Paljonko vaakaan voi painoa lisätä?

Julkaistu 23 01 2012 - 21:47 by

Act 12:21 Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti heille puheen;
Act 12:22 siihen kansa huusi: “Jumalan ääni, eikä ihmisen!”
Act 12:23 Mutta heti löi häntä Herran enkeli, sentähden ettei hän antanut kunniaa Jumalalle; ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä.

Huomaa että oli kysymys apostolisesta ajasta eikä vanhasta testamentista
Siis Jumalan Enkeli löi kuoliaaksi hallitsevan kuninkaan ja luemme että hän kuoli koska ei antanut kunniaa Jumalalle , jonka taas uskon olevan viimeinen pisara joka käynnisti tuomion sillä olihan Herodes kasannut tuomiota jo ennen sitä :

Act 12:1 Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä.
Act 12:2 Ja hän mestautti miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen.
Act 12:3 Ja kun hän näki sen olevan juutalaisille mieleen, niin hän sen lisäksi vangitutti Pietarinkin.

Siis onko tämä presidentinvaali viimeinen pisara?
Dan 5:27 Tekel: sinut on vaa’alla punnittu ja köykäiseksi havaittu.

Kommentoi

Ennustus presidenteistä

Julkaistu 23 01 2012 - 14:03 by

Jouko Pihon profetioita 2 sivulla
Oli seuraavanlainen ennustus, joten eilinen presidentinvaali näytti osa syyn miksi Suomelle voi tulla kurjat ajat, kun ei ole otettu varoituksesta vaarin.
“9.1.2012
Nimimerkin Maanviljelijä” välittämä mummonsa ennustus 1980-luvun alussa
Mummoni ennusti 1980-luvun alussa, että kun Suomen kansalla on kurjat oltavat, niin Paavo Väyrysestä nousee presidentti ja hän johdattaa Suomen kansaa parempaan.”

(tietenkin kun ei ole lähdettä niin profetia on kyseenalainen)

Pelkään että Suomen kansa saa jälleen kokea kuoleman kauhut.

Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Lahdessa maaliskuun 16. päivä 2001 Jukka Rokka

Kommentoi [1]

Presidentinvaalit 2012 toinen kierros

Julkaistu 23 01 2012 - 00:02 by

Joka vähänkin uskoo Jumalan Sanaa , tulee äänestämään Sauli Niinistöä.

Viattomat joutuvat kärsimään homojen tähden

3 Moos 18:22. Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.

5 Moos 20:13. Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.

Israel
Esimekkinä Jumalan tuomioista:

Minä ojennan käteni maan asukkaita vastaan, sanoo Herra.
Jer 8:13. Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta.
14. He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: “Rauha, rauha!” vaikka ei rauhaa ole.
15. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra.
16. Näin on Herra sanonut: “Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne.” Mutta he vastasivat: “Emme vaella.”
17. Ja minä olen asettanut teille vartijat: “Kuunnelkaa pasunan ääntä.” Mutta he vastasivat: “Emme kuuntele.”
18. Sentähden kuulkaa, te kansat, ja tiedä, seurakunta, mitä heille on tapahtuva.
19. Kuule, maa! Katso, minä tuotan onnettomuuden tälle kansalle, heidän hankkeittensa hedelmän, sillä he eivät ole kuunnelleet minun sanojani, vaan ovat hyljänneet minun lakini.

Mutta ettei tämä menisi “vihapuheiden” piikkiin.

Niin sanottakoon että nämä Mooseksen lait ovat Israelin noudatettavana, koskien heidän liittoaan Jumalan kanssa, siis lakiliittoa, vanhaa liittoa jossa me emme ole, vaan me olemme uudessa liitossa, jossa meillä kristityillä ei ole oikeuttä tappaa ketään vaan annamme Jumalan käsiin tuomion.
Meidän velvollisuutemme on varoittaa ihmisiä kun he menevät heikolle jäälle.

Lisään tähän sanat jotka ovat uudessa liitossa , uudessa testamentissa:

Room 1:22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

1 kor 6:9. Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,
10. eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
11. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. (1992)

Kommentoi [3]

Presidentti joka on tehnyt lupauksen?

Julkaistu 22 01 2012 - 21:42 by

Tuleeko presidentiksi henkilö joka on luvannut Jumalalle?

Psa 66:13 Minä tuon sinun huoneeseesi polttouhreja, täytän Sinulle lupaukseni,
Psa 66:14 joihin minun huuleni avautuivat ja jotka minun suuni hädässäni lausui.
Olisiko se Niinistö?

Lisäys (kun tulokset oli selvinnyt)
Kyllä se on Niinistö , sillä kun olimme vamoni kanssa rukoilemassa n. klo 19:30
Niin minulle tuli tämä sanankohta mieleen ja Niinistö .
Jumala tuntee jokaisen ihmisen läpikotaisesti ja nyt kaikki joukolla äänestämään Niinistöä.

Siis muistakaamme että meillä on oma osuutemme.

2 Moos. 17:11 Ja niin kauan kuin Mooses piti kätensä ylhäällä, oli Israel voitolla; mutta kun hän antoi kätensä vaipua, olivat amalekilaiset voitolla.

