JOKAINEN anova saa

Julkaistu 5 01 2014 - 00:13 by

Sentähden ettei hellitä, aläkä anna kolkutuksen vaimentua vaan kolkuta ja kolkuta ja kolkuta niin sinulle avataan, jos et hellitä, älä siis lakkaa, usko ei hellitä, mutta kun Ihmisen Poika tulee löytäneenkö Hän uskoa maan päältä, siis niitä jotka eivät hellitä.
Edesmennyt Jumalan palvelija T.L.Osborn sanoi: “ano, etsi, kolkuta, sinä saat sen jos et hellitä”, ja meidän Herramme, joka ei voi valehdella, Jeesus Kristus, sanoi:

Minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee.
(Luukkaan evankeliumi 11:8)

Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka Häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö Hän heiltä apuansa?
(Luukkaan evankeliumi 18:7)

On aika nousta ja tarttua kiinni Jumalan lupauksiin, halleluja se on etuoikeutesi jonka Jeesus Kristus sinulle toi suurella kärsimyksellään, usko ainoastaan.

Sentähden: “Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne”; ja: “tehkää polut suoriksi jaloillenne”, ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.
(Kirje heprealaisille 12:12-13)

Kommentoi [1]

Hyvää uutta vuotta 2014

Julkaistu 31 12 2013 - 20:49 by

Ainakin Jumala haluaa sinulle hyvää uutta vuotta!

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.
(Jaakobin kirje 1:17)

“Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto!”
(Luukkaan evankeliumi 2:14)

Olen samaa mieltä ja toivotan sinulle HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2014

Kommentoi

Vuosi 2014 tunnustekojen ja ihmeiden vuosi.

Julkaistu 31 12 2013 - 00:59 by

Tämä on sydämelläni, en tiedä onko se tietoa vai toivoa, mutta on aika käymässä vähiin, siis tunnusteot ja ihmeet ovat ennenkaikkea siksi että mahdollisimman moni voisi uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen, iankaikkiseksi elämäksi.

Minulla on siis kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa palvellessani Jumalaa; sillä minä en rohkene puhua mistään muusta kuin siitä, mitä Kristus, saattaakseen pakanat kuuliaisiksi, on minun kauttani vaikuttanut sanalla ja teolla, tunnustekojen ja ihmeiden voimalla, Pyhän Hengen voimalla, niin että minä Jerusalemista ja sen ympäristöstä alkaen Illyrikoniin saakka olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen, ja sillä tavoin, että olen pitänyt kunnianani olla julistamatta evankeliumia siellä, missä Kristuksen nimi jo on mainittu, etten rakentaisi toisen laskemalle perustukselle, vaan niinkuin kirjoitettu on: “Ne, joille ei ole julistettu hänestä, saavat hänet nähdä, ja jotka eivät ole kuulleet, ne ymmärtävät”. Sentähden olenkin niin usein ollut estetty tulemasta teidän tykönne.
(Kirje roomalaisille 15:17-22)

Kommentoi

Tiivistelmä profetiasta. Dr Owuor 16.12.2013

Julkaistu 17 12 2013 - 17:36 by

Soitan nyt Australian Sydneystä. HERRA TAIVAAN JUMALA EL OLAM on puhunut minulle tulevasta Parantumiskokouksesta Kenian Kakamegassa. Hän on näyttänyt minulle valtavan suuren parantumisen joen (river of healing), joka tulee virtaamaan tässä kokouksessa. Näen valtavat määrät kuuroja, mykkiä, rampoja ja sokeita, jotka HERRA parantaa. Näen massiivisen historiallisen valtavan parantumisen, jonka HERRA tuo. Todella hyvin suuri joukko rampoja lähtee kävelemään ja sokeita alkaa näkemään. HERRA parantaa lapset, jotka ovat syntyneet rampoina ja sokeina. HERRA näyttää minulle erityisesti yhden tietyn pienen tytön, joka ei pysty puhumaan ja joka alkaa puhumaan tuossa kokouksessa.

HERRA tulee parantamaan syöpäkasvaimia, selkärangan vammoja, maksa-ongelmia, kriittisiä aivo-vammoja. HERRA tulee suoristamaan vammautuneita raajoja. Leukemia, diabetes, syövät, korkea verenpaine, kaikenlaiset veri- ja sydänsairaudet paranevat. HERRA tulee luomaan uusia terveitä sisäelimiä. Pyörätuoleja ja kävelykeppejä, halvaantuneiden kantopaareja ja sokeainkeppejä lojuu hylättyinä joka puolella. HERRA tulee parantamaan AIDSISTA ja lääkärit testaavat heidät ja todistavat, että nämä ihmiset ovat parantuneet. Parantumisen joki tulee virtaamaan tuossa historiallisessa kokouksessa ja HERRA tuo massiivisen parantumisen kokoukseen. HERRA tulee parantamaan aivan kaikenlaisia sairauksia auringon alla!

