Jeesus sanoi tulevasta vuodesta 2022

Julkaistu 29 01 2022 - 05:45 by Keijo

Ote John Fennin kirjeestä, kun Jeesus ilmestyi hänelle.

“Mitä tulet näkemään tulevana vuonna on, että ruumiini tulee valtakunnan kulttuurista tietoisemmaksi: Isän teistä. Niille, joilla on korvat kuulla, se tulee tuntumaan vahvana sisäisenä heidän hengestään tulevana haluna, joka kohoaa, halajamisena, jota mikään muu ei tyydytä. “

“Maailman jatkaessa tiellään monet tulevat näkemään railon* kasvavan itsensä ja sen tien välillä, jota maailma menee. Jopa nyt se minkä he ajattelivat olevan vakaata ja luotettavaa maailmassa, ei ole sitä enää, ja he näkevät sen ja monia pelottaa. Kun tuo kulttuuri murenee ja järjestäytyy uudelleen heidän ympärillään, he etsivät Minua ja Minun kulttuuriani ja he löytävät sen, sillä Minä en koskaan muutu. Minä annan anteeksi runsaasti.” *(railo: syvä kanjoni, kuin ihmisten välillä avautuva rotko, joka erottaa heidät yhä enemmän kuilun kasvaessa)

“Tiedät, mitä sanoin seitsemälle seurakunnalle: “Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.” Niin on nyt. Kyse on kutsusta osallistua siihen mitä Minä olen tekemässä. MINÄ OLEN.”

Kommentoi

Päivän Sana

Ja monet seurasivat Häntä, ja Hän paransi heidät kaikki,

Kategoriat

Ulkoiset linkit

RSS Feeds

Etsi tästä sivustosta