Julkaistu 15 12 2017 - 01:07 by Keijo
“Maatessani Jumalan voiman alla olin kuin laajalla tasangolla. Näin mailikaupalla ympärilleni aivan kuin Amerikan suurilla tasangoilla.
Katselin joka suuntaan, mutta en nähnyt missään elonmerkkiä. Ei ollut puita, ei ruohoa, ei kukkia eikä minkäänlaista kasvullisuutta. Ei ollut lintuja eikä mitään eläimiä. Tunsin itseni yksinäiseksi. Katsoessani länteen havaitsin taivaanrannalla pienen pilkun. Aluksi se oli ainoa liikkuva esine, minkä saatoin nähdä, ja niin katselin sitä jatkuvasti.
Tarkatessani sitä huomasin sen kasvavan suuremmaksi. Se liikkui minua kohti. Tarkkasin sitä jatkuvasti, kunnes se alkoi saada hahmoa ja muotoa.
Näin, että se oli hevonen. Kun se tuli vielä lähemmäksi, näin miehen hevosen selässä ratsastamassa täyttä vauhtia minua kohti. Ratsastaja piti hevosen suitsia oikeassa kädessään, ja vasemmassa kädessään hän piteli korkealla päänsä yläpuolella paperikääröä.
Kuten sanottu, en tiennyt mitään maanpäällisestä ympäristöstäni, vaan tunsin seisovani korkealla tasangolla avaruudessa. Kun ratsastaja tuli luokseni, hän nykäisi hevosen suitsista ja pysähtyi eteeni. Seisoin hänen oikealla puolellaan. Hän siirsi käärön vasemmasta kädestään oikeaan käteeni ja ojensi sen minulle.
Kun avasin 12—14 tuuman pituisen paperikäärön, mies sanoi: “Ota ja lue.” Sivun yläreunassa oli isoilla, selvillä ja mustilla kirjaimilla sanat: “SOTA JA HÄVITYS.” Olin hämmästynyt. Hän pani oikean kätensä pääni päälle ja sanoi: “Lue Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Lukiessani mitä oli kirjoitettu paperille ja sanojen opettaessa minua näin ilmestyksessä, mitä luin.
Aivan ensiksi luin tuhansista ja taas tuhansista univormupukuisista miehistä. Sitten katsoin ja näin miesten marssivan rivistö rivistön jälkeen, niin kuin sotilaat marssivat sotaan. Katsoin sinnepäin, minne he marssivat, ja sikäli kuin saatoin nähdä, miehiä oli marssilla tuhansittain.
Luin jälleen kääröä ja kun katsoin ympärilleni näin sen, mitä olin juuri lukenut. Näin paljon naisia: vanhoja ja valkotukkaisia, keski-ikäisiä, nuoria ja teini-ikäisiäkin. Muutamat nuoremmista kantoivat lapsia sylissään. Kaikki naiset olivat surusta kumarassa ja itkivät vuolaasti. Ne, joilla ei ollut lapsia, pitivät käsiään ristissä. Kyyneleet viilasivat heidän silmistään virtanaan.
Katsoin jälleen kirjakääröä ja sitten ilmestyksessä näin, mitä olin lukenut. Näin suuren kaupungin ääriviivat. Katsoessani lähemmin näin, että sen talot olivat palaneita runkoja ja kaupunki oli osaksi raunioina. Ei ollut kirjoitettu, että vain yksi kaupunki olisi raunioina, tuhottuna ja palaneena, vaan että monet kaupungit tuhoutuivat aivan samalla tavalla.
Käärö oli kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa ja näytti siltä, että Jeesus itse puhui siinä. Luin: “Amerikka saa viimeisen kutsunsa. Muutamat kansakunnat ovat jo saaneet viimeisen kutsunsa, eivätkä enää koskaan saa toista etsikonaikaa.” Sitten oli kirjoitettu suurilla kirjaimilla: “Kaiken loppu on käsillä.” Tämä lause toistui neljä tai viisi kertaa.