He, joilla on hengelliset korvat kuulkoot mitä PYHÄ HENKI puhuu nyt seurakunnalle. Muistan hyvin, kuinka viime uuden vuoden kokous on ollut kaikista historiallisin kokous. Myös tänä vuonna HERRA tuo ihmeitä ja merkkejä. Tämän vuoden kokouksesta tulee vähintäänkin yhtä historiallisen upea kokous. Ihmisten tulisi valmistautua HERRAN kasvojen eteen tulemiseen parannuksen teolla ja kasteella.

Kenian Kakamegan kokouksessa tulee olemaan historiallinen HERRAN vierailu. Näen miljoonittain ihmisiä ja HERRA tulee vapauttamaan heidät ilmaiseksi, ei edes yhtä penniä maksa, ilman maksuja! HERRA maksoi jo Golgatalla hirvittävän maksun puolestamme. Kaikki nämä parantumiset, jotka tulevat Kenian Kakamegaan ovat ilman maksuja.

Nyt aloitamme lähtölaskennan tuohon massiiviseen mega-parantumiskokoukseen ja herätykseen Kakamegassa. Kun HERRA tuo Jumalan miehen ja palvelijansa kokoukseen, niin yksinkertaisesti vain juhlimme JEESUKSEN verta, joka vuodatettiin Golgatalla. Tämä JUMALAN siunaus on nyt julistettu Kakamegan kokouksen ylle sekä koko KRISTUKSEN Seurakunnalle maailman laajuisesti, kuten he ovat matkustamassa jokaiselta maailman suunnalta tähän kokoukseen. HERRA siunatkoon teitä! Shalom.

(Tiivistelmä profetiasta. Dr Owuor 16.12.2013)
http://www.repentfinland.fi/
Alkuperäinen profetia:
https://www.youtube.com/watch?v=TBvUPThMQG4#t=11

Tässä lisäksi myös näky Käsin kirjoitettu kirje Herralta 25.11.2013

Kommentoi [1]

Israeliin 2014

Julkaistu 14 12 2013 - 08:54 by

Laitoin tämän jotta jos joku tahtoisi mennä todellisen Jumalan miehen Osmo Haaviston kanssa israeliin, niin nyt siihen olisi hyvä tilaisuus.(e-mailistani seuraava:
Keijo
Kerro ystävillesi, että minulla on nyt tosi halpa Israelin matka. Hinta sisältää kaksi ateriaa päivässä.
Siunattua Joulua!
Osmo Haavisto

I s r a e l i n m a t k a 23. – 30 3.2014 Järjestäjä: Toiviomatkat Matkan hinta 699 €. (Sisältää aamiaisen.) Jos ottaa puolihoidon = ilta-ateria; niin hinta on 799 €. (Suosittelen varauksetta puolihoitoa.) Retket 60 € päivä. Retkipaketista ale. Huomaa! – - Matka-aika ja hinta ovat muuttuneet siitä, mitä aikaisemmin tiedotin!

Matkanjohtaja: Osmo Haavisto, Oravanpolku 3, 37800 Toijala,
p. 050 360 43 65 E-mail: osmo.haavisto luukku.com

Alustava matkasuunnitelma: SU 23.3. Lento Israeliin ja siirtyminen Tiberiaan. Mat- kalla mm. Haifa, Muhraka sekä Gilboan näköalatie. – Paluulento SU 30.3. Hotelli: Tiberiaassa Arkadia. (Ei ole rantahotelli.)

RETKIÄ GALILEASSA – MA – LA 24.– 29.3. (Retkipäiviä on kaikkiaan viisi.) Laivaristeily Gennesaretin järvellä. Tutustuminen Gennesaretin järven pohjoisrantaan: Ginnosar (vene Jeesuksen päiviltä). Dabgha (Joh. 21:15-25). Kapernaum, Betsaida. – Jos on aikaa, niin viiden leivän ja kahden kalan ranta. Ajamme Golanin keskellä olevaa näköalatietä pitkin. Tältä tieltä on mahtava näkymä Pohjois-Galileaan. Nimrodin linna on ainutlaatuinen nähtävyys. (Katzrinissä ja Syyrian rajalla on turha kuluttaa kallista aikaa! Yritän saada ne pois ohjelmasta.) Dan (ehkä myös Banias). Paluumatkalla näemme nyky-Israelin synnyn alkua. Näemme ulkoapäin myös Haasorin rauniot. Korasin ja Autuuksien vuori. Etelä-Galileassa: Harodin lähde, Jisreel (muinainen Ahabin talvipalatsi) ja Meggiddo. Uinti Sahnen lämpimissä lähteissä. Pohjoisella alueella retkeilemme ehkä kaksi päivää.

