Siis viisi vuotta sitten 29 4 2007 Juhani Laukkosen pitämä puhe videona joka nyt on hyvin ajankohtainen , puheesta myös osa M.J.Kumpulaisen blogissa otsikolla Ydinsota Lähi-Idässä vuonna 2012
29 4 2007 Ennustus Israelista 2012
Julkaistu 24 04 2012 - 05:51 by Keijo
Kommentoi [2]
Ajankohtaista Israelista 2012
Julkaistu 20 04 2012 - 19:07 by Keijo
“Jumala käski minua yli 30 vuotta sitten matkustamaan Israeliin tapaamaan
silloista pääministeriä, Menachem Beginiä.
Saman matkan aikana tapasin ensimmäisen kerran Benjamin Netanyahua…
Voitelin Netanyahun öljyllä ja profetoin, että hän tulisi palvelemaan kaksi eri
kertaa Israelin pääministerinä ja että toinen kerta olisi Israelin suurimman kriisin aikaan.”
Michael Evans 1.4.2012 päivätystä kirjeestä.
(Jouko Pihon profetia 3 sivulta)
Huomioitavaa on se että Benjamin Netanyahua tuli ensimmäisen kerran Israelin pääministeriksi 1996 Prime Minister from June 1996 to July 1999 ja toinen kausikin joka alkoi 2009 alkaa olla loppulla, joten on kysymyksessä ehkä päivistä ja saamme nähdä “Israelin suurimman kriisin” mikä se sitten lienee onkin.
VIDEO Tämä on youtubessa jonka voi nähdä vain kirjautuneet, joten youtubessa siellä oikeassa yläreunassa lukee kirjaudu tai LUO TILI niin näet videon.
Olin 80 luvun alussa kuuntelemassa Mike Evansia Helsingissä ja Jumala silloin voimakkaasti puhui hänen kauttansa, hän oli todella siunaukseksi, todella Jumalan mies.
Kommentoi [1]
Jumalan viha
Julkaistu 16 04 2012 - 04:43 by Keijo
kolmas osa maata paloi, ja
kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
kolmas osa merta muuttui vereksi, ja
kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja
kolmas osa laivoista hukkui.
kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
(Johanneksen ilmestys 8:8-11)
Vedenpaisumuksessa jäi 8 ihmistä henkiin koko maapallon väkiluvusta.
Nyt jää paljon enemmän, mutta kolmasosa kahdeksasta miljardista on paljon,
Miksi niin suuret tuomiot?
Tässä osittainen vastaus?
Näistä kolmesta vitsauksesta sai kolmas osa ihmisiä surmansa: tulesta ja savusta ja tulikivestä, jotka lähtivät niiden suusta. (Johanneksen ilmestys 9:18)
Sillä hevosten voima oli niiden suussa ja niiden hännässä; niiden hännät näet olivat käärmeitten kaltaiset, ja niissä oli päät, joilla ne vahingoittivat. (Johanneksen ilmestys 9:19)
Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä. (Johanneksen ilmestys 9:20)
He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan. (Johanneksen ilmestys 9:21)
TÄSSÄ KOHTIA UUDESTA TESTAMENTISTA:
Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” (Johanneksen evankeliumi 3:36)
Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, (Kirje roomalaisille 1:18)
Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; (Kirje efesolaisille 5:6)
Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, (Kirje kolossalaisille 3:5-6)
Ja minä näin toisen tunnusmerkin taivaassa, suuren ja ihmeellisen: seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta, sillä niissä Jumalan viha täyttyy. (Johanneksen ilmestys 15:1)
Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.
Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja Hänen voimansa kirkkaudesta, (2 Kirje tessalonikalaisille 1:7-9)
Kommentoi [1]
Prophecy of Horrific Floods
Julkaistu 16 04 2012 - 04:33 by Keijo
Prophecy of Horrific Floods Coming to The Earth – Dr. Owuor
Julkaistu: 13.04.2012
Ennustus Damaskosta
Julkaistu 8 04 2012 - 19:09 by Keijo
Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi.
(Jesajan kirja 17:1)
Kommentoi [1]
Lahjaksi saatu vanhurskaus
Julkaistu 7 04 2012 - 17:22 by Keijo
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, (Kirje roomalaisille 3:23-24)
Kun on kysymys lahjasta, niin joku päättää antaa minulle lahjan, kysymys on siis Hänen päätöksestään ja minä voin joko vastaanottaa lahjan tai en.
Jumala päätti jo aikaa sitten antaa sinulle lahjan ja voit vastaanottaa sen vaikka nyt.
Mitä sitten tarkoittaa vanhurskaus jonka Hän sinulle on lahjoittanut?
