Taivas on niin todellinen !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Julkaistu 14 09 2012 - 03:49 by

Koko video on tosi puhutteleva , mutta tässä kohtaa alkaa hänen näkynsä tulevista päivistä.

Kommentoi

Kari Nykäsen näky matkalla Juukaan 31.1.2012

Julkaistu 10 09 2012 - 02:12 by

Kari Nykäsen näky matkalla Juukaan 31.1.2012
Olin matkalla Juukaan, kun yhtä – äkkiä taivaalle ilmestyi enkeleitä, jotka näin Hengessä. Tämän jälkeen tuli sanat, että ”vartioenkelit.” Mutta niitä ei ollut täydellinen määrä. Näytettiin ettei enkeleiden määrä ollut täydellinen, vaan siellä oli aukkoja Suomen rajalla. Sanottiin: ”Suomella on hätä.”

Ajoin siinä jonkun kymmenkunta kilometriä, ja Hengessä näin, kun auton eteen ilmestyi enkeli. Se oli iso enkeli. Siinä oli niin väkevä Jumalan pyhä voima, että minä itkin siinä. Sain ymmärtää siinä, että vain luottamalla Jeesukseen, Kristukseen, on meillä Suomen kansana pelastus ja yksin turvautumalla Häneen.
Amen

Ps. Sain Kari Nykäsen näyn emailissa ja luulin että oli kyseessä uudesta asiasta , mutta kyseiseen näkyyn on tullut jo muutos, josta kertoi Joshua Mills keuruulla, elokuun lopulla 2012, joten kun DVD:t ilmestyy, niin voin kertoa tarkemmin mitä Joshua ilmoitti enkeleistä suomen rajoilla, mutta se oli hyvää, varmaan on ihmiset rukoilleet aikaisempien ilmoitusten vaikuttamana, sillä Jumala on vastannut rukouksiin ja rajoillamme on nyt hyvät enkelivartiot, mutta tarkemmin sitten kun saamme sen kokous DVD:n.

Kommentoi [3]

"Kultahippuja" kirjaa lukiessa

Julkaistu 9 09 2012 - 12:37 by

Poikani lukiessaan tätä kirjaa ilmestyi yliluonnollisesti kultahippuja.
Itse olen lukenut kirjan ja totesin että siinä on myös näiden kultaihmeiden lisäksi, hyvin terve opetus sielujen voittamisesta, Pyhän Hengen vastaanottamisesta ja parantumisesta, aika nopeesti luettu , pieni mutta paljon asiaa, suosittelen.

Kommentoi

Tuleva suurenmoinen DVD

Julkaistu 8 09 2012 - 02:50 by

David Herzog julistus DVD jonka voi katsoa monta kertaa , koska sanoma on suurenmoinen , ja “huulteen suloisuus antaa opetukselle tehoa” tätä DVD:tä ei voi katsoa nauramatta, paitsi jotkut tosi uskonnolliset ihmiset (mutta heille se voi vaikuttaa oikein hyvää) todella odotan että Ristiinnaulitut.com julkaisee sen. Ps. lisätty 21.9.2012 Nyt voit tilata sen tuolta Lähetä sähköpostia

Tässä muutamia kuvia kokouksesta:

Kommentoi

David Hertzog saarna joka täytyy nähdä

Julkaistu 6 09 2012 - 02:14 by

4.9.2012 David Hertzog piti keuruulla saarnan joka on pakko nähdä videolla (tässä pari minuuttia kokousta mp3) , joten kun Ristiinaulitut ry joskus tulevaisuudessa sen julkaisee niin kannattaa tilata, sillä niinkuin Davidkin sanoi “että herätyksen voi sammuttaa vain uskonnollinen henki” ja se saa nyt kyytiä videolla.
Ja myös edesmennyt Jumalan palvelija Eero sopanen sanoi aikoinaan ettei mikään ulkoapäin tuleva vaino voi sammuttaa herätystä , vaan sisäinen petos.
Joten odotellaan julkaisua.

Lisäys 21.9.2012 Nyt on julkaistu ja voit tilata sen tuolta Lähetä sähköposti

Kommentoi

Todd Bentley

Julkaistu 5 09 2012 - 18:32 by

Olin 2.9 Lahdessa ja 3.9 Keuruulla Todd Bentleyn kokouksissa ja sain erittäin hyvän kuvan miehestä jota paholainen niin kovasti vastustaa ja mustamaalaa.
Suosittelen Todd Bentleytä kaikille, hän on hyvä mies ja Jumalan palvelija.

