Vaikka tulisi mielikuvitushahmon suusta katso tästä 15 sekuntia
Jumalan Sanassa on elämä
Julkaistu 13 03 2013 - 18:42 by Keijo
Kommentoi [2]
Jumalan hyvyys vetää sinua
Julkaistu 13 03 2013 - 14:24 by Keijo
Kun vuonna 1975 , 19 vuotiaana olin väsynyt elämään ja olin tekemässä itsemurhaa, niin kuulin sunnilleen näin “Keijo mitä sinä teet? Jumala rakastaa sinua“ ja ajattelin “ ai, Jumala rakastaa minua“ (ja myös sinua) ja en sitten tehnytkään itsemurhaa”
Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
(Kirje roomalaisille 2:4)
Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. (Kirje Titukselle 3:4-7)
Nyt 38 vuoden jälkeen tuntuu aikaa olevan aivan liian vähän , kun haluaisi viedä Hyvän uutisen, Ilosanoman, siis evakeliumin, kaikille jotka eivät siitä mitään tiedä.
Tänään kun on 13.3.13 niin tähän päivään sopii jae : 13:13
Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
(1 Kirje korinttilaisille 13:13)
Vanhempien rakkaus
Julkaistu 11 03 2013 - 16:22 by Keijo
“5D: Prinsessa Ruusunen 07.03.2013 TV ohjelmassa
Sarah Scantlin joutui rattijuopon yliajamaksi ja jäi koomapotilaaksi vuosikausiksi. Vaikka Sarahin toipuminen ei lääkäreiden mukaan ollut mahdollista, hän kuitenkin heräsi koomasta 20 vuoden jälkeen ja rupesi puhumaan”
“Sarahin huolehtimisen kustannukset ovat ajaneet vanhemmat köyhyyteen.
He myivät kotinsa ja asuvat asuntovaunupuistossa”
Jumala on antanut rakkauden vanhemmille rakastaa lapsiaan, vaikka on olemassa huonojakin vanhempia, se ei tee sitä tyhjäksi että on vanhempia jotka rakastavat lapsiaan, mutta taivaallisesta vanhemmastamme Jeesus sanoi : “kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä Häneltä anovat!” Matteus 7:11
Jos ihmisestä löytyy niin paljon rakkautta että hän luopuu asioista lapsensa tähden,
niin kuinka paljon enemmän Jumala rakastaa lapsiansa ja huolehtii heistä.
Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan. Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
Psalmi 103:8-13
Katumattomuuden seuraukset - tuomio
Julkaistu 11 03 2013 - 15:32 by Keijo
Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa,
(Saarnaajan kirja 8:11)
Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta. (Jesajan kirja 26:10)
Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte. Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.”
(Luukkaan evankeliumi 13:1-5)
135 Nyt Helluntaituuli
Julkaistu 9 03 2013 - 16:38 by Keijo
1. Nyt helluntaituuli taas käy yli maan Ja humina Hengen jo kuuluu:
“Nyt Hengellä täyty”. Oi, taivahastaan Jo pilvissä Ylkämme saapuu
Ja lupaus täyttyvi Herran
2. Sä myöhäisen sateen jo saapuvan näät Ja valmistuu vainio Herran.
Oi kohta jo alkavat taivahan häät, On aikaa vain hetkisen verran,
Kun morsian nostetaan maasta.
3. Nyt kielillä vyöryvi kiitoksen vuo, Kun taivas näin lahjansa antaa.
Se voiman ja rohkeuden heikolle suo, Se matkalla nostaa ja kantaa
Ja toivoa uskoa luopi
4. Nyt kuolleissa luissakin liikettä on. Ne toisiinsa liittyä saavat.
Ja Israel kohta jo käy lepohon, Saa lääkkeet sen tuskaiset haavat,
Kun ennustus Raamatun täyttyy.
5. Siis valvoen oota, sä lapsonen maan , Niin Herra sun Hengellä täyttää.
Jos Sanaakin väännellen julistetaan, Hän oikean tien sulle näyttää,
Mi johtavi rannalle taivaan!
Tämä hengellisen laulukirjan laulu alkoi soida mielessäni ja huomasin että tämä vanha laulu on kuin profetia jossa saamme olla mukana, erikoisesti tätä ajankohtaa varten.
Kommentoi [1]
Hyvä aloittaa päivä kiittämällä
Julkaistu 9 03 2013 - 14:05 by Keijo
Kiitä Herraa, yö ja päivä, pimeys ja valokin!
Aurinko ja kuu, myös kiitä, Hän on tehnyt teidätkin.
Taivaan tähdet, hiljaisella matkallanne kiittäkää.
Lähde, virta, meren laine, ylistykseen yhtykää.
Virsi 461
Haureus
Julkaistu 7 03 2013 - 23:30 by Keijo
kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi, koska hän teki häpeällisen teon Israelissa, harjoittaen haureutta isänsä kodissa. Poista paha keskuudestasi.