Sitten sanottiin: “Kaikki Hengen lahjat tulevat toimimaan seurakunnassa näinä viimeisinä päivinä. Seurakunta tulee tekemään suurempia tekoja, kuin alkuseurakunta teki. Sillä on oleva enemmän voimaa, suurempia merkkejä ja ihmeitä, kuin luetaan Apostolien teoissa. Olemme nähneet ja kokeneet monia parantumisia, mutta nyt näemme hämmästyttäviä ihmeitä, sellaisia, joita ei ole ennen nähty. Yhä enemmän ja enemmän tapahtuu ihmeitä viimeisinä päivinä, jotka ovat juuri edessä (viittaus viimeisten päivien loppuun), sillä on aika ihmetekojen lahjan ilmaantua entistä huomattavammassa määrässä. Olemme nyt saapuneet ihmeitten alueelle. Monet omistani eivät ota vastaan Henkeni toimintaa. He kääntyvät takaisin, eivätkä ole valmiita kohtaamaan Minua saapuessani. Väärät profeetat ja saatanallista alkuperää olevat ihmeet pettävät monia. Mutta seuratkaa Minua, niin ette joudu petetyiksi. Minä kokoan omiani ja valmistan heitä, sillä aika on lyhyt.”
Sain useita muita kehotuksia valvomiseen, heräämiseen ja rukoilemiseen, etten joutuisi petetyksi. Sitten luin: “Niinkuin oli Nooan päivinä, niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Niinkuin Minä puhuin Nooalle ja sanoin: ’Vielä seitsemän päivää ja Minä annan sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, ja jokainen elävä olento kuolee maan päältä’, niin puhun tänä päivänä ja annan Amerikalle viimeisen varoituksen ja kutsun parannukseen. Tämä aika on verrattavissa Nooan aikojen seitsemään viimeiseen päivään.
Varoita tätä sukupolvea, niin kuin Nooa varoitti aikalaisiaan, sillä tuomio on lankeamassa. Ja nämä sanat toteutuvat pian, sillä Minä tulen pian. Tämä on viimeinen herätys. Minä valmistan kansaani tulemukseeni. Tuomio on tulossa, mutta Minä kutsun kansani pois luokseni, ennen kuin pahin on tuleva. Mutta ole sinä uskollinen ja valvo ja rukoile.” Sitten sanoma päättyi sanoilla: “Sillä kaiken loppu on lähellä.”
Kirjasta Uskon näkyihin s.38-41
Julkaistu 1 11 2017 - 10:50 by Keijo
Toinen enkeli
Sitten minä näin, että toisella enkelillä oli sirppi kädessään, sellainen mitä käytetään sadonkorjuussa. Tämä toinen enkeli sanoi: “Sadonkorjuun aika on tullut Israeliin ja maihin siitä itään päin aina Iraniin asti.” Minä näin nämä valtakunnat sekunnin murto-osassa. “Koko Turkki ja ne maat, jotka ovat kieltäneet minut ja vastustaneet minun rakkauden sanomaani, ne tulevat vihaamaan ja tappamaan toinen toisiansa.” Minä näin enkelin kohottavan sirppinsä ja tulevan alas kaikille näille Lähi-idän valtakunnille.
Minä näin Iranin (Persian), Armenian, Azerbaidzhanin, koko Georgian, Irakin, Syyrian, Libanonin, Jordanian, Israelin ja koko Vähä-Aasian täynnä verta. Minä näin verta kaikkialla näissä maissa. Ja minä näin tulta, sillä ydinaseita käytettiin monissa näissä maissa. Savu kohosi joka puolella. Yhtäkkinen tuho ja hävitys, kun ihmiset tuhosivat toinen toisiaan. Minä kuulin nämä sanat: “Israel, oi Israel, suuri tuomio on tullut!” Enkeli sanoi; “Jumalan valitut tullaan puhdistamaan. Jumalan Pyhä Henki on valmistava Jumalan lapset.” Minä näin tulta kohoavan taivaaseen. Enkeli sanoi: “Tämä on lopullinen tuomio. Jumalan seurakunta puhdistetaan ja varjellaan, ja se on valmis viimeisenä päivänä. Ihmisiä kuolee janoon. Vesi tulee olemaan harvinainen kaikkialla Lähi-idässä. Joet kuivuvat ja ihmiset riitelevät vedestä näissä maissa.” Enkeli näytti minulle, että Yhdistyneet Kansakunnat tulee hajoamaan palasiksi Lähi-idän kriisin takia, sitten ei enää ole Yhdistyneitä Kansakuntia. Enkeli, jolla on sirppi kädessään, tulee korjaamaan sadon.
Viiden enkelin sanomasta
Laitoin tämä, sillä ihmiset monet unohtaa ja nuoret ei tiedä ,tämä on varmalla tavalla ja luotettavalta taholta tullut Jumalan suuri ilmoitus.