Täydellinen vanhurskaus merkitsee täydellistä oikeutta, täydellistä puhtautta, täydellistä viattomuutta jota ei ikävä kyllä meistä kukaan ole.
On vain yksi joka on kaikkea tätä ja Hän on Jeesus Kristus.
Mutta kun uskot Häneen niin Hänen vanhurskautensa luetaan sinulle.
Esimerkiksi jos haet jotain paikkaa jonne ehtona olisi että kaikkien arvosanojen pitäisi olla kiitettäviä ja sinun todistuksessasi olisi vain välttäviä ja tyydyttäviä arvosanoja.
Mutta sitten tulisi kaveri jolla olisi kaikki arvosanat kiitettäviä mutta hän antaisi oman todistuksensa sinulle ja sinä menisit hänen arvosanoillaan.
Näin on myös meillä, kun menemme Jumalan eteen Jeesuksen arvosanoilla niin ne kelpaavat.
Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. (Kirje roomalaisille 5:1-2)
Nyt pitkäperjantaina W.M.Branham 103 vuotta
Julkaistu 6 04 2012 - 03:34 by Keijo
William Marrion Branham 6. huhtikuuta 1909 – 24. joulukuuta 1965
Olisi siis nyt 103 vuotias, mutta ikävä kyllä hän kuoli 56 vuotiaana.
Sanoisinko kesken palvelustyön, miksi?
Nyt kun itse on saman ikäinen kun hän oli kuollessaan,
niin ymmärtää kuinka aivan liian aikaisin hän lähti, mutta samalla ymmärrän
että kysymys on vain astiasta jota Jumala käyttää ja Hän voi ottaa
toisen astian käyttääkseen sitä.
Jumala kun on Jumala, jos joku ei sitä ymmärrä, niin ei sitä aina ymmärrä.
Pitkäperjantai on maailman arvokkain päivä koska sinä päivänä sinut ja minut
pelastettiin iankaikkiseen iloon, mikä on myös yli ymmärryksen käypää, valtavaa,
ihmeellistä, ihanaa suuremmoista , ikuisesti kiitettävää.
Jeesus Kristus teki pitkänä perjantaina teon joka ratkaisi minun ja sinun
iankaikkisen tulevaisuuden, Hän sovitti meidät! Hän lunasti meidät!
Hän pelasti meidät! Hän paransi meidät!
Pitkäperjantai, ihmeellisin ja arvokkain päivä maailmassa!
Tänään on syytä iloita ja riemuita ylistäen meidän Herraamme Jeesusta Kristusta ,
Hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!
Syntivelka
Julkaistu 29 03 2012 - 23:35 by Keijo
Olen tavannut ihmisiä jotka uskovat että Jumala antaa anteeksi kun vain pyytää, tai että kun elää hyvin niin se sovittaa synnit, mutta näin ei ole.
Hiljattain lehdessä oli uutinen miehestä joka oli vuosikymmenien jälkeen jäänyt kiinni murhasta DNA:n avulla ja vaikka mies oli elänyt kunnollista elämää saanut perheen jossa jo lapset olivat aikuisiksi kasvaneet, niin silti ei hänen kunnollinen elämä tehnyt tyhjäksi rikosta , vaan hänet tuomittiin oikeudessa.
Oikeus tuomitsee rikokset, ei niitä noin vain pyyhitä pois, ja vaikka toiset sanovat etteivät ole tehneet mitään rikoksia , niin ettei heitä tuomita, pitäneen paikkansa maallisen oikeusistuimen edessä mutta ei Jumalan tuomioistuimen edessä.
Jumalan kriteerit ovat paljon korkeammat ja Hänen oikeudessaan jokainen on rikkonut.
Koska ei ole olemassa ihmistä joka tekisi vain hyvää, eikä tekisi syntiä.
Syntiä ei pyyhi pois hyvä elämä eikä mitkään korvaukset, syntivelka josta ihminen joutuu vastaamaan kerran kasvaa monilla vuosi vuodelta.
Mutta hyvä sanoma Jumalalta on tämä:
mutta Hän (Jeesus Kristus) on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti Hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. (Jesajan kirja 53:6)
Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalalla on laillinen oikeus armahtaa sinua, koska Jeesusta rangaistiin sinun syntiesi tähden, synti on saanut tuomion ja sen tuomion sai kärsiä Jeesus Kristus.
Kiitä siis Häntä siitä ja usko Häneen , niin sinä pelastut, sinun velkasi on siis maksettu, kiitä siis maksajaa.
Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: “Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?”
