Teillä ei ole, sentähden ettette ano

Julkaistu 4 02 2012 - 15:06 by

Korkein Jumala hallitsee kaiken, mutta Hän käyttää hallintaansa sen mukaan kun sitä Häneltä pyydetään. Lainaisin tähän John Wesleyn sanoja:

Näyttää siltä että meidän rukouselämämme rajoittaa Jumalaa.
Hän ei voi tehdä mitään ihmiskunnan hyväksi, ellei joku pyydä Häntä.”

Joten veljet ja sisaret pyydetään yhdessä Jumalalta Niinistöä presidentiksi,
koska Hänen hallintansa on kaiken yläpuolella, mutta meillä on oma osuutemme.
(koska toisen ehdokkaan elämän saastaisuus on kauhistus Jumalalle)

Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen. (Joh 16:24)

Valinta on helppo, sillä toista ehdokkaan valinta on Jumalan Sanan halveksimista.

Kommentoi

Niilo Yli-Vainion näky herätyksestä

Julkaistu 4 02 2012 - 14:57 by

Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin.
Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky. Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle.
Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla. Siihen päättyi näky.
Olin hereillä ja tajusin sellaisen päivän tulevan, jona Jumalan viljaa kootaan kiireesti, myrskyn alta, aivan samanlaisin vanhanaikaisin keinoin kuin aikaisemmin, kuin alkuseurakunnan aikana.
Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, ajattelin, että herätys alkaa myöhään, niin että pelto on ja vilja on jo kasvanut ja ollut, leikkuuta on mietitty. Ja kun herätys alkaa, se alkaa nopeasti, ihmein, merkein ja tunnusteoin. Täällä laajemmin

Niilo Ylivainio profetoi aikanaan, että herätys tulee, kun öljytankkerit eivät tuo öljyä Euroopan satamiin. (tätä lähdettä en tiedä)
Nyt siis olemme kuulleet Iranin uhkailuja öljynviennin lopettamisesta, jos Eurooppa toteuttaa talouspakotteensa.

Kommentoi

Minkälainen olisi homo presidentti?

Julkaistu 3 02 2012 - 00:33 by

täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; Room 1

Kommentoi [1]

Mitä suomi todistaa sunnuntaina Jumalalle

Julkaistu 2 02 2012 - 23:57 by

Gen 18:21 Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.”
(haluaako suomen kansa todella homo presidentin; minä tahdon sen tietää.)

Gen 19
Ja ne kaksi enkeliä tulivat Sodomaan illalla,….Ennenkuin he olivat laskeutuneet levolle, piirittivät kaupungin miehet, sodomalaiset, sekä nuoret että vanhat, koko kansa kaikkialta, talon. Ja he huusivat Lootia sanoen hänelle: “Missä ne miehet ovat, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme, ryhtyäksemme heihin.”
Ja miehet (siis Enkelit) sanoivat Lootille: “Vieläkö sinulla on ketään omaista täällä? Vie pois täältä vävysi, poikasi, tyttäresi ja kaikki, keitä sinulla kaupungissa on,
sillä me hävitämme tämän paikan. Koska huuto heistä on käynyt suureksi Herran edessä, lähetti Herra meidät hävittämään sen.”

Pyydän jokaista Jumalan lasta erikoisesti sunnuntaina rukoilemaan , sillä silloin suurin osa suomalaisia äänestää, siis ensi sunnuntai on rukous-sunnuntai.
Toivottavasti Niinistö saa ainakin 70% äänistä.

Kommentoi

Näky 30.1.2012 Herätys tulee...

Julkaistu 30 01 2012 - 20:33 by

Olin ulkona kävelemässä kun sain näyn isosta laineesta mikä on tulossa kohti Suomea ja silloin sain sanan “Herätys”. Sieltä se on tulossa! Hyvä oot, Elävä Jumala Todellisempi oot kuin maailma! Kristiina Desiree Keravuori
(kopioitu facebookista)

Kommentoi [2]

Niinistö tulee presidentiksi

Julkaistu 26 01 2012 - 03:21 by

Uskon näin tapahtuvan, ja hän ajaa suomalaisten parasta mutta vaikeana aikana.
Koska suomi saa aivan lähitulevaisuudessa , kuritustuomiot mm. hallituksen ja kansan Jumalaa pilkkaavalla teolla , kun sallivat sellaisen presidenttiehdokkaan joka elää homo-parisuhtessa joka on Jumalan silmissä kauhistus. Hävetkää hallitus
Kiitos Jumalalle että meillä on hyvä presidentti vaikeana aikana,
kiitetään Jumalaa siitä.