Julkaistu 15 10 2017 - 12:59 by Keijo
Jos saarnaaja sanoisi että pahempia, niin epäilisin, mutta kun kerran Herran ENKELI sanoi, että ihmiset on pahempia, niin se kertoo missä ajassa elämme. Jos kerran USA:lle käy näin, niin miten sitten muille maille, meilläkin laisäädäntö on seurannut laittomuuden polkua. (parisuhdelaki, aborttilaki jne.) Suomi, suomi WARNING!
“Enkeli sanoi minulle (Sadhulle): Ihmisen poika, nämä ihmiset ovat pahoja ja uppiniskaisempia, PAHEMPIA, kuin Niinive, Somoma ja Gomorra.
kohdassa 10:40 videolinkki 3 massiivista maanjäristystä tulee USA:han Californiaan ja…
Tämä kertoo jotain USA:n Sodomasta ja Gomorrasta Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille
Julkaistu 11 10 2017 - 05:51 by Keijo
Tämä on ajatuksia herättävä uni, koska se jatkui aina seuraavana yönä siitä mihin se oli jäänyt, ja myös teologiselta kannalta “unen mukaan” on täällä todella suuri ahdistuksen, aika ennenkuin tempaus tapahtuu, että ainakin jos näin tapahtuu, niin tiedämme sitten mitä tapahtuu ja missä vaiheessa, ja Japaniin on vietävä evankeliumi.
Keijo
Read on... · [2]
Julkaistu 26 09 2017 - 15:11 by Keijo
Armeniassa Kara Kalan kylässä , 11 vuotias venäläinen poika nimeltään Efim ei osannut kirjoittaa eikä lukea , kuitenkin hän näki edessään karttoja ja sai kirjoitetun sanoman vuonna 1855 ollessaan paastossa ja rukouksessa..
Tämä luku-ja kirjoitustaidoton poika oli kirjoittanut joukon ohjeita ja varoituksia. (hän vain kopioi minkä näki)
45 vuotta myöhemmin 1900 Efim sanoi että aika on tullut profetia tulee täyttymään ja muutti Amerikkaan (paikkaan minkä Jumala oli profetiassa näyttänyt) , ja myös ne jotka uskoivat profetian muuttivat myös.
Kun viimeinen helluntailaisperhe muutti Armeniasta 1912 niin 2 vuotta sen jälkeen toteutui profetia ja syttyi ensimmäinen maailmansota , turkkilaiset valtasivat armenian ja kaikki Kara Kalan kylässä tapettiin. Joten profetia toteutui 59 vuoden kuluttua.
Efim sai myös toisen profetian , josta tiedettiin että se koskee kaukaisempaa tulevaisuutta , jolloin ihmisten on jälleen paettava.
Tämä ennustus laitettiin suljettuun kirjeeseen.
Hänelle oli näyssä kerrottu , että vain tuleva profeetta voisi avata kirjeen ja lukea profetian seurakunnalle.
Kirje otettiin mukaan ja tallennettiin kirkkoon Kaliforniaan Los Angelesiin.
Poimittu kirjoista “Pako Armeniasta” Thomas R. Nickel
“Maailman onnellisimmat ihmiset” Demos Shakarian.
Profetia: Massiivinen Kalifornian maanjäristys jakaa USA: n 3 osaan Sadhu Sundar Selvaraj
Julkaistu 25 09 2017 - 21:13 by Keijo
Juutalainen 10:s riemuvuosi päättyi 22.9.2017
joka oli ennustettu ajaksi jolloin Messiaaniset lopunajat alkaisivat ja uusi riemuvuodenvuoden sykli alkoi 23.9.2017
Riemuvuosi on joka viideskymmenesvuosi eli 49 vuotta eteenpäin ja seuraava alkaa sitten 2066 ja päättyy 2067.
Mutta miksi myös ajattelin nyt lopunajat alkaneet, esim. Pakanain ajat täyttyvät ennustuksien mukaan olemme nyt uudessa ajanjaksossa . Jonka aikana antikristus ilmestyy, ja Jeesus hakee omansa taivaaseen viimeisen pasuunan soidessa, ja sitten Hän tulee ajanjakson lopussa aloittamaan 1000 vuotisen valtakunnan maanpäälle.
