Julkaistu 5 01 2015 - 08:18 by Keijo
Kun eilen yritin tutkia Novumista ja kreikan sanakirjasta, sanan viimeisen: kreik. eskhate sanan merkitystä, niin kuin vastauksena miettimiseeni, Mauno oli kirjoittanut “Missä ajassa nyt todella olemme?” kommenttiin, hyvin valaisevan selvityksen, josta selvisi ettei viimeinen pasuna tarkoita Ilmestyskirjan viimeistä vihan ajan pasunaa.
Vaan armon ajan viimeistä pasunaa.
Joten ajattelin voisiko armotalouskauden viimeinen valtava herätys olla viimeinen pasuna?
Vai voisiko se olla Profeetta Dr.Owuor? :)
MAUNO: Paavali kirjoitti vuonna 55 ensimmäisen kirjeensä korinttolaisille Efeson kaupungista (1. Kor. 16:8) ja näin ollen jo 40 vuotta aikaisemmin kuin mitä Johannekselle annettiin ilmestys Patmoksen saarella. Kuitenkin, kuulijakunta ymmärsi mitä viimeinen pasuna tarkoittaa?
Juutalaiset ymmärsivät viimeisen pasuunan ja sen tarkoittavan pasuunajuhlana soittetavaa pasuuna, sillä sitä edeltävänä kuuna soitetaan pasuuna joka viikko.
Raamattu puhuukin pasuunoista monissa eri kohdin ja Ilmestyskirjan tuomion pasuunoista viimeisellä ei tarkoiteta ylöstempauksen pasuuna, vaan se on armon ajan viimeinen pasuuna, joka kuuluu maailmalle silloin kun seurakunta temmataan tuuliin ja pilviin (Ilm. 4:1) sillä hän ei ole asettanut meitä vihaan ja jokainen sinetti, pasuuna ja malja ovat vihaa.
Julkaistu 2 01 2015 - 11:56 by Keijo
Koska Jumalan Sana kertoo tempauksen tapahtuvan viimeisen 1.Kor.15:52 siis seitsemännen pasuunan soidessa, Ilm.10:7 ja Ilm.11:15 ja Matt.24:31 ja 1 Tess.4:16 niin herää kysymys onko jo ensimmäinen pasuuna soinut Ilm.8:7 ? ja toinen pasuuna Ilm.8:8 jolloin tulena palava vuori iskeytyy mereen niin että kolmasosa laivoista hukkuu ynm.
Niin en ole nähnyt ainoankaan pasuunan vielä toteutuvan, ja luulen että olemme tällä hetkellä jakeessa Ilm.8:5 jolloin rukousten maljat käännetään ja valtavat rukousvastaukset tulevat esiin massiivisessa elonkorjuussa, jolloin suunnattomat ihmeet ja tunnusteot tapahtuvat, ja yli sata miljoonaa ihmistä pelastuu jo yhden tv-lähetyksen kautta.
Herätys tulee ennen tuomioita.
(PS. kun klikkaa hiirellä sinisiä tekstejä niin avautuu kyseinen Raamatunpaikka)
Julkaistu 2 01 2015 - 11:14 by Keijo
Martti Ojares lukee näyn, jonka eräs rukouksen ihminen kertoi hänelle viestinä Suomen kansalle. klikkaa tästä
Myös tulossa jotain valtavaa, jos Herra suo:
FINLAND MIGHTY HEALING SERVICE
March 28-29, 2015 Profeetta Dr.Owuor
Julkaistu 22 12 2014 - 18:05 by Keijo
“Katso, kuinka täynnä voimaa tämä kokous on suoraan alusta alkaen”. Ja näin paljon rampoja, paljon rampoja lapsia, rampoja miehiä, lapsia, kävelemässä, paljon pyörätuoleja. Se oli hyvin kaoottista. Kaikki vastaanottivat ihmeensä ja parantumisensa.
Sokeat, paljon sokeita lapsia, jotka ovat syntyneet sokeina, sokeita ihmisiä, sokeita aikuisia, niitä jotka eivät ole koskaan ennen nähneet, niin heidän silmänsä poksahtivat auki, heidän silmänsä avautuivat, he pystyivät näkemään. Monia rampoja, näin heidät, heidän jalkansa venytettiin ja vahvistettiin ja he alkoivat kävelemään, kävelemään nurmikolla, kävelemään tiellä, kävelemään.
