Julkaistu 24 06 2014 - 04:16 by Keijo
Olimme rukoilemassa Maanantaina 23.6.2014 klo19-20 jolloin ystäväni näki näyn “kullankeltaisista viljavainioista ja kuinka taivas synkkeni tullen mustaksi ja raesade löi viljan lakoon ja se tuhoutui.”
Kysymys? Jos se on otettava kirjaimellisesti niin maatamme kohtaa puutteen ajat, enkä sitä yhtään ihmettelisi, kun muutama tuhat homoa vetää kirouksen koko kansan niskaan ja valtio on siihen osallinen salliessaan laittomuuden iljetyksen maassamme.
Puhumattakaan muista laittomuuksista , lasten tappamisista aborttien kautta joita on jo murhattu puoli miljoonaan lain sen salliessa, sodassa kuoli 90.000 mutta itse olemme jo tappaneet omia kansalaisia 500.000 ja tämä viattoman veren velka kasvaa koko ajan, lisäksi haureuden hyväksyminen ja Jumalan Sanan arvojen epäkunnioitus sekä ahneus (joka on epäjumalan palvelusta) on vallannut yrityksiä ja kansan palvelijoita.
Jos Jumala ei rankaise suomea niin hänen pitää kohta pyytää sodomalta anteeksi että tuhosi sen.Mutta vielä nytkin voimme kansana nöyrtyä tehdä parannusta ja anoa anteeksiantoa, jos Herra vielä tätä kansaa armahtaisi, lainsäätäjien, HALLITUKSEN TÄYTYY TEHDÄ PARANNUS.
Ettekö pelkää Minua, sanoo Herra, ettekö vapise Minun edessäni, joka olen pannut hiekan meren rajaksi, ikuiseksi määräksi, jonka ylitse se ei pääse; ja vaikka se kuohuu, ei se mitään voi, ja vaikka sen aallot pauhaavat, eivät ne sen ylitse pääse? Mutta tällä kansalla on uppiniskainen ja tottelematon sydän; he ovat poikenneet ja menneet pois. Eivätkä he sano sydämessänsä: “Peljätkäämme Herraa, Jumalaamme, joka antaa sateen, syyssateen ja kevätsateen ajallansa, ja säilyttää meille elonkorjuun määräviikot”. Teidän pahat tekonne käänsivät nämä pois, ja teidän syntinne estivät teitä saamasta hyvää.
(Jeremian kirja 5:22-25)
Voi niitä, jotka vetävät perässänsä rangaistusta turhuuden köysillä, synnin palkkaa kuin vaunujen valjailla; niitä, jotka sanovat: “Joutukoon pian Hänen tekonsa, että me sen näemme; täyttyköön ja tapahtukoon Israelin Pyhän aivoitus, että me sen tiedämme!” Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!
(Jesajan kirja 5:18-20)
Ymmärtäkää, te kansan järjettömät, ja te tomppelit – milloin te tulette järkiinne? Joka on korvan istuttanut, Hänkö ei kuulisi? Joka on silmän luonut, Hänkö ei näkisi? Joka kansat kasvattaa, Hänkö ei rankaisisi, Hän, joka ihmisille opettaa tiedon
(Psalmien kirja 94:8-10)

Julkaistu 21 06 2014 - 11:17 by Keijo
Tuonela on paikka minne monet joutuvat kuoltuaan odottamaan viimeistä tuomionpäivää, johon on vielä yli tuhat vuotta aikaa, joten se joka tänään kuolee ilman Jeesusta, joutuu odottelemaan yli tuhat vuotta epämielyttävässä paikassa viimeistä oikeudenkäyntiä.
Tuonela on paikka maan sisällä , ja on yhtä todellinen kuin mikä paikka tahansa maassa.
Tuonelassa on laaksoja ja erillaisia paikkoja sekä pahoja henkiolentoja jotka vihaavat ihmisiä, koska ne vihaavat Jumalaa sillä Jumala alunperin teki ihmisen omaksi kuvaksensa.
Jeesuksella Kristuksella on tuonelan avaimet ja Jumala näkee jokaiseen kolkkaan tuonelassa.
Kun Jeesus kuoli ja jätti ruumiinsa niin Hän meni tuonelaan ja vapautti menneinä vuosina kuolleet pyhät ja profeetat vieden heidät kolmanteen taivaaseen paratiisiin sekä myös saarnasi niille ihmisille jotka vedenpaisumuksessa kuolivat.