Kommentoi

John Fenn profeetallinen Sana 2012

Julkaistu 20 01 2012 - 10:35 by

Eglanniksi sivulla John Fenn Prophetic word 2012
Suomennos komentteissa

Kommentoi [2]

Parantakaa sairaat siellä

Julkaistu 15 01 2012 - 23:38 by

“parantakaa sairaat siellä ja sanokaa heille: ‘Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.”
Luuk 10:9

Ihmeellistä , vaikka nämä 70 miestä ei ollut täyttynyt Pyhällä Hengellä, niin silti Jeesus antoi heille tehtäväksi parantaa sairaat , ei vain joitakin sairaita.
Onko Jeesus muuttunut tai Hänen metodinsa muuttunut?
Ei suinkaan vaan epäuskon ja tietämättömyyden myrkky on levinnyt Jumalan kansaan.
Mutta puhdas Sanan vesi on voimallinen puhdistamaan morsiamen ja ennalleen saattaa sen, niiinkuin oli, niin tulee olemaan.
Lahjaksi olette saaneet , lahjaksi antakaa.
Usko ainoastaan.

Kommentoi [1]

Älä jätä äänestämättä !

Julkaistu 11 01 2012 - 17:26 by

Parhaimmat vaihtoehdot ovat mielestäni Sari Essayah, Timo Soini, Paavo Väyrynen ja jos ei heistä kukaan pääse , niin sitten Niinistö , muut voi unohtaa.

Kävin tänään äänestämässä Timo Soinia, vaikka puolueena kannatankin kristittyjä.
Mutta nyt on kysymyksessä ennenkaikkea presidentti eikä puolue, niin äänestin sitä mitä vaalikoneissa kohdalleni ylivoimaisesti tuli, siis Timo Soini.
Pihon sivulla on positiivisesti myös Paavo Väyrysestä.

Presidentinvaaleissa 2012
Jos pitäisi valita toisella kierroksella,niin valitsisin:
Niinistö vs Soini = Soini
Niinistö vs Sari Essayah = Sari Essayah
Niinistö vs Paavo Väyrynen = Paavo Väyrynen
Niinistö vs Joku toinen = Niinistö

Pahin mahdollinen olisi Homo

Mutta aina voi tehdä parannuksen, siitä hyvänä esimerkkinä Markku Koivisto
2 Aikakirja 33:12. Mutta ahdingossa ollessaan hän etsi Herran, Jumalansa, mielisuosiota ja nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.
13 Ja kun hän näin rukoili häntä, niin Jumala taipui ja kuuli hänen rukouksensa ja toi hänet takaisin Jerusalemiin, hänen valtakuntaansa. Silloin Manasse tuli tietämään, että Herra on Jumala.

Kommentoi [1]

Kuulovammaisille nyt tekstitetty profetia

Julkaistu 6 01 2012 - 01:29 by

Paavo Järvisen näky tulvista ja maanjäristyksistä, nähty kesällä 2010

Paina videon alareunassa olevaa punaista (CC) nappia niin saat tekstityksen päälle.
Tekstitysvaihtoehdot ovat Suomi tai Englanti

Paavo Järvinen vision prophecy of floods and earthquakes,
subtitled in Finnish and English / Afrikaans , Albania , Arabia , Bulgaria

Kommentoi

11.9.2001 jo 1999 nähty

Julkaistu 4 01 2012 - 07:23 by

“Näin saman unen ja näyn joka yö ja joka päivä 4 kuukauden ajan”

Katso tämä video kun ohjelmaa on kulunut 18:30 ( videossa on myös lähitulevaisuuden profetiaa suomelle “voimateot tulevat”)

Hämmästyttävää kuinka tarkaan Jumala oli ilmoittanut tulevan tapahtuman, mutta profeetan ääntä ei kuunneltu, niinkuin ei kuunneltu Mikko Reposenkaan ääntä kun hän Viipurin tuomiokirkossa profetoi sodan tuleva.

Kommentoi

Täydelliseksi tehty

Julkaistu 1 01 2012 - 06:47 by

(kun kaikki eivät huomaa armo.infon etusivulla tätä artikkelia, niin laitoin sen tähän tasapainottamaan näitä kovia sanomia , jotta muistaisimme missä rauhamme on.)

Hebr 10:14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

Tämä valtava jae kertoo sinulle , että olet tehty iankaikkisesti täydelliseksi, niin täydelliseksi ettet voi koskaan
paremmaksi tulla, etkä saavuttaa parempaa asemaa Jumalan edessä kun jo olet saavuttanut.
Täydellisyyteen ei voi enää lisätä mitään, sinä olet täydellisesti vanhurskas, siis yhtä vanhurskas kuin Jeesus Kristus.

Koska sanotaan Room 5:1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme,…

Koska ottaessasi vastaan Jeesuksen Kristuksen , sait myös Hänen vanhurskautensa niinkuin Hän ristillä sai sinun syntisi.
Olet saanut lahjaksi vanhurskauden joka on täydellinen vanhurskaus niin ettei kukaan maailmankaikkeudessa ole vanhurskaampi kuin sinä.

Uhrilla ainiaaksi täydelliseksi tehnyt , siis kuinka pitkäksi aikaa ? AINIAAKSI joka tarkoittaa loppumatonta aikaa , iankaikkisuutta.
Jeesus Kristus on todella Golgatan uhrilla tehnyt sinut täydelliseksi koko loppu elämäksesi ja siitä eteenpäin.

Room 3:23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa .

Room 6:23 Suurin lahja mitä koskaan olet saanut on vanhurskaus, se on 100%:nen lahja ja 100%:tisesti lahjaa.
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Kommentoi

Päivän Sana

tuotiin kaikki sairastavaiset, monenlaisten tautien ja vaivojen rasittamat, riivatut, kuunvaihetautiset ja halvatut; ja Hän paransi heidät.

Kategoriat

Ulkoiset linkit

RSS Feeds

Etsi tästä sivustosta