(5 Mooseksen kirja 22:21)
Haureus ei tarkoita porttoa, vaan esiaviollista seksiä, vaikka vain yhden kanssa ennen avioliittoa, näin oli Mooseksen laissa, jossa tunnet Hänen tahtonsa, opetettuna laissa, tiedät mikä parasta on.
Vaikka Jeesus esti kivittäjiä kivittämästä naista , niin ei hän kuitenkaan hyväksynyt naisen elämäntapaa vaan Jeesus sanoi hänelle: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee“. (Johanneksen evankeliumi 8:11)
Raamatusta tiedämme että esiaviollinen seksi on syntiä, emme kuitenkaan kivitä ketään vaan sanomme ÄLÄKÄ TÄSTEDES ENÄÄ SYNTIÄ TEE
Kommentoi [1]
Uutinen 7.3.2013 ja Uni 23.2.2013
Julkaistu 7 03 2013 - 14:43 by Keijo
Pohjois-Korea uhkaa “ennalta ehkäisevällä” ydinaseiskulla
IL Torstai 7.3.2013 klo 11.50
Pohjois-Korea on torstaina uhannut tehdä “ennalta ehkäisevän” ydinaseiskun vihamieliseksi kokemiaan maita vastaan.
- Koska Yhdysvallat on aikeissa aloittaa ydinsodan, me tulemme käyttämään oikeuttamme tehdä ennalta ehkäisevä ydinaseisku sodan aloittajan tukikohtaan, jotta voimme suojella suvereenia etuamme, Pohjois-Korean ulkoministeriön edustaja sanoi valtiollisen uutistoimiston KCNA:n välittämässä lausunnossa.
Pohjois-Korea on syyttänyt Yhdysvaltoja siitä, että maa pyrkii Etelä-Koreassa järjestettävien sotaharjoitusten avulla valmistelemaan ydin- ja perinteisillä aseilla tehtävää iskua.
YK:n turvaneuvoston on määrä äänestää tänään lisäpakotteista Pohjois-Koreaa vastaan sen taannoin tekemän ydinkokeen johdosta.
“IL-AFP-REUTERS
24.2.2013
Jyrki Mannisen uni 23.2.2013 Jouko.Piho Profetiat 3
Lauantaina 23.2.2013 yöllä näin unen, jossa Yhdysvaltoihin hyökättiin ydinaseilla. Olin tässä unessa Yhdysvalloissa, isossa monikerroksisessa toimistorakennuksessa, isossa kaupungissa. Yllättäen taivaanrannassa näkyi valtavan iso kirkas valo, ja sen jälkeen kuului räjähdys. Menimme toimistorakennuksessa lattialle kyykkyyn selät räjähdykseen päin. Hetken kuluttua valtava paineaalto vavisutti rakennusta, jossa olimme. Tästä hetken kuluttua näkyi taas valtavan iso kirkas valo taivaalla, kuului räjähdys, ja olimme taas hetkessä lattialla hakemassa suojaa mm. pöytien alta. Valtava paineaalto vavisutti taas toimistorakennusta, jossa olimme. Unessa meillä oli tieto siitä, että Pohjois-Korea oli aloittanut tämän hyökkäyksen ydinaseilla Yhdysvaltoja vastaan. Tässä unessa näitä ydinpommeja räjähti noin 5-10 minuutin välein, jatkuvana sarjana. Tähän uni päättyi.
Kommentoi [1]
Jumala on kiivas Jumala
Julkaistu 5 03 2013 - 16:44 by Keijo
Älä kumarra muuta jumalaa; sillä Herra on nimeltänsä Kiivas, Hän on kiivas Jumala.
(2 Mooseksen kirja 34:14)
Sillä Herra, sinun Jumalasi, on kuluttava tuli, kiivas Jumala.
(5 Mooseksen kirja 4:24)
Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen. Herra kostaa vihollisilleen ja pitää vihaa vihamiehillensä.
(Nahumin kirja 1:2)
(Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä.
(Psalmien kirja 7:11)
Sillä me tunnemme Hänet, joka on sanonut: “Minun on kosto, minä olen maksava”; ja vielä: “Herra on tuomitseva kansansa”. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
(Kirje heprealaisille 10:30-31)
“Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet“.
(Juudaksen kirje 1:14-15)
Jumalan Sana on pyhä
Julkaistu 4 03 2013 - 11:57 by Keijo
Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: “Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse! Jos sinä näet varkaan, niin sinä mielistyt häneen, ja sinä pidät yhtä avionrikkojain kanssa.
(Psalmien kirja 50:16-18 FPR)
Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
(Kirje roomalaisille 7:12 FPR)
… tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
(2 Pietarin kirje 3:15-16 FPR)