Tuonela lakkaa olemasta kun se tuhotaan tulijärvessä joka on myös toiselta nimeltä helvetti.
Ja myös pahat henget ja ihmiset heitetään tuliseen järveen, ja se on kaiken pahan lopullinen loppu.
Jeesus kristus tuli pelastamaan meidät, ettei meidän, jos uskomme Häneen, tarvitse ollenkaan joutua tuonelaan kun kuolemme, vaan pääsemme suoraan kolmanteen taivaaseen paratiisiin odottamaan ensimmäistä ylösnousemusta, ja ylösnousemuksessa myös saamme uuden katoamattoman ruumiin.
Julkaistu 17 06 2014 - 15:18 by Keijo
W.Branham ilmestyi Maurice Sklarille näyssä ja sanoi mm. että: “sinä tiedät ettei kaikki mitä sanoin ja opetin ollut oikein“
Ja syy miksi Herra otti kotiin W.Branhamin, niin hän ( W.Branham ) sanoi että:” ihmiset yrittivät kääntää palvonnan minuun ja Jumala ei sitä sallinut, joten minun täytyi mennä kotiin“
Mutta loppuun asti W.Branham oli oikea Herran profeetta , vaikka erehtyikin opissa.
Mutta toiset ovat parjanneet häntä , niin kuin hän olisi ollut väärä profeetta, ja samoin tehdään tänä päivänäkin eri Jumalan palvelijoille, heistä tehdään vääriä virheellisen opetuksen takia, vaikka he eivät ole vääriä, ainoastaan vajavaisia.
Moni kivien heittäjä tuntuu omaavan erään Jobin ystävän asenteen:
“Elihu jatkoi puhettaan ja sanoi: “Maltahan vähän, niin julistan sinulle, sillä vielä on minulla Jumalan puolesta puhuttavaa. Minä noudan tietoni kaukaa ja osoitan Luojani oikeuden; sillä totisesti, sanani eivät ole valhetta – mies, jolla on täydellinen tieto, on edessäsi. (Jobin kirja 36:1-4)
(Voi Herra , milloinkohan Sinun palvelijasi lakkaavat lyömästä kanssapalvelijoita.)
Tärkeä opetus oli myös siinä miksi Herra otti W.Branhamin pois, meillä on siis vastuu siinä, jos annamme ihmisten meitä ylistää.
Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?
(Johanneksen evankeliumi 5:44)
Tässsä englanninkielinen teksti joka löytyy kokonaisuudessaan tuolta
Then he said, “The Lord wanted me to give you a message. It’s time!!! It’s time for the fullness of my message to come forth. Maury, you’re more than just a fiddle player. You have been ordained to help me carry and complete my message.”
I said, “What message?”
He said, “The message that God gave to me. You know, not everything I said and taught was right. But, by God’s grace, there was entrusted to me a message concerning the times that you are now coming into in the earth. There’s a great revival, coming, don’t you know? They were trying to turn the worship to me, and God wouldn’t allow it, so I had to go home. But there are 25 of my sermons that contain my MESSAGE.”
A Recent Vision About WIlliam Branham
Maurice Sklar November 20, 2008
Julkaistu 16 06 2014 - 12:11 by Keijo
Eräs aikamme hyvä ja rento sananjulistaja, jota voit kuunnella tänäänkin, esim. lataa vaikka kännykkääsi ja kuuntele kun on tilaisuus, itse olen pitänyt kovasti hänen saarnoistaan.
Saarna.net Niilo Yli-Vainio liki 50 puhetta.
Video Dokumentti herätyskokouksesta
Video Ylivainion haastattelu Yle arkisto
Julkaistu 14 06 2014 - 07:38 by Keijo
Julkaistu 10 06 2014 - 23:12 by Keijo
Näin sanoo Herra:
”Messiaan morsiamen herätys on alkanut. Tämä tulee olemaan maan päällä ilmaisemani armon suuri loppunäytös. Tämä on salaisuus, jonka olen kätkenyt ja paljastanut vain muutamille palvelijoilleni seurakuntakauden aikana.
Tietäkää, että minä VOITAN aina. Olen antanut lopunajan Elian viitat 1000 profeetalle, jotka minä olen valmistanut ja pitänyt piilossa tähän hetkeen asti.