Oli suuri, suuri juhla, joka puhkesi. Ja haavat, ne joilla oli haavat, niin haavat kuivuivat välittömästi, kasvaimet hävisivät, syövät kuivuivat, leukemia, diabetes, veren sairaudet kuivuivat. Ja näin hyvin monia halvaantuneita, ne jotka oli tuotu paareilla, tuotu patjoilla, ne jotka eivät voineet kävellä, murtuneet selät, selkäydinvammat, murtuneet kaulat, ihmisiä, joilla oli murtuneita pääkalloja. Näin jopa psykoottisia tapauksia, ihmisiä, jotka ovat henkisesti sairaita, jotka ovat masentuneita ja sidottuja, vapautuvan. Näin sisäelinten parantuvan, munuaisten parantuvan, maksan parantuvan, jopa sairaaloissa ne, jotka katsoivat tai kuuntelivat kokousta. Ja Ääni sanoi “Katso, kuinka voimaa täynnä tämä kokous on suoraan alusta alkaen”. Se oli hyvin shokeeraavaa, siinä mittakaavassa, että sen lopussa näin hyvin suuren määrän ihmisiä parantuvan, joita kaikkia emme saaneet saavutettua. Joten, tämä on HERRAN vierailu, joka on tulossa Nakuruun, ja HERRA tulee vapauttamaan JEESUKSEN Veren voiman, parantamaan kaikki sairaudet, mukaan lukien kohdut, jotka olivat estyneitä, mukaan lukien haavat, leukemian, ihmiset, joilla oli kroonisia haavoja, murtuneita luita, murtuneita lanteita, murtuneita polvia, selkäydinvammoja. Ihmisiä, joilla oli murtuneita varpaita, lyhyitä jalkoja, lyhyitä käsiä, HÄN tulee venyttämään ne. Jotain hyvin suurta on tulossa pian tapahtumaan. Julistan, että jotain hyvin suurta on tulossa tapahtumaan maailmalle, ja se tulee tapahtumaan Nakurussa. (Profeetta Dr.Owuor)
Tämä tilaisuus on siis tulossa vuoden vaihteessa. Katso tämä sanoma kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ
Julkaistu 21 12 2014 - 07:30 by Keijo
Olen ihmetellyt joidenkin helluntaiseurakuntien tapaa, jotka ovat valinneet uskonnollisen siunauksen, siunata Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, miksi?
Raamatussa ei ole ainoatakaan esimerkkiä siitä että ihmisiä siunataan niin, mutta on apostolien esimerkki. Seuraavatko siis jotkut Helluntaiseurakunnat ynm. enemmän jotain muuta kuin Jumalan Sanaa? (koska kuulun Helluntaiseurakuntaan niin kirjoitan tämän)
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne. Amen.
(Kirje roomalaisille 16:24)
Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.
(1 Kirje korinttilaisille 16:23)
Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.
(2 Kirje korinttilaisille 13:14)
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, veljet. Amen.
(Kirje galatalaisille 6:18)
Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta – katoamattomuudessa.
(Kirje efesolaisille 6:24)
Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa.
(Kirje filippiläisille 4:23)
Armo olkoon teidän kanssanne.
(Kirje kolossalaisille 4:18)
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne.
(1 Kirje tessalonikalaisille 5:28)
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.
(2 Kirje tessalonikalaisille 3:18)
Armo olkoon teidän kanssanne!
(1 Kirje Timoteukselle 6:21)
Herra olkoon sinun henkesi kanssa. Armo olkoon teidän kanssanne.
(2 Kirje Timoteukselle 4:22)
Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.
(Kirje Titukselle 3:15)
Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa.
(Kirje Filemonille 1:25)
Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.
(Kirje heprealaisille 13:25)
Rauha teille kaikille, jotka Kristuksessa olette!
(1 Pietarin kirje 5:14)
Rauha sinulle!
(3 Johanneksen kirje 1:14)
Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.
(Johanneksen ilmestys 22:21)
Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttansa.
