Kirjoittanut John Fenn
Ilmestys joka minulla oli
Vuonna 1989 olin lukenut Filippiläiskirjeen luvun 2, mutten ollut koskaan tutkinut sitä syvällisesti. Mutta erään Herran ja ‘enkelikseni’ (suojelusenkelikseni) kutsumani enkelin ilmestymisen aikana kysyin: “Millaista oli silloin, kun Herra jätti taivaan? Kuinka se tapahtui?” Tiesin, mitä Gabriel oli kertonut Marialle Lk. 1:35:ssä, kun Maria kysyi, kuinka se tapahtuisi, että Jumala sikiäisi hänen kohdussaan:
“Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut…”
Tässä käytetty sana ‘voima’ on ‘dunamis’, josta me saamme sanan ‘dynamiitti’, ja tarkoittaa voimaa. Sana ‘varjota’ tarkoittaa ‘peittää kuin pilvi’. Joten Korkeimman voima peitti Marian kuin pilvi. Enemmän siitä ensi viikolla.
Mutta kysymykseni Herralle ja enkelille oli, miltä se näytti, kuinka se tapahtui? Yhtäkkiä olin Hengessä seisomassa taivaassa. Ei ollut lainkaan ihmisiä, oli vain enkeleitä ja he kaikki olivat tiiviisti yhdessä niin kuin väkijoukko paraatia katsomassa. Olin seisomassa enkelijoukon takana tarkkailijana, enkä ollut siinä kohdassa varma näkemästäni.
Enkelien välissä oli kapea, avoin polku, riittävän leveä vain yhdelle henkilölle käveltäväksi. Jotkut katselivat siltä puolelta, jolla olin, toiset katsoivat polun toiselta puolelta meidän suuntaamme. Mutta kukaan ei katsonut tuon kapean polun toisella puolella olevaa enkeliä – kaikki silmät olivat kohdistuneet Isän valtaistuimen loistavan valkoiseen valoon, sillä tuo polku johti Hänestä enkelijoukon halki.
Ulos tuosta valosta astui Herra
Hän näytti siltä Herralta, jonka olen nähnyt niin monta kertaa ilmestyneenä – olin aiemmin pohtinut, missä määrin, jos lainkaan Marian DNA oli muovannut Hänen piirteitään ja olin vähän hämmästynyt nähdessäni Hänen, jonka näin jättävät taivaan, näyttävän samalta kuin ylös noussut Herra, jonka olin nähnyt ilmestyksissä. Katsoin Kristuksen jättävän Isän valon kulkeakseen syvän kunnioituksen vallassa kumartavien enkelten reunustamaa polkua; enkelit joko kumarsivat vyötäröstä saakka tai olivat polvistuneina kahden tai yhden polven varassa, mutta kaikkien katseet olivat alas painuneina, kun he hiljaisina katselivat Kristuksen kävelevän Isän valtaistumelta heidän keskellään olevaa polkua pitkin.
Minusta katsoen se tapahtui oikealta vasemmalle, ja havaitsin olevani hieman valtaistuinta kohti kääntyneenä Herran lähestyessä ja sitten Hän kulki ohitsemme. En koskaan kääntynyt vasemmalle nähdäkseni, mihin polku johti, sillä olin yhtäkkiä takaisin olohuoneessani Herran ja enkelin kanssa. Olin häkeltynyt tajutessani, että minulle oli juuri näytetty välähdys siitä, jolloin Hän tyhjensi itsensä kaikista oikeuksista ja etuoikeuksista Isän ainoana Poikana tullakseen tehdyksi ihmisolennoksi.
Olin täynnä syvää kunnioitusta, ihmetystä. Aluksi en kyennyt puhumaan, se oli niin häkellyttävää. Kaikki se, minkä tiesin mielessäni siitä, että Isä antoi ainoan Poikansa, oli nyt tullut eläväksi totuudeksi. Heittäydyin kasvot maata kohti Hänen eteensä: “Voi Herra, olet NIIN palvonnan arvoinen, olet arvollinen… “ ja sitten häkellyin jälleen siihen pisteeseen saakka, että vain makasin jälleen hiljaisuudessa.
Saatuani jälleen voimani takaisin
Kysyin Herralta, voisiko Hän todentaa Raamatulla sen, minkä Hän oli sallinut minun nähdä. Hän käski minun tutkia Heprealaiskirjeen kohtaa 10:5, minkä teinkin:
“Sen tähden hän maailmaan tullessaan sanoo: “Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit’” jakeet 6-7 jatkavat: “ polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: ‘Katso, minä tulen – kirjakääröön (kirjaan, se on Vanha testamentti) on minusta kirjoitettu-tekemään sinun tahtosi, Jumala (Isä).’”
Kun Poika oli tyhjentämässä Itseään, Hän sanoi Isälle tietävänsä, ettei Isä tahtonut härkien ja vuohien verta, vaan että Isä oli valmistanut Hänelle (=Pojalle) ruumiin – ja Hän menisi tekemään Isän tahdon.
Ja tuo ruumis – kyse oli ikuisesta muutoksesta. Jeesus nousi kuolleista ihmisruumiissa ja tulee aina olemaan ihminen. Itse asiassa ylösnousemuksen päivästä puhuessaan Apt. 13:33 lainaa psalmia 2 profeetallisena: “Tänä päivänä minä sinut synnytin.” (engl. tänään minusta on tullut sinun Isäsi). Isä on yhä Hengen maailmassa omaten Hengen ruumiin. Mutta Hänen Sanansa, joka pitää kaikkea koossa Isänsä voimalla, on ihminen ja tulee aina olemaan. Se muutti Isä–Poika –suhteen ikuiseksi ajaksi.
Sikäli kun tiedämme, Hän tulee olemaan ainoa, jolla on lihassaan maailmassa saadut arvet. Poika siirtyi Hengessä olemisesta, jolloin Hän oli ajan ja paikan yläpuolella, siihen, että oli rajoitettu maan päälliseen kehoon tuossa kehossa olevin rajoittein.
Hän, joka loi Aadamin ruumiin, on nyt rajoittanut Itsensä juuri sellaiseen kehoon. Ensimmäistä kertaa ikuisuudessa Poika havaitsi joutuvansa oppimaan henkilökohtaisesti, mitä merkitsee kävellä, puhua, käydä wc:ssä, syödä, jotta saa voimia, kulkea paikasta toiseen ei ajatuksen voimasta, vaan asettamalla toinen jalka toisen eteen, kun Hän käveli johonkin paikkaan.