Julkaistu 26 04 2019 - 08:12 by Keijo
Törmäsin tänään tähän, jo lähes 4 vuotta sitten tulleeseen ennustukseen, ja on sen verran mielenkiintoinen että laitoin tänne.
Profetia hallituksen hajoamisesta
Julkaisin 30.7.2015 seuraavan sanoman Profetioita 4 -sivullani nettisivustossani www.jouko-piho.fi.
Uskovan miehen 28.7.2015 Herralta saama ilmoitus
Perussuomalaiset tulevat jakaantumaan ja syntyy uusi puolue vanhan rinnalle. Uusi puolue tulee olemaan radikaalein puolue eduskunnassa. Siihen liittyvät kovimmat oikeistovoimat. Hallitus hajoaa ja järjestetään uudet vaalit. Suomi eroaa EU:sta.
Jouko Pihon kommentti 8.3.2019:
Profetian neljästä asiasta kaksi on toteutunut. Kesällä 2017 Perussuomalaiset jakaantui ja tänään hallitus hajosi.
Sanoman mainitsema radikaali oikeistopuolue (isänmaallisessa mielessä, ei taloudellisesti) ei ilmeisesti ole vielä syntynyt (tai sitten on) ja samoin Suomen ero EU:sta ei ole vielä tapahtunut, mutta se tulee toteutumaan kuten profetian muutkin kohdat.
4.3.2019
Julkaistu 24 04 2019 - 18:25 by Keijo
Ja Hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä. Hän sanoi: “Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä. Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: ‘Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan’. Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: ‘Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni’.” Niin Herra sanoi: “Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”
(Luukkaan evankeliumi 18:1-8)
Myös toinen paikka todistaa samaa asiaa:
Minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee. Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
(Luukkaan evankeliumi 11:8-10)
Mitä jos lopetan juuri ennen vastausta? Jeesus kertoi että varmasti meille vastataan.
Lainaan TL.Obornin sanoja: “Älä hellitä sinä saat sen jos et hellitä”
Julkaistu 17 04 2019 - 04:01 by Keijo
Sydän saa vahvistusta armosta, mutta lahjaksi saadun armon käsittäminen ja uskominen on joskus joillekin vaikeaa.
Kun meidän osuutemme siihen, on vain vastaanottaminen.
-kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2Kor 6:1
-Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room 6:23
Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo Häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä! Room 4:4-8
Julkaistu 11 04 2019 - 11:01 by Keijo
1Joh 5:15 Ja jos me tiedämme Hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme Häneltä anoneet.
Jos tunnemme ja uskomme Jeesuksen ristinkuoleman merkityksen, niin tiedämme.
Hebr 10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
Julkaistu 31 03 2019 - 21:40 by Keijo
Olen miettinyt sitä, kuinka vakava on iankaikkinen synti, joka tehdään kielellä tai kynällä, siis puhumalla tai kirjoittamalla. Siksi kannattaa olla puheissaan erittäin varovainen ja näissä nettikirjoitteluissa.
Ja myös se mietityttää että miten voi saada anteeksi, tulevassa maailmassa tai niinkuin Raamattu kansalle kääntää “tulevassa maailmanajassa”
neither in this world, neither in the world to come. KJV
Mar 3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin.” never forgiveness
Matt. 12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa. 1938
32 Jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, se annetaan hänelle anteeksi. Mutta jos joku puhuu Pyhää Henkeä vastaan, sitä hänelle ei anneta anteeksi, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa. Raamattu kansalle 2012
Jes 34:9 Edomin purot muuttuvat pieksi ja sen multa tulikiveksi; sen maa tulee palavaksi pieksi.
Jes 34:10 Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu; se on oleva raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen.
Iankaikkisesti on loppumaton, mutta ei esim. tässä tarkoita että Edom pysyy iankaikkisesti, vaan tuomio on iankaikkinen, mutta paikka tulee vielä häviämään kokonaan, eli se on olemassa vain määrätyn ajanjakson. Tätä on ehkä vähän vaikeaa käsitellä, pitäisi enemmän selvittää, mutta se vaatii jo uuden blogikirjoituksen.
(Ups. anteeksi, taas meni yli viikon kun kirjoitin, vaikka tarkoitus on julkaista vähintään joka viikko.)
Julkaistu 14 03 2019 - 04:40 by Keijo
Voit lukea suomenkielisen version kun klikkaat
Read one… Tämä on käännetty
Gogle kääntäjällä enkä ole korjannut sen virheitä, mutta laitan alapuolelle enlanninkielisen version, tai sitten
voit ladata sen englanninkielisen tästä
Suomalaisen suuhun ilmestynyt kultapaikka kuvat
Reunimmaisen kuvan lähetti mulle ystävä kännykällä, jonka johdosta sitten menin kannettavan tietokoneen kanssa, jossa oli usb-microskoopppi ja otin noi muut kuvat.
