Julkaistu 24 08 2013 - 14:01 by Keijo
Luin juuri David Hoganin kertoman ihmeen , kuinka nuori tyttö putosi kalliolta, niin että pää murskaantui niin pahoin että aivot levisivät kalliolle, mutta Herra oli kehottanut läsnäolevia ylistämään ja neljän tunnin ylistyksen jälkeen tyttö heräsi kuolleista, niin ettei hänessä ollut naarmuakaan eikä arpia, mutta vanhat aivot olivat vielä kalliolla.
Tuntuu uskomattomalta inhimillisesti ajatellen, mutta kun ottaa huomioon Kaikkivaltiaan Jumalan, niin tietää sen ettei Herralle ole mikään mahdotonta.
Hän voi uudistaa tai tehdä uutta , aivan niinkuin hyväksi näkee.
Mutta luulen että Hän tänä päivänäkin joutuisi sanomaan joilekkin:
Niin Jeesus vastasi ja sanoi: “Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet tänne Minun tyköni.” (Mat 17:17)
Toiset kun lukevat Jumalan tekemistä ihmeistä, niin heidän sydämensä ilahtuu, mutta toiset ovat kuin Jaakob, kuullessaan että Joosef elää.
Ja he kertoivat hänelle ja sanoivat: “Joosef on vielä elossa ja on koko Egyptin maan valtias”.Mutta hänen sydämensä pysyi kylmänä, sillä hän ei uskonut heitä.
(1Mo 45:26)
Julkaistu 21 08 2013 - 14:28 by Keijo
Olin venäjällä aloittamassa kokousta , salin molemmilla reunoilla istui ryhmä ihmisiä , ja minulle annettiin kaksi kirjaa jotka minun olisi pitänyt esitellä, toisen kannessa oli hyvin tunnettu “parantaja-saarnaajan” nimi, mutta sitten ääni sanoi : ÄLKÄÄ TEHKÖ MINUN ISÄNI HUONEESTA MARKKINAHUONETTA“ ja havaitsin myös että toisessa kirjassa oli vain hyvä nimi päällä, mutta olikin sisältä aivan muuta. Joten ajattelen, että kirja esittelyt pitää siirtää kirjamyyntiin, pois saarnastuolista. On aika tehdä parannusta ja pyhittyä.
Herra Sebaot pitäkää pyhänä, Häntä te peljätkää ja kauhistukaa. (Jes 8:13)
Ja hän sanoi heille: “Kirjoitettu on: ‘Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi‘, mutta te teette siitä ryövärien luolan.” Ja hänen tykönsä pyhäkössä tuli sokeita ja rampoja, ja Hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja lapset, jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: “Hoosianna Daavidin pojalle”, niin he närkästyivät
(Mat 21:13-15)
Huomatkaa! on ryhmä ihmisiä jotka närkästyvät ihmeistä, vaikka juuri heidän pitäisi niistä iloita, samoin on tänä päivänä ja sehän on aivan kauheaa.
Julkaistu 19 08 2013 - 21:45 by Keijo
Kun olin Nakurun stadionilla kävelemässä pois tilaisuudesta, niin yllättäen aivan odottamatta Jumalan voima tuli ylleni ja kaaduin maahan, ja ymmärsin että takanamme ihmiset polvistuivat matolle rukoilemaan ja palvomaan , niin että Jumalan voima lankesi. Tässä kohtaa videota näet kuinka se tapahtui (olen se valkoinen mies joka katsoo taakseen ja kohta sen jälkeen vajoaa maahan)
Julkaistu 19 08 2013 - 21:27 by Keijo
Että on vaikea etsiä kuvista mitä kullekin tapahtui, mutta tuolla sivulla on kuvia (ne kulkevat nauhana etusivulla) varustettuina englanninkielisellä tekstillä mitä kuva esittää, joten sieltä voi katsoa lukuisia rampoja mykkiä ja sokeita jotka Jeesus Kristus on parantanut, mutta niinkuin sielläkin mainitaan, niin monet ihmeet jo todella tapahtuivat kun Profetta Dr.Owuor saapui stadionille, ja se oli mikä todella teki vaikutuksen.