RETKI JERIKOON JA KUOLLEELLE MERELLE
Muinaisen Jerikon rauniot. Kumran (muinaisten Raamatun käsikirjoitusten löytöpaikka). Uinti Kuolleesameressä ja Ahava-ostokset. Käynti En Gedissä: Tutustuminen Kibbutsiin ja muinaiseen En Gediin. Patikkaretki Daavidin putoukselle. (Edestakaisin noin neljä kilometriä.)

RETKI JERUSALEMIIN Öljymäki. Getsemane (jos ei ole ylipääsemätön tungos). Via Dolorosa (osa katua). Puutarhahauta. (Pyhän haudan kirkko ei ole kristitylle kiireisenä päivänä näkemisen arvoinen.) Israel-museossa muinainen Jesajan kirjan käsikirjoitus. Näemme myös osan nykypäivien uutta Jerusalemia. Tavoitteenani on, että Kuolleenmeren ja Jerusalemin retki on eri päivinä; ei kuitenkaan perättäisinä päivinä.

Ellet ole jo aikaisemmin ilmoittautunut, niin ota välittömästi yhteyttä matkanjohtajaan Osmo Haavistoon!

Kommentoi

Jumalan lahja rahalla saatavissa?

Julkaistu 14 12 2013 - 08:16 by

Mutta Pietari sanoi hänelle: “Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. (Apt 8:20)

Jeesus Kristus maksoi valtavan hinnan sinun pelastumisestasi ja parantumisestasi.
Ne ovat 100% lahjaa Häneltä sinulle, koska Hän rakastaa sinua niin paljon.
Älä anna muiden erehdyttää sinua tuomaan Kainin uhria (se on omien kätten työt)
Vaan “tuo” Aabelin uhri (se on Jumalan Karitsa Jeesus Kristus teurastettuna)

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. (Jes 53:7)

Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: “Katso, Jumalan Karitsa!” (Joh 1:36)

Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. (1Ko 5:7)

… “Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista (Ilm 5:9)

Kommentoi

Minä olen tullut taivaasta - osa Joulun sanomaa

Julkaistu 9 12 2013 - 07:07 by

Jeesuksen Kristuksen syntymä, oli Hänen tulonsa taivaasta, Hänen joka oli ennenkuin ainoatakaan atomia, alkuainetta , enkeliä tai edes tyhjyyttä oli luotu.

Jeesuksessa Kristuksessa luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu Jeesuksen Kristuksen kautta ja Jeesukseen Kristukseen Kol 1:6

Alussa oli Jeesus Kristus, ja Jeesus Kristus oli Jumalan tykönä, ja Jeesus Kristus oli Jumala. (Joh 1:1) Jeesus Kristus oli alussa Jumalan tykönä. (Joh 1:2)
Kaikki on saanut syntynsä Jeesuksen Kristuksen kautta, ja ilman Jeesusta Kristusta ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. (Joh 1:3)

Maailmassa Jeesus Kristus oli, ja maailma on Jeesuksen Kristuksen kautta saanut syntynsä, ja maailma ei Jeesusta Kristusta tuntenut. (Joh 1:10)

Jeesus Kristus tuli Juutalaisten tykö, ja Jeesuksen Kristuksen omat eivät ottaneet Häntä vastaan. (Joh 1:11)
Mutta kaikille, jotka ottivat Jeesuksen Kristuksen vastaan, Jeesus Kristus antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Jeesuksen Kristuksen nimeen, (Joh 1:12)

Jeesus sanoi heille: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut”. (Joh 8:58)

Ja tämä on Hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin Hän on meille käskyn antanut. (1Jo 3:23)

Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä. (1Jo 5:13)

Voit lukea omasta Raamatustasi nämä jakeet , mutta itse kirjoitin ne tähän vähän eri tavalla jotta se auttaisi näkemään sen että Jeesus Kristus on Jumalan poika.