Read on... ·
Julkaistu 9 03 2019 - 11:27 by Keijo
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)
Tekoja hyvinvoinnin tueksi.
mm. veikkausrahoja kansanterveydeksi jaettiin kaikkeen muuhun kuin Hurstin ruoka-apuun.
Jos veikkaa, lottoaa tai ostaa veikkauksen arpoja osallistuu rahoittamiseen, hankkeisiin, joita ei voi edes mainita, koska ne on iljetyksiä Jumalan silmissä.
Ja jos on pelitili niin sen voi lopettaa vaikka veikkauksen chatissa.
Seksuaaliselle vapaudelle puoli miljoonaa, ja myös ulkomaalaisille, mutta Vähävaraisille ruokaa jakava Hurstin yhdistys jäi nollille, no eipä Hurstin toiminta ole veikkausrahoista kiinni, kun on suuremmat varat omaava Isä, taivaassa.
Lainaus
Read on... ·
Julkaistu 8 03 2019 - 11:54 by Keijo
Suurimassa osassa käännöksissä noudatetaan enemmän oikeinkirjoitusta kuin kunnioitusta, ja en aina jaksa muuttaa suomalaisten käänöksistä isoksi kirjaimeksi Jumalasta puhuttaessa, mutta yllättävää että Eestin kielisessä noudatetaan tätä, ja myös englanninkielisessä AMPC käänöksessä. Tässä esimerkiksi Room.8:30
Suomi 1938
8:30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
Amplified Bible classic edition.
8:30 And those whom He thus foreordained, He also called; and those whom He called, He also justified (acquitted, made righteous, putting them into right standing with Himself). And those whom He justified, He also glorified [raising them to a heavenly dignity and condition or state of being].
Eesti
8:30 Aga keda Ta on ette ära määranud, need on Ta ka kutsunud, ja keda Ta on kutsunud, need on Ta ka õigeks teinud, ent keda Ta on õigeks teinud, neid on Ta ka austanud.
Onneksi olkoon Viro
Julkaistu 4 03 2019 - 01:59 by Keijo
Miksi lukea Mooseksen kirjoja, jos se kerran on vanha liitto ja me olemme uudessa liitossa. Tähän on monta vastausta, mutta otan vain syyt uudesta testamentista.
ja tunnet Hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
(Room 2:18)
- laissa on tiedon ja totuuden muoto
(Room 2:20)
ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
(2Tim 3:15-16)
Varmaa on että Timoteus lapsuudestaan asti tunsi Mooseksen kirjat, profeetat, psalmit ja kuningas Salomonin kirjat.
Se mitä laki sanoo laupeudesta, oikeudesta, oikeamielisyydestä ja totuudesta, on uuden liiton sanomaa, mutta asiat jotka koskivat muuta –
- niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesutkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.
(Heb 9:10)
Se mitä laki sanoo vanhempien kunnioittamisesta, varastamisesta, haureudesta, aviorikoksesta, homoseksuaalisuudesta, tappamisesta , murhaamisesta jne. on edelleen sama myös kristityille, erona on vain se, kun Israelin piti toimittaa kuolemanrangaistukset, niin nyt uudenliiton rangaistukset hoitaa esivalta (jos hoitaa) mutta kuitenkin loppujen lopuksi Jumala. Niinkuin se on meille ilmoitettu.
Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio, (Heb 9:27)
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. (Ilm 20:12)
Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.
(Joh 5:28-29)
eli, kukaan ei voi välttää oikeudenkäyntiä, paitsi ne jotka pääsevät “elämän ylösnousemukseen”, he eivät joudu ollenkaan tuomittaviksi, koska he ovat saaneet kaiken sen mitä ovat pahaa tehneet, siis synnit, anteeksi ja näin ollen ei ole mitään tuomittavaa.
Totisesti, totisesti Minä sanon teille: joka kuulee Minun sanani ja uskoo Häneen, joka on Minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. (Joh 5:24)
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh 3:16-18)
Julkaistu 1 03 2019 - 09:29 by Keijo
Jeesus samoi: Anna köyhille ja antakaa almuja Jumala huomioi erikoisesti köyhät, ja niin ollen köyhien auttajat.
Tabita joka herätettiin kuolleista antoi runsaasti almuja , Roomalainen sadanpäämies, jonka luokse lähetettiin enkeli antoi paljon almuja ja myös apostoli Paavali sanoi Meidän oli vain muistaminen köyhiä
Nyt on valtavan hyvä tilaisuus ruokkia, kuukauden ajan, 4 hengen perhe, vain 25€, monien kissa tai koira saattaa kuluttaa enemmän kuukaudessa, eikä siinä mitään pahaa ole, eikä täällä suomessa elä 4 hengen perhe kuukautta 25:llä eurolla, mutta pohjois koreassa se on mahdollista, siksi ehdotan sinua käyttämään tilaisuuutta hyväksi ja ruokkia todella apua tarvitsevia koko kuukauden vain pienellä summalla.
Sen voit tehdä tästä linkistä luotettavan Fidan kautta. Tästä suoraan lahjoitukseen