Kommentoi [6]

Onpa mielenkiintoinen helmikuu

Julkaistu 25 01 2012 - 15:22 by

“Näky, jonka sain kuulla 18.7.2009
Kuulin seuraavan tapauksen: kolme tuttavaa istui keskenään
ja katseli tv:tä täällä Suomessa ja tv:ssa oli Presidentti Tarja Halonen jossain ohjelmassa, eräs katsojista näki tv:n alareunassa tekstin , jossa Presidenttimme ilmoitti “olen pahoillani Suomi ei ole enää itsenäinen”, mies joka näki ko. ilmoituksen kyseli muilta näkikö he ko. tekstin,he sanoivat ettei he nähneet tekstin nähnyt oli ihmeissään.”
Tapasin 22.3.2011 henkilön joka oli tämän nähnyt.
Kulumassa oleva presidentin toimikausi, päättyy helmikuun lopussa 2012

Kommentoi [1]

Paljonko vaakaan voi painoa lisätä?

Julkaistu 23 01 2012 - 21:47 by

Act 12:21 Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti heille puheen;
Act 12:22 siihen kansa huusi: “Jumalan ääni, eikä ihmisen!”
Act 12:23 Mutta heti löi häntä Herran enkeli, sentähden ettei hän antanut kunniaa Jumalalle; ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä.

Huomaa että oli kysymys apostolisesta ajasta eikä vanhasta testamentista
Siis Jumalan Enkeli löi kuoliaaksi hallitsevan kuninkaan ja luemme että hän kuoli koska ei antanut kunniaa Jumalalle , jonka taas uskon olevan viimeinen pisara joka käynnisti tuomion sillä olihan Herodes kasannut tuomiota jo ennen sitä :

Act 12:1 Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä.
Act 12:2 Ja hän mestautti miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen.
Act 12:3 Ja kun hän näki sen olevan juutalaisille mieleen, niin hän sen lisäksi vangitutti Pietarinkin.

Siis onko tämä presidentinvaali viimeinen pisara?
Dan 5:27 Tekel: sinut on vaa’alla punnittu ja köykäiseksi havaittu.

Kommentoi

Ennustus presidenteistä

Julkaistu 23 01 2012 - 14:03 by

Jouko Pihon profetioita 2 sivulla
Oli seuraavanlainen ennustus, joten eilinen presidentinvaali näytti osa syyn miksi Suomelle voi tulla kurjat ajat, kun ei ole otettu varoituksesta vaarin.
“9.1.2012
Nimimerkin Maanviljelijä” välittämä mummonsa ennustus 1980-luvun alussa
Mummoni ennusti 1980-luvun alussa, että kun Suomen kansalla on kurjat oltavat, niin Paavo Väyrysestä nousee presidentti ja hän johdattaa Suomen kansaa parempaan.”

(tietenkin kun ei ole lähdettä niin profetia on kyseenalainen)

Pelkään että Suomen kansa saa jälleen kokea kuoleman kauhut.

Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Lahdessa maaliskuun 16. päivä 2001 Jukka Rokka

Kommentoi [1]

Presidentinvaalit 2012 toinen kierros

Julkaistu 23 01 2012 - 00:02 by

Joka vähänkin uskoo Jumalan Sanaa , tulee äänestämään Sauli Niinistöä.

Viattomat joutuvat kärsimään homojen tähden

3 Moos 18:22. Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.

5 Moos 20:13. Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.

Israel
Esimekkinä Jumalan tuomioista:

Minä ojennan käteni maan asukkaita vastaan, sanoo Herra.
Jer 8:13. Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta.
14. He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: “Rauha, rauha!” vaikka ei rauhaa ole.
15. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra.
16. Näin on Herra sanonut: “Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne.” Mutta he vastasivat: “Emme vaella.”
17. Ja minä olen asettanut teille vartijat: “Kuunnelkaa pasunan ääntä.” Mutta he vastasivat: “Emme kuuntele.”
18. Sentähden kuulkaa, te kansat, ja tiedä, seurakunta, mitä heille on tapahtuva.
19. Kuule, maa! Katso, minä tuotan onnettomuuden tälle kansalle, heidän hankkeittensa hedelmän, sillä he eivät ole kuunnelleet minun sanojani, vaan ovat hyljänneet minun lakini.

Mutta ettei tämä menisi “vihapuheiden” piikkiin.

Niin sanottakoon että nämä Mooseksen lait ovat Israelin noudatettavana, koskien heidän liittoaan Jumalan kanssa, siis lakiliittoa, vanhaa liittoa jossa me emme ole, vaan me olemme uudessa liitossa, jossa meillä kristityillä ei ole oikeuttä tappaa ketään vaan annamme Jumalan käsiin tuomion.
Meidän velvollisuutemme on varoittaa ihmisiä kun he menevät heikolle jäälle.

Lisään tähän sanat jotka ovat uudessa liitossa , uudessa testamentissa:

Room 1:22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

1 kor 6:9. Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,
10. eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
11. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. (1992)

Kommentoi [3]

Päivän Sana

Ja suuri kansan paljous seurasi häntä, ja Hän paransi heitä siellä.

Kategoriat

Ulkoiset linkit

RSS Feeds

Etsi tästä sivustosta