Julkaistu 25 05 2020 - 08:18 by Keijo
Tuleva ahdistuksen aika
Ollessani Jeesuksen luona minulle näytettiin tulevan ahdistuksen ajan hirvittävyys sellaisena kuin Jumala sen näkee. Käsitän, että suuresta ahdistuksesta on olemassa hyvin monenlaisia näkemyksiä ja haluan kertoa vain sen, minkä Jumala antoi minun nähdä.
Suuri ahdistus on oleva maailmalle hirvittävää aikaa. Kohtasin monia Gabrielin alaisia enkeleitä jotka on määrätty suorittamaan erilaisia tehtäviä suuren ahdistuksen kestäessä.
Jumala osoitti minulle myös sen, etteivät enkeleiden toiminta ja niiden suorittamat tehtävät ole sattumanvaraisia. Ne kuuluvat osana Hänen iankaikkiseen suunnitelmaansa. Enkeleiden toiminta on aivan yhtä aktiivista kuin muulloinkin, vaikka me emme ole kenties tätä havainneet. Enkelit ovat toimineet Jumalan ihmeellisen suunnitelman mukaan koko ajan, alusta asti.
Sain kohdata myös Mikaelin jolla on tärkeä tehtävä suoritettavanaan suuren ahdistuksen aikaan. Jeesus sanoi, ettei edes ahdistus voi erottaa meitä Hänen rakkaudestaan, ja että miljoonat ihmiset pelastuvat kuoleman kautta siksi, että he päättävät seurata Jeesusta. Jeesus kertoi, että Jumalan lasten rukoukset rakkaittensa puolesta vaikuttavat vielä suuren ahdistuksenkin aikana, ja että nämä saavat kerran kohdata läheisensä jotka ovat ehtineet taivaaseen ennen tuota hirvittävää aikaa. Tämä on osoituksena siitä, että Jumala rakastaa meitä ja haluaa pelastaa niin monet kuin mahdollista.
Auttaakseen minua ymmärtämään kokemani Herra viittasi Ilmestyskirjan 7. luvun jakeisiin 9—14 joissa Hän antoi Johanneksen nähdä pelastuneiden suuren joukon. Hän sanoi: “Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea … ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin.”
Enkeli kysyi, tiesikö Johannes keitä nämä olivat ja sanoi sitten: ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” Nämä ihmiset eivät olleet valinneet Jeesusta ennen ahdistusta ja joutuivat siksi kokemaan tuon hirvittävän ajan. He kuulivat Jeesuksen kutsun, mutta työnsivät sen syrjään aina ahdistuksen aikaan asti. He joutuivat kärsimään ja kuolemaan, mutta pääsivät sen jälkeen Jumalan luo. Jumala rakastaa heitä ja Jeesus on rukoillut heidän puolestaan niin, ettei ahdistuskaan kykene erottamaan heitä Hänen rakkaudestaan.
Kun suuri ahdistus on ohi, koittaa ylösnousemuksen aika. Silloin he saavat elää ja hallita Jeesuksen kanssa tuhannen vuoden ajan.
( Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. (Ilm 20:4) Raamatunpaikka lisätty )
Tämä ei suinkaan rohkaise tai kehota ihmisiä kärsimään aikaa, jolloin Jumala vuodattaa vihansa maljat maan ylle ja antaa ahdistuksen langeta. Herra haluaa meidän kuitenkin tietävän, että silloinkin, vihan raivotessa ja ahdistuksen ollessa raskaimmillaan, Hän välittää ja rakastaa. Jeesus antoi minun nähdä ja kuulla muutamia niistä viesteistä joita enkelit tulevat antamaan ihmisille ennen Jumalan vihan vuodattamista. Silloin he julistavat maailmalle: “Jumala on vanhurskas! ”
Ethän jää ahdistukseen ?
Vaikka en voikaan paljastaa vielä kaikkea näkemääni, haluan kertoa kokemuksestani ja Jumalan antamasta sanomasta. Maailmassa vallitsee sekasorto ja epätoivo. Ihmiset luulevat, että Jumala on rikkonut tai rikkoo vastedes lupauksensa. Ystäväni, haluan vakuuttaa sinulle, että Herran sana pitää! Ne, jotka ovat panneet toivonsa Jeesukseen ja uskovat Häneen, saavat pian huomata olevansa matkalla Hänen luokseen!