(Kirje kolossalaisille 3:17)
Julkaistu 17 12 2014 - 04:05 by Keijo
2017 Tuleeko Jeesus? Jos Clinton tulee presidentiksi 2016
2017 Messiaanisen lopunajan alku päättyy, Rabbi Judah Ben Samuel profetoi 1217
2017 on Juutalaisen kalenterin mukaan vuosi 5777 siis merkittävä 777
2017 Monta ilmoitusta että: Pakanain ajat päättyvät 2017
Lisätty 18.5.2015 Video n.7min Olavi Syvännön puhe aiheesta
Julkaistu 13 12 2014 - 04:07 by Keijo
On lyhkäisesti sanottuna näin:
Menestyksen evankeliumi laittaa etusijalle tämän ajan hyvinvoinnin.
Oikea evankeliumi laittaa etusijalle ylivertaisesti iankaikkisen elämän.
Niin valtavan aarteen omistaminen, kuin iankaikkinen elämän on suurin menestys mitä ikinä voi ihmisellä olla, se pitää ihmisen iloisena kaikissa olosuhteissa, ja vaikka joutuisi leijonien eteen niin ei siitä luopuisi, päästäkseen pälkähästä.
Niin suuresta aarteesta ei voi luopua säästääkseen henkensä, miljoonista ynm. kyllä voi, mutta ei iankaikkisesta elämästä.
Onhan se selvää että elämä tulee paremmaksi kun tulee Jumalan yhteyteen, pääsee vapaaksi, saa luottaa Jumalan hyvyyteen ja uskollisuuteen kaikissa elämään liittyvissä asioista, niin ettei tarvitse enää mistään murehtia, paitsi siitä: kun toisilla ei ole tätä iankaikkista elämää.
Ihmiselämän suurin onni ja menestys on saada vastaanottaa evankeliumi.
Ihmiselämän suurin onnettomuus ja menetys on jäädä ilman evankeliumia, iankaikkista elämää..
Olen sitä mieltä että saarnaajien pitäisi enemmän julistaa ikuisuutta.
Rakkaani, minä toivotan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niinkuin sielusikin menestyy.
(3 Johanneksen kirje 1:2)
Julkaistu 12 12 2014 - 14:56 by Keijo
Olen nähnyt valtavat parantumiset, joita tulee tapahtumaan tässä kokouksessa. Olen nähnyt ennen näkemättömän ja vertaansa vailla olevan JUMALAN Vierailun tulevan tähän kokoukseen Nakurussa.
Näen paljon rampoja nousevan ja lähtevän kävelemään kun HERRA tuo minut stadionille. Monia sokeita silmiä avautumaan, todella monia, useat sokeat ihmiset tulevat näkemään. Todella paljon rampojen pyörätuoleja tulee lojumaan hylättyinä. Näen monien rampojen nousevan ylös ja alkavan kävelemään hyläten kainalosauvansa. Näen monien kuurojen korvien avautuvan ja niistä tulee niin herkkiä, niin herkkiä, he eivät voi kestää ääntä. Kun sokeat silmät avautuvat, niin näen, että sokeat eivät voi kestää valoa, valoa on aivan liikaa heille. He sulkevat silmänsä, koska he eivät ole koskaan ennen nähneet. He ovat eläneet pimeydessä ja pimeyden maailmassa. Näen paljon kuuroja korvia avautuvan. Monet heistä, jotka eivät pysty puhumaan, mykät, näen heidän alkavan puhumaan ensimmäistä kertaa ja selkeästi. Näen jopa rampoja lapsia kävelevän ympäriinsä ja näen selkäydin ongelmien paranevan. He jotka ovat tuotu kokoukseen vuoteenomina paareilla nousevat ylös ja lähtevät kävelemään. Näen myös halvaantuneet nousevan ylös suoristellen käsiään ja hyppivän ilosta, koska HERRAN KIRKKAUS on vieraillut ja parantaa heidät. Näen myös haavaumien paranevan, veri-ongelmat, leukemia, syövät, diabetes, korkea verenpaine, vakavat isot syöpäkasvaimet tulevat häviämään näkyvästi.
Näen HERRAN tekevän väkeviä, väkeviä parantumisia. Luulen, että tämä on luomisihme tämä jalka, tämän nuoren miehen vasen jalka, pojan, pienen pojan ruohikolla, hän on ruohikolla. Jalka tulee paranemaan ruohikolla, tämä rampa jalka paranee ja kääntyy eteenpäin. Luulisin, että se oli väärinpäin kääntyneenä taaksepäin, mutta nyt tulee kääntymään oikein päin ja se paranee. HERRA tulee kirjaimellisesti tekemään luomisihmeitä tässä kokouksessa. Näen, että tässä kokouksessa sisäelimet paranevat, sydänsairaudet paranevat. HERRA tulee parantamaan sydämiä, tekemään ihmiset kokonaisiksi, maksa, munuaiset, HÄN parantaa keuhkoja. HÄN tulee parantamaan aivoja, mieleltään sairastuneet tulevat paranemaan. Näen valtavia historiallisia parantumisia, monia muita sairauksia, verenvuototautia ja naisia, joiden kohdut olivat sulkeutuneet ja lopultakin he tulevat raskaaksi ja HERRA laittaa hymyn heidän huulilleen.