Olen aina odottanut ettei tarvitse rukoilla vaan ihmiset “parantuvat penkeissään”
(tuollahan ei paljon penkkejä ollut)
Tässä linkit youtubeen josta näet tilaisuudet:
Grand Mega Nakuru Revival Meeting 10th August 2013, Saturday – Prophet Dr. Owuorhttp
GRAND MEGA NAKURU REVIVAL – AUGUST 10, 2013
The Grand Mega Nakuru 11th August 2013,Sunday – Prophet Dr.Owuor
Julkaistu 19 08 2013 - 03:07 by Keijo
Klikkaa isommaksi niin voit lukea tekstin:
Julkaistu 18 08 2013 - 00:29 by Keijo
Palasin tänään iltapäivällä Keniasta , joten kirjoitan myöhemmin lisää.
Mutta se mitä näin ja koin siellä, niin laitan lyhyesti pääkohdat.
1. Ihmeet olivat todellisia, Raamatullisia, sokeat näkevät, kuurot kuulevat, mykät puhuvat, ja muslimeja tuli pelastukseen ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.
Näin henkilökohtaisesti monia syntymästään asti sokeita kuuroja ja rampoja saavan terveyden
2. Henki joka vaikuttaa tilaisuuksissa on Jumalan Pyhä Henki, sen näin ja tunsin Jumalan todellisen Pyhän Hengen voiman, eli joka käy tätä vastaan käy Jumalan Pyhää Henkeä vastaan.
3. Profetta Dr.Owuor, todellisin Jumalan Profeetta jota olen koskaan tavannut, uskoisin että tällä hetkellä maailman merkittävin Profetta, profeetan lahjoilla, ja voimakkaasti Kristuksen Hengellä varustettu, voimakas Profeetta josta kuitenkin heijastuu nöyryys ja Jumalan rakkaus , ja hän palaa evankeliumille ja vanhurskaudelle.
4.Todellinen Jumalan kunnioitus, joka myös näkyy kunnioituksena Hänen palvelijoita kohtaan 1Tim 3:13 ja Hänen Sanaansa kohtaan ,ja myös niin niin ettei sisaret ole puoli alastomina kokouksissa ja myös veljet ovat arvokkaasti Jumalan huoneessa 1 Tim 3:15 , suomen kristittyjen on todella tehtävä parannus.
Mikä parasta Profetta Dr.Owuor tulee lokakuussa suomeen perjantaita 11.10 Helsingissä (paikan ilmoitan myöhemmin), lauantaina on tampereella, sunnuntaina Jyväskylässä ja maanantaina tv7 Pyhän Hengen illassa. (Tarkemmin myöhemmin)
Julkaistu 25 07 2013 - 07:47 by Keijo
Olen menossa sinne, ja kerron sitten kuinka suuria tekoja Herra Jeesus on tehnyt.
Lisätty 27.7 Uusi profetia 27-7-2013
HERRA puhui 30.6.2013 profeetta Dr.Owuorille että Nakurun parantumiskokoukseen Keniaan on tulossa elokuussa koko seurakunnan historian suurin herätys!
Rammat tulevat kävelemään, kuurot kuulemaan, mykät puhumaan, kohdut aukeavat, syövät häviävät, HIV parantuu , verenvuoto tyrehtyy, HERRA luo uusia vartalonosia, jotka ovat puuttuneet, HERRA kaikkivaltias tulee itse ilmestymään nakurun kaupungissa voimallisella tavalla! Taivas tulee avautumaan ja Jumalan valtava kirkkaus ilmestymään taivaasta seurakunnalle.
(sanoma kokonaisuudessaan tuolla )
DR. OWUOR KUTSUU SUOMALAISIA HERÄTYKSEN KESKELLE! JOS HALUAT LÄHTEÄ ELOKUUSSA 8.-14.8.2013 TÄHÄN PARANTUMISKOKOUKSEEN, NIIN KIRJOITA MEILLE OSOITTEESEEN repentfinland@gmail.com JA KERROMME LISÄÄ. JUMALAN PALVELIJA DR. OWUOR MAKSAA HOTELLIMAJOITUKSESI, RUOKASI JA KULJETUKSET.
