 16-17

Saakoot palvelijasi nähdä Sinun tekosi, ja heidän lapsensa Sinun kunniasi.

Ja tulkoon osaksemme Herran, meidän Jumalamme laupeus.

Suo menestyä meille kättemme työn; niin, suo menestyä meidän kättemme työn.

Pilar Mulero

Kommentoi

Tekoälyn sanoittama, sovittama ja soittama

Julkaistu 16 09 2024 - 00:31 by

Pyysin tekoälyä tekemään laulun ilmestyskirjan lususta 20:-eteenpäin.
Mielestäni se onnistui hyvin, ainakaan paholainen ei pidä tästä.
Itse lisäsin loppuun Johanneksen evankeliumista pari jaetta.

Kommentoi

11.09.2024 Tulikivenkatkuinen videoleike

Julkaistu 14 09 2024 - 22:36 by

Huomasin että nykyään on automaatti tekstitys suomeksi, mutta se on sen verran puutteellinen että se kannattaa muokata, kuitenkin helpottaa kun se on jo siellä.
Ja mikä parasta että tekstitykset englannin, venäjän, arabian jne. voi myös valita.
Parempi että automaatti kääntää korjatun suomen kuin suomen automaattikäännöksen.
Se on myös tuossa Akin profetaallisessa videossa ja myös tässä mun lyhyessä videoleikkeessä.

Kommentoi

Päivän Sana

Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa. 4. Hän on määrännyt tähtien luvun, Hän kutsuu niitä kaikkia nimeltä.

Kategoriat

Ulkoiset linkit

RSS Feeds

Etsi tästä sivustosta