Sinä et varmasti haluaisi jäädä ulkopuolelle kun tämä tapahtuu? Älä siksi torju Herran kutsua! Älä jää suuren ahdistuksen aikaan!
Sinä olet valinnan edessä.
Valitse oikein – valitse Jeesus!
Roland Buck
Kirjassa “Näin Jeesuksen taivaassa”
Julkaistu 19 05 2020 - 11:12 by Keijo
“vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän”
Kun he olivat menneet, rupesi Jeesus puhumaan kansalle Johanneksesta: “Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa. Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta. Tämä on se, josta on kirjoitettu: ‘Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi’. Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elias, joka oli tuleva. Jolla on korvat, se kuulkoon.
(Mat 11:7-15)
Ja he kysyivät häneltä: “Mikä sitten? Oletko sinä Elias?” Hän sanoi: “En ole”. “Se profeettako olet?” Hän vastasi: “En”.
(Joh 1:21)
Julkaistu 18 05 2020 - 19:17 by Keijo
(Aika ajankohtainen KJT)
Järvenpään vapaaseurakunnan kokouksessa
“Rakkaani, Minä joudun teille sanomaan tänään, että se herätys, jota te odotatte ja olette rukoilleet, se ei tule sillä tavalla kuin te olette ajatelleet sen tulevan, vaan se herätys tulee kyynellaakson kautta, josta te olette kuulleet.
Tämän kansan keskelle tulee sellainen este, sellainen, joka näkyy joka päivä kaupungeissa, kylissä, maaseutupitäjissä, tulee sellainen, joka on joka päivä näkyvissä, joka myös samalla leikkaa tätä korkeaa elintasoa matalaksi.
Mutta älkää, rakkaani, jääkö valittamaan sitä. Paluuta ei enää ole siihen entiseen. Älkää jääkö paikoillenne, kun tämä alkaa näkyä ja tuntua, vaan Minä sanon teille, silloin on todellisen herätyksen aika, teidän rukouksiinne vastataan, teidän työtovereitanne, naapureitanne, sukulaisianne tulee uskoon.
Silloin on väkevät rukousvastaukset näkyvissä, ja saman aikaisesti kun Minä vuodatan väkevän Pyhän Henkeni vaikutuksen ja sateen tämän kansan keskelle, samalla Minä tuon esiin ne astiat, joita on valmistettuina. Ne henkilöt ovat monen hiontavaiheen, jopa epätoivoisten laaksojen kautta käyneet, sen tähden, että ihminen ei ota kunniaa, sitä kunniaa, joka tulee elävälle Jumalalle, kun Minä alan näitä astioitani käyttämään.
Minä vuodatan sellaisen voitelun, ilmestyksen hengen, profeetallisen hengen, voimatekojen lahjat Minä vuodatan näihin astioihin. Ja kun nämä astiat ovat kouliintuneet, eivät enää itse ole itsessään mitään, silloin he antavat kaiken kunnian Minulle, vaikka Minä teen sellaisia uutta luovia ihmeitä, voimatekoja, että syntymästä saakka olevat epämuodostuneet jäsenet, ne tulevat oikenemaan ihmisten silmien edessä. Nämä astiat eivät ota enää itselleen mitään kiitosta eikä kunniaa, koska he tietävät, että ovat tehneet vain sen, jonka ovat velvolliset tekemään. He ovat vain astioita, mutta ihmeet ovat taivaan Jumalan. Jokainen ne nähtyään ja kuultuaan joutuu toteamaan: tämä ihminen ei ole voinut näitä tehdä, vaan tässä on toiminnassa elävän Jumalan uutta luova voima.
Älkää jääkö, ystävät, älkää jääkö paikoillenne ihmettelemään, niin kuin tämän maailman ihmiset, vaan lähtekää liikkeelle, sillä Minä tarvitsen teitä jokaista. Kun te antaudutte Minun käsiini, te tulette teillä, kujilla, aitovierillä synnintunnossa olevia ihmisiä päästämään syntisiteistä ja kahleista. Te julistatte heille vapauden Jeesuksen nimessä ja veressä. Silloin teitä tarvitaan. Silloin on väkevät rukousvastaukset näkyvissä, silloin on todellinen herätys, taivas lähtee liikkeelle.