Niin he sanoivat: “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”. (Apostolien teot 16:31)
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo Häneen, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta.” (Apostolien teot 10:43)
En ole tunnustanut rikoksiani
Julkaistu 27 03 2012 - 12:40 by Keijo
En tunnustanut rikoksiani, en edes Jumalalle (tunnustin Jumalalle vain että olin tehnyt syntiä) , koska Hän antaa uskoon tulleelle kaikki synnit anteeksi kerralla (ei yksitellen) ja ihminen on kun vastasyntynyt lapsi, ilman menneisyyttä Jumalan silmissä.
Kun tulin uskoon olin tehnyt myös rikoksia ei vaan Jumalaa kohtaan vaan myös yhteiskuntaa kohtaan, jopa jouduin joka päivä kävelemään kaupan ohi jonka ryöstämisessä olin auttanut, tai kun kannoin postimiehenä postia niin eräs taloista oli ollut meidän varkautemme kohteena .
Mutta kuitenkaan en tunnustanut ainuttakaan rikosta, vaikka olisinkin ehkä sillä tavalla voinut todistaa.
Minä kyllä muistin ne , mutta onneksi tiesin sen, ettei Jumala niitä enää muista.
Olen siis esimerkki siitä kuinka ihminen, kun tulee uskoon saa täydellisen kylvyn, siis pesun jossa kaikki hänen syntinsä kerralla annetaan anteeksi ja pyyhitään pois.
Eikä Jumala niitä enää muista. (Joh 13:10)
(Hebr 10:14-19)
Tietenkin jos minua olisi jälkeenpäin joutunut jostain syytteeseen en olisi voinut valehdella, vaikka en kyllä toisen salaisuutta olisi ilmaissut. (Sn 25:9)
Ihminen voi oman tulevaisuutensa tähden selvittää rikoksia, jotta ei sitten yhtä-äkkiä joutuisi vankilaan kun on jo onnellisesti naimisissa ja on jo useita pieniä lapsia.
Mutta se ei millään tavalla paranna asemaa Jumalan edessä.
Ja on myös yhteiskunnallisesti tappiollista hoitaa vankeja (luin lehdestä että kustannukset on n.200€ päivä.)
Paavali kirjoittikin niille jotka olivat varastaneet että:
Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle. (Kirje efesolaisille 4:28)
Nyt on 37 vuotta siitä kun tulin Jumalan yhteyteen ja sain KAIKKI syntini kerralla anteeksi ja uskon meneväni taivaaseen sen tähden koska Jeesus Kristus kärsi rangaistuksen minun syntieni tähden ja sovitti ne täydellisesti, ihmeellinen on tämä Jumalan armo joka on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille.(Tiitus 2:11)
Lauri Late Johansson tunnusti murhansa ja asetti itsensä alttiiksi kostolle ja tuomiolle.
Sekä vapautti myös itsensä kiinni jäämisen uhasta.
Mutta vaikka hän ei olisi niitä tunnustanutkaan niin olisi hän päässyt taivaaseen ja ollut täydellisesti vanhurskas Jumalan edessä , meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.
En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. (Kirje galatalaisille 2:21)
Lisäys 20.11.2012
Liitän tähän kommenteista tekstin:
“Kysymyshän oli siitä kun ihminen ottaa Jeesuksen vastaan pelastajanaan niin hän vastaanottaa myös samalla täydellisen syntien anteeksiantamuksen , niin kuin monesti näkee suurkokouksissa, ja kun ihminen sanoo “anna kaikki syntini anteeksi” niin se tarkoittaa että saa kaikki 100%:sesti anteeksi , (kaikki tai ei mitään)
ei sotketa sitä siihen kun jo uskoon tullut rikkoo jossain ja hänelle tulee siitä huono omatunto,siihen voi soveltaa johanneksen kirjettä, mutta syntinen saa kaikki koko elämänsä aikana tehdyt synnit kerralla anteeksi nipussa.
Oli niitä vaikka satamiljoonaa, KAIKKI pyyhitään sekunnissa pois, ja kun ne on pois pyyhitty niin ei niitä enää ole.
Kun puhutaan uskovien synneistä se on taas toinen juttu.
Mutta tässä oli nyt kysymyksessä uskoontulo, ei tarvitse sotkea asioita.”
Kommentoi [5]
Milloin Jeesus pelasti sinut?
Julkaistu 25 03 2012 - 18:03 by Keijo
Moni voisi sanoa päivämäärän, mutta totuushan on myös se että Jeesus Kristus pelasti meidät kun Hän kantoi meidän syntimme Golgatalla n.2000 vuotta sitten.
Silloin Hän hankki sinulle pelastuksen, se on siis sinun kun…..
Koska Jeesus paransi sinut?
Mutta totisesti, meidän sairautemme Hän kantoi, meidän kipumme Hän sälytti päällensä. Me pidimme Häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, (Jesajan kirja 53:4)
Kommentoi [1]