Joten elämme todella Ilmestyskirjan aikoja.
Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi Hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää.
Julkaistu 24 09 2017 - 09:20 by Keijo
“Arvostettu israelilainen rabbi Moshe Shternbuch on ilmoittanut seuraajilleen salaisuuden, joka on hänen mukaansa periytynyt eräältä juutalaisen maailman tunnetuimmalta oppineelta, Vilna Gaonilta. Tämä 1700-luvun lopulla kuollut rabbi on Shternbuchin mukaan välittänyt ennen kuolemaansa eteenpäin tiedon, joka koskee Venäjää ja Krimiä.
- Kun kuulette, että Venäjän joukot valtaavat Krimin, tietäkäätte, että messiaaninen aika on alkanut ja hänen askeleensa alkavat kuulua. Sitten kun kuulette, että Venäjän joukot ovat saavuttaneet Konstantinopolin, teidän on syytä laittaa yllenne sapattivaatteet, koska se tarkoittaa, että Messias tulee millä hetkellä hyvänsä, kuuluu ennustus Shternbuchin mukaan.” YLE UUTISET
Vuonna 1217 juutalainen Rabbi Judah Ben Samuel profetoi että kymmenennen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi juutalaisten hallinnassa ja Messiaaniset “lopunajat” alkaisivat. Kymmenes riemuvuosi alkoi vuonna 1967 ja päättyy vuonna 2017.”
Messiaaninen aika on siis alkanut mutta porrastettuna, aivan niinkuin ensimmäinen ylösnousemus alkaa tempauksella ja Antikristus saa täyden vallan ahdistuksen ajan aikana:
Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. (Dan 7:25)
Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa poissa käärmeen näkyvistä. Ja käärme syöksi kidastansa vaimon jälkeen vettä niinkuin virran, saattaakseen hänet virran vietäväksi. Mutta maa auttoi vaimoa: maa avasi suunsa ja nieli virran, jonka lohikäärme oli syössyt kidastansa. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus. (Rev 12:14-17)
Aivan kuin Messiaaniset ajat alkavat ikäänkuin porrastettuna, niin myös ensimmäinen ylösnousemus alkaa porrastettuna, kun morsian menee hääaterialle taivaaseen ja tulee Kristuksen kanssa hääaterian jälkeen tuhatvuotiseen valtakuntaan.
Ja hän sanoi minulle: “Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!” Vielä hän sanoi minulle: “Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat”.
(Rev 19:9)
Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
(Rev 20:4-5)
Seurakunta tulee olemaan ahdistuksen ajassa, mutta ei vihan ajassa.
Julkaistu 19 09 2017 - 16:28 by Keijo
HERRA on näyttänyt minulle tänä yönä veden tulevan. Ja näin korkean rakennuksen. En tiedä, missä se on, onko se Puerto Ricossa. Mutta tämä näyttää olevan Karibialla, jopa se myrsky, ennen kuin se iskee Yhdysvaltoihin. Näen siis, kuinka vesi tulee tähän kerrostaloon. Vesi tulee luultavasti toiseen kerrokseen saakka.
Read on... ·
Julkaistu 18 09 2017 - 07:12 by Keijo
Rauno Helpin sivulla on Hengen ilmoituksia tulevasta! sivu, jossa käsitellään tätä aikaa ja tulevaa.
Julkaistu 13 09 2017 - 19:36 by Keijo
Kerro lapsilleni, hän sanoi, että heidän ei tule enää kuluttaa aikaansa katoavien asioiden parissa, vaan pikemminkin iankaikkisten, ikuisten asioiden. Heidän tulee etsiä minua ja tutkia minun sanaani. Heidän tulee antaa anteeksi toinen toiselleen, niin kauan kuin on vielä aikaa, ja tehdä rauha toistensa kanssa. Heidän pitäisi lopettaa kadehtiminen ja toinen toisensa sormella osoittelu. He eivät saisi myöskään syytellä eikä epäillä toisiaan. Jokaisen pitäisi tehdä se mitä hänen tulee tehdä ja mitä hän voi tehdä Kehota heitä irrottautumaan kaikista tarpeettomista asioista ja lopettamaan kouristuksenomainen omien oikeuksien puolustaminen. Tästä lähtien minä takaan teidän oikeutenne ja huolehdin oikeudenmukaisuudesta teidän puolestanne.
Pastori Jon Matutisin profetiasta Täällä kokonaisuudessaan