Kommentoi

Joulun sanomaan liittyen

Julkaistu 29 11 2013 - 21:03 by

Hänessä (Jeesuksessa Kristuksessa) meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, (Kol 1:14)
ja Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. (Kol 1:15)
Sillä Hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu Hänen kauttansa ja Häneen, (Kol 1:16)

Auttakoon tämä ymmärtämään että ennen kuin yksikään enkeli, alkuaine ja tyhjyys oli olemassa. Niin oli vain Jeesus Kristus jonka kautta kaikki on luotu olemaan.
Niinkuin Pyhä Henki kertoo meille Johanneksen evankeliumissa_

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. (Joh 1:1)
Hän oli alussa Jumalan tykönä. (Joh 1:2)
Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. (Joh 1:3)

Joulu kertoo sanoman kuinka Jeesus Kristus astui alas taivaasta ja syntyi ihmisenä maan päälle, joka oli kuin roskalaatikko taivaaseen verrattuna , ja siitä olemme kiitollisia kun Hän tuli pelastamaan meidät ikuisuuden kärsimyksistä.

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh 1:14)

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, (Fil 2:5)
joka ei, vaikka Hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, (Fil 2:6)
vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja Hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; (Fil 2:7)
Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. (Fil 2:8)

Jeesus ei vain astunut taivaan kirkkaudesta alas maan päälle vaan Hän otti itsellensä tämän alennustilan ruumiin voidakseen pelastaa meidät.
Kiitos Jeesus kun tulit tänne maan päälle “savimajaan asumaan” jouluna pelastaaksensa meidät huonoimmatkin ihmiset.
Kiitos Jeesus !

Vanhan laulun sanat (pitkä kirja 234)

1. On Jeesus tullut tänne taivahasta. Hän jätti taivaan loiston ihanan.
Kun auttaa tahtoi orjaa, ihmislasta, sai orjan muodon Poika Jumalan….

Kommentoi

Pelastakaa ihmiset !

Julkaistu 19 11 2013 - 01:51 by

On monenlaista pelastakaa toimintaa ja ne ovat arvokkaita asioita ja toiset vähemmän arvokkaita, mutta kaikki kalpenevat sen rinnalla kun joku pelastetaan helvetistä, enkä tarkoita sitä kun joku täällä maan päällä elää helvetinmoisissa oloissa, siis niinkuin sanotaan että jonkun elämä voi olla helvettiä.

Mutta se “helvetti” ei kestä kuin enintään sataa vuotta, mutta helvetti joka kestää tuhat vuotta kertaa miljoona vuotta kertaa miljardi vuotta kertaa biljoona vuotta kertaa triljoona vuotta jne. joka alkaa kun matkustamme täältä ajasta ikuisuuteen.
Niin kaikkein ehdottomasti tärkein ja kallisarvoisin asia on pelastaa ihmiset siltä.

Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi (Mat 16:26)

Kommentoi

Valtava Jumala

Julkaistu 16 11 2013 - 18:50 by

Tänään tuli mieleeni Jumalan Sana ja kun avasin Raamatun se oli suoraan edessäni:

Kun minä katselen sinun taivastasi, Sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka Sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että Sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? (Psa 8:4-5)

Galaksimme, linnunrata johon maapallo kuuluu ja jossa on satoja miljardeja tähtiä, on vain pieni osa siitä valtavasta universumista jossa galaksejakin on sata biljoonaa 100.000.000.000.000 (joten jokaiselle maapallon 7 miljardille ihmiselle riittäisi yli 14000 galaksia) ja yhdessä suurimmassa galaksissa voi olla triljoona tähteä 1000.000.000.000.000.000 ( joten jokaiselle maan 7 miljardille ihmiselle riittäisi yli 140 miljoonaa tähteä) , meidän linnunradassamme vain n.100 miljardia tähteä ,eihän nää ihmisten luvut niin tarkkoja ole, kun eivät edes pysty kovin pitkälle näkemään tai mittaamaan.
On oikeastaan vaikea käsittää näitä kokoja, mutta sen käsittää että näiden alkuunpanija on ääretön suuruudessaan, kun Hän tuosta noin, ykskaks, kutsui olemattomat olemaan, sillä joka ikinen atomi, alkuaine on ilmestynyt maailmankaikkeuteen silloin kun ei ollut mitään, mutta Jumala päätti luoda maailman.
Ja niin kaikki se mikä nähdään ei ole syntynyt näkyväisestä, vaan näkymätön Jumala on tehnyt kaiken meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.
Kuinka suuri Hän onkaan, jos en voi luottaa Häneen, niin olen todella sokea.

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. (Joh 1:1-3)

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme Hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh 1:14)

Niin juutalaiset sanoivat hänelle: “Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!”
Jeesus sanoi heille: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut”. (Joh 8:57-58)

The Largest Galaxy in the Universe: IC 1101

Kommentoi

Päivän Sana

Niin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut sillä hetkellä, jolloin Jeesus oli sanonut hänelle: "Sinun poikasi elää."

Kategoriat

Ulkoiset linkit

RSS Feeds

Etsi tästä sivustosta