HERRA JUMALA on puhunut kanssani tästä tulevasta Nakurun grand mega Herätyskouksesta ja se tulee olemaan historiallinen tämän vuoden lopussa. HERRA tulee parantamaan HÄNEN kansaansa ilmaiseksi. Siellä ei tulla keräämään ollenkaan kolehtia. Kuten tavallista aina, niin kukaan ei tule maksamaan yhtäkään penniä! HERRA tulee siunaamaan ja rakastamaan HÄNEN kansaansa valtavalla historiallisella Viimeisten päivien vierailulla. (Profeetta Dr.Owuor)
suomennos profetiasta 12.12.2014. Profeetta Dr Owuor. Klikaa tästä
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA KENIAAN!
Suomesta on lähdössä taas ryhmä Kenian uuden vuoden megasuureen Herätys- ja Parantumiskokoukseen. Matka-aika 29.12.2014 – 4.1.2015. HERRAN VÄKEVÄ PROFEETTA DR OWUOR tulee maksamaan puolestasi hotellimajoituksesi, ruokasi ja huolehtimaan kaikista kuljetuksista Kenian päässä. Sinun tulee ainoastaan ostaa lentolippusi. Parantumiskokousten jälkeen on vielä Pastorikonferenssi 2.1. Paikka on Nakuru, Kenia. Jos haluat mukaan, niin ota yhteyttä: repentfinland@gmail.com ja kerromme lisää! TERVETULOA mukaan!
www.repentfinland.fi
Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille. (Aamoksen kirja 3:7)
Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä Hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää Hänelle kaikki, mitä Hän itse tekee; ja Hän on näyttävä Hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.
(Johanneksen evankeliumi 5:19-20)
UUSI ENNUSTUS SAMASTA ASIASTA 15.12.2014 Klikkaa tästä
Julkaistu 11 12 2014 - 12:11 by Keijo
On hyvin jumalatonta käyttää verorahoja sukupuolenvaihdosleikkaukseen ja kun samaan aikaan monet odottavat pääsyä leikkaukseen terveytensä takia.
On aivan hirvittävää miten nykyinen valtion johto köyhdyttää ja tuo kirousta kansalle näillä kirotuilla säädöksillä.
Veroilla kunnostetaan ja valaistaan tiet , pidetään turvallisuutta ja palveluja kansalaisille ynm. mutta missä menee raja, miten ihmeessä pitäisi kustantaa tuollaisia hirveitä asioita jotka ovat syntiä.
Samoin abortin tekemisen pakko on todella saatanallista, terveydenhoidon alan pitäisi auttaa ihmisiä eikä suinkaan vaatia heitä tappamaan lapsia, on tämä aivan hirveetä mitä meidän yhteiskunnassa säädetään.
Mitäköhän Jumala ajattelee tästä kaikesta laillisesta laittomuudesta, mitä hallitus luulette, mitä on odotettavissa suomeen? Ellette tee parannusta!
Joka kansat kasvattaa, Hänkö ei rankaisisi, Hän, joka ihmisille opettaa tiedon?
(Psalmien kirja 94:10)
Katso, vanhurskas saa palkkansa maan päällä, saati sitten jumalaton ja syntinen.
(Sananlaskujen kirja 11:31)
Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.
(Jesajan kirja 24:5-6)
Kansanedustajat hyljätkää Jumalattomuus, Kunnioittakaa Jumalaa ja tehkää parannus, niin ehkä vielä saamme armoa ja siunauksen.
Julkaistu 6 12 2014 - 18:42 by Keijo
27.4.1945 Oli sodan viimeinen päivä Suomessa ja siitä lähtien olemme saaneet olla ilman sotaa, siis 27.4.2015 tulee siitä kuluneeksi 70 vuotta, rauhaa.
Se olkoon kiitospäivä.