KANSAINVÄLISIÄ KUTSUVIERAITA ON TULOSSA YMPÄRI MAAILMAA TÄHÄN SEURAKUNNAN HISTORIALLISIMPAAN PARANTUMISKOKOUKSEEN. TERVETULOA
( ainoastaan lennot joudut itse kustantamaan)
Julkaistu 17 07 2013 - 16:20 by Keijo
Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: ‘Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.’ Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
(Mat 25:5-7)
Minä sinä jokainen tyhmä ja viisas neitsyt on nukkunut, koska Jeesus sanoi kaikille että tuli uni, jos joku sanoo ettei hän ole nukkunut , niin silloin täytyy muuttaa Jeesuksen sanoja ja laittaa melkein kaikki.
Mutta nyt kun ylkä on tulossa kuuluu ääni: “Katso Ylkä tulee”
Ja yksi näistä äänistä on Profeetta Dr.Owuor jonka suomennettuja profetioita voi lukea tuolta repentfinland.fi ja siis huomaa että sama linkki on reunassa “ Ulkoiset linkit kategoriassa.
Julkaistu 12 07 2013 - 13:41 by Keijo
Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
(2Ko 11:2)
Käsite Kristuksen morsian, on Raamatussa , koska Jumala näki hyväksi että se parhaiten kuvaa sitä suhdetta, jonka Hän haluaa meillä olevan Hänen kanssaan.
Ja onkin helppo käsittää, kuinka rakastuneet morsian ja sulhanen haluavat olla mahdollisimman paljon yhdessä.
Näin meidänkin on helppoa tätä taustaa vasten tutkia itseämme, vietämmekö me aikaa sulhasemme kanssa, ja jos emme, niin miksi?
Julkaistu 25 06 2013 - 05:11 by Keijo
Laitoin facebookiin hiljattain näkemäni unen, mutta kun eilen kuuntelin saarnaa puhelimestani (jossa on monta kymmentä W.M.Branhamin saarnaa), hämmästyin kun kuulin vahvistuksen unelleni, joka oli seuraava:
“Tänään 10.6.2013 näin unessa :
olin saanut kuvattua yliluonnollisia merkkejä , joita sitten valtion korkeimmat viranomaiset tutkivat ja tunnustivat niiden olevan aitoja. Sitten ääni sanoi :
“Branhamin sanoma on yhä voimassa , saarnaa vanhurskautta, älä oppia”
johon havahduin heräsin.
Kun Profeetta Owuor tuli suomeen julistamaan, havaitsin sanomassa olevan todellisen profeetan sanomaa, kehoitusta vanhurskauteen, siis vanhurskaaseen elämään Jumalan Sanan “direktiivin” mukaan sekä sisäisen että ulkonaisen ihmisen.
Unessani olin saanut kuvattua yliluonnollisesta patsaasta, ja nyt kun eilen kuulin kuinka FBI ynnä muut tahot olivat vakuuttuneita aitoudesta, niin laitan tähän 3min 38s mp3 tiedoston jossa se mainitaan, saarnassa “tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen”
W.Branham oli todellinen Jumalan Profeetta vaikka hän menikin pieleen opeissaan mielestäni ja monen muunkin mielestä, mutta jotkut ovat sentähden nimittäneet häntä vääräksi profeetaksi, jota hän ei suinkaan ollut, jätä opit pois niinkuin lihakeitosta luut ja syö sanoma vanhurskaudesta ja uskosta, tässä mp3 klippi tiedon sanoja kuinka tiedon sanojen lahja toimi voimakkaasti hänessä , eikä hän niissä koskaan erehtynyt.
Tässä kokonaisuudessaan saarnat joista klipit on otettu:
W.M.Branham Yhdistettynä ja W.M.Branham Tänä päivänä