Katsokaa mitä tulen tekemään. Ihmeitä, parantumisia, kuolleista heräämisiä, halvaantuneiden jalkojen ja käsien kasvamista ja vahvistumista, luovia ihmeitä, jotka tyrmistyttävät maailman, tullaan näkemään televisiossa. Herätykset saavat kokonaiset kaupungit ja alueet uskomaan minuun. Kaikki väenpaljous ei mahdu edes stadioneille. Näiden miesten kautta tulevat ilmestyksen lahjat toimimaan niin tarkasti ja voimakkaasti, että presidentit, kuninkaat ja rikkaat mahtimiehet lankeavat kasvoilleen ja huutavat: ”HERRA, HÄN ON JUMALA!”
Minä murskaan Amerikan ja muiden kansojen jokaisen epäjumalan lopunajan palvelijoideni kautta.
Aika on täyttynyt – lopunajan Elia-profeetat ovat vihdoinkin tulleet.”
Tämä oli julkaistu Pihon sivuilla ja tästä pääset suoraan Maurice Sklarin sivuille.
Julkaistu 1 06 2014 - 07:54 by Keijo
Sinun todistuksesi ovat aivan vahvat, pyhyys on sinun huoneellesi arvollinen, Herra, hamaan aikojen loppuun. (Psalmien kirja 93:5)
että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus. (1 Kirje Timoteukselle 3:15)
Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin. (Matteuksen evankeliumi 5:29)
Naisten pitää ottaa huomioon siveys ja samoin miesten, pukeutumisessa,
TV antoi hyvät ohjeet vierailevalle naisjulistajalle, ja niitä ohjeita kaivattaisi myös seurakunnassa esiintyville, koska he ovat esimerkkejä ja ovat uskovien esikuvia.
How to wear during broadcasting?
Please avoid small prints or stripes as they do not look really good in camera. Normal, tidy clothes are just fine.
Ladys, please pay attention that your skirts are not too short (should be to the knees) and that the necklines are small enough.
Julkaistu 29 05 2014 - 18:51 by Keijo
Tänään löysin tämän saarnan jonka Saalemin lähetystyöntekijä, todellinen Herran palvelijatar, piti veljensä seurakunnassa Siiloanissa, monesti kävin Kertun kotona ja hänen sydämellään oli ennenkaikkea saavuttamattomat ja paikalliset työntekijät , varmaan olisi Profeetta Owuor pitänyt tästä saarnasta, niin parannuksen teon ääni kaikuu.
Joten kannattaa kuunnella Israelin Pyhä ja epäjumalat
Julkaistu 27 05 2014 - 14:09 by Keijo
Hyvä kun pidetään jossain muualla kun vain kirkossa, tilaisuudet joissa ihmisilla on mahdollisuus kohdata Herra Jeesus Kristus pelastajana ja parantajana.
Jo nyt rukoilemme että Jumala kohtaa jokaista ihmistä joka tulee stadionin kokouksiin.
Ja yhdyn myös opetuslasten rukoukseen stadionin tilaisuuksien puolesta.
Sen kuultuansa he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen …… Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa (ja suomalaisten kirjanoppineiden parjausta) ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta.”
(Apostolien teot 4:24-30)
Julkaistu 16 05 2014 - 18:03 by Keijo
Joskus kuulee sanottavan että Pyhä Henki vuodatettiin koska uskovaiset rukoilivat.
Mutta uskoisin ennen kaikkea että, Pyhä Henki vuodatettiin koska Jumala oli sanonut että näin tulisi tapahtumaa, ja se oli jo varjokuvana esitetty Mooseksen kirjassa.
Niinkuin myös tempaus tulee tapahtumaan, ei siksi että rukoillaan sen tapahtuvan, vaan siksi koska Jumala on näin sanonut, eikä sitä voi mikään estää.
Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne.” (Markuksen evankeliumi 11:25)
Jumala on ilmoittanut että Suomeen tulee valtava herätys jo vuosikymmeniä sitten, mutta vasta nyt me näemme sen tapahtuvan, voimme mennä odotuksella kokouksiin sillä yhtä-äkkiä…. , siksi koska Jumala on näin päättänyt niin…
teidät kastetaan Pyhässä Hengessä…
teidän päällenne puetaan voima korkeudesta…
niin te saatte voiman…