Laitan tähän myöhemmin lisää linkkejä mutta tässä aluksi:
Todd Bentleyn profetia Suomesta (englanninkielinen

Kommentoi [2]

Hyviä YouTube videosoittolistoja WOW

Julkaistu 2 09 2012 - 12:10 by

TODELLINEN AARREAITTA
word3out’s channel löytyy hyviä kokoelmia monista Jumalan palvelijoista.
David Hertzog
Kathryn Kuhlman
T.L.Osborn

ja paljon muita , kaikki soittolistat löydät täältä

Ps. videot on suurimmaksi osaksi englanninkielisiä.

Kommentoi

Pastorien vastuu

Julkaistu 27 08 2012 - 22:30 by

Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. (Jaakobin kirje 3:1)

Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset? (1 Pietarin kirje 4:17)

Sillä kun hän oli reväissyt Israelin Daavidin suvulta ja he olivat tehneet kuninkaaksi Jerobeamin, Nebatin pojan, käänsi Jerobeam Israelin pois Herrasta ja saattoi heidät tekemään suuren synnin. (2 Kuninkaiden kirja 17:21)

Huono kuningas vaikutti koko kansaan ja myös jotkut pastorit ovat vastustaneet Pyhän Hengen tekoja ja riistäneet lukuisilta ihmisiltä heidän mahdollisen ihmeensä ja siunauksen.

Kiitos Jumalalle toronton siunauksesta , kultaihmeistä, hammasihmeistä, jalokivi-ihmeistä kiitos kultapölystä ja kiitos siitä että öljyä ilmestyy näkyvästi ihmisille,
jos et voi ilolla sanoa tähän amen, niin olet mielenmuutoksen tarpeessa.
Ja jos olet pastori ja vähättelet tai jopa vastustat näitä , niin olet nyt vastuussa ja joudut tilille, ellet tee parannusta.

Jos Minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat. (Johanneksen evankeliumi 15:22)

Jeesus sanoi heille: “Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: ‘Me näemme’; sentähden teidän syntinne pysyy”. (Johanneksen evankeliumi 9:41)

Kommentoi [1]

Näky ratsujoukosta

Julkaistu 27 08 2012 - 16:16 by

Joshua Mills ylisti ja profetoi keuruulla 26.8. klo 17 kokouksessa , jolloin itse olin kokoussalin takaosassa ylistämässä Herraa , kun kuulin ryskettä ja huomasinkin sen olevan suuren rynnäkköön lähteneen ratsuväen hevosten juoksua ja ratsuväki eteni suurella voimalla ikäänkuin kolmion muodossa loppupäätä ei näkynyt (oli niin paljon) näin vain kärjen.

Itse tulkitsin tämän mininäyn sanaksi että herätys ei ole enää tulossa vaan on käynnistynyt “taivaalliset joukot ovat lähteneet ryntäykseen”

Ja tästä voit kuunnella Joshuan saarnan Olemme tänään nähneet ihmeellisiä kyseisessä kokouksessa

Ps. Nauhoitukseni ovat vähän heikkolaatuisia ,kännykästä , mutta ehkä Ristiinnaulitut ry:tä voi tilata videoita kokouksesta myöhemmin, en tiedä

Myös Fiziltä tullut veli kertoi näystään

Kommentoi [3]

Joshua Mills profetia laulu Suomelle

Julkaistu 27 08 2012 - 05:13 by

Keuruulla Ristiinnaulitut ry:n kokouksessa 26.8.2012 klo 17 johon Jumalan “kultapölyyn” puettu Joshua Mills saapui ja lauloi Suomelle väkevän profetialaulun Jumalan Pyhässä Hengessä . Itse paikalla olleena voin sanoa että valtavan siunattu ilmapiiri oli siellä.

Voit kuunnella tai ladata sen tästä

TV7 Yliluonnollista : Vieraana Joshua Mills

Ps. ja tässä pieni video tilaisuudesta keuruulla 24.8.2012.

Kommentoi [2]

Päivän Sana

Hän paransi monta, jonka tähden kaikki, joilla oli vaivoja, tunkeutuivat Hänen päälleen koskettaaksensa Häntä.

Kategoriat

Ulkoiset linkit

RSS Feeds

Etsi tästä sivustosta