Sen tähden, rakkaani, olkaa rohkealla, turvallisella mielellä, sillä teidän Herranne Jeesus, Hän valvoo ja Hän voittaa ja lähtee voittamaan teidän kanssanne suuren kalansaaliin tästä maailmasta. Ja kun valittujen luku on tullut täyteen, silloin näiden voitettujen sielujen kanssa te nousette Minua vastaan yläilmoihin, pilviin, ja silloin on palkan maksun päivä teille jokaiselle. Te saatte siitä haavoitetusta kädestäni palkan kukin uskollisuutenne mukaan.
Olkaa kestäväisiä rukouksessa vielä hetken aikaa taistellen, ja sitten Minä lähden liikkeelle, ja te saatte olla tässä työssä mukana, sanoo teidän Herranne Jeesus.”
Julkaistu 15 05 2020 - 11:55 by Keijo
Katso Israeliin, ja kun siellä tapahtuu se, mitä Paavali teki ennen uskoontuloa, niin:
Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset. Kavahtakaa ihmisiä, sillä he vetävät teidät oikeuksiin, ja synagoogissaan he teitä ruoskivat; ja teidät viedään maaherrain ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja pakanoille. Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen. Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä. Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät. Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
(Mat 10:16-23)
Julkaistu 3 05 2020 - 21:40 by Keijo
Kirja “Sellainen kuin Hän oli”
On Jeesuksen läsnäollessa kirjoitettu kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea.
Ja tästä voit sen lukea, varsinkin sinä joka tarvitset parantumista.
Read on... ·
Julkaistu 22 04 2020 - 09:40 by Keijo
Juutalaisten riemuvuonna 5777, josta myös juutalainen Rabbi Judah Ben Samuel profetoi Vuonna 1217 ja myös pakanain ajat päättyivät
Niin, mitä merkittävää sitten tapahtui 2017 ja siitä alkaneesta uuden aikakauden ensimmäisenä vuotena?
6. joulukuuta 2017 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti Yhdysvaltojen tunnustavan Israelin Jerusalemin pääkaupungiksi.
Yhdysvaltain suurlähetystön oli virallisesti avattu Jerusalemissa 14. toukokuuta 2018 samaan aikaan kun 70 vuotta Israelin itsenäisyysjulistuksen.
Pyhä Malakias 1094-1148 oli irlantilainen pyhimys ja Armaghin arkkipiispa jonka apokryfinen ennustus 112 paavista päättyi nykiseen paaviin, niin toteamme sen, että paaviin no: 113 ei ole ennustetta ja miksi? Siitä puhuu The Antichrist Will Rise From Berlin, Germany (Prophetic Revelation) Sadhu Sundar Selvaraj
Joten nämä ja monet muutkin asiat herättävät kysymyksiä “mikä hetki yöstä on?”
Onko siis lähellä 1000 vuoden rauhan valtakunta jossa ei ole sotia ollenkaan, ennen kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet? Johanneksen ilmestys 20 luku.
Julkaistu 14 04 2020 - 15:28 by Keijo
Näky tempauksesta Choo Thomas n.3min
Choo Thomas näki tempauksen kun uskovaiset temmattiin Jeesuksen luo, mutta sen jälkeen hän näki tapahtumat joista hän tässä varoittaa niitä jotka ovat jääneet maan päälle, katso tämä 7 min videoklippi
Julkaistu 13 04 2020 - 06:49 by Keijo
Kohta saamme palata normaaliin järjestykseen, ja rokotekin keksitään.
Profetia tästä Chuck Pierce
Julkaistu 9 04 2020 - 11:32 by Keijo
Kerran kysyin poliisilta että mikä on suurin syy kolareihin, niin hän vastasi että turvaväliä ei noudateta, ja olen huomannut myös sen toteutuvan monessa kaupan kassalla ja muuallakin, että vaikka kuinka on pyydetty ihmisiä pitämään turvavalit koronan aikana, niin samaa välinpitämättömyyttä on kuin liikenteessä, ja kysymys on toisten vaarantamisasta eikä vain itsensä, joten lähellä rikosta on se.
Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin, kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi; sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä – niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat. Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta. Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin. Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte Hänen jälkiänsä, joka “ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut”, joka Häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee, joka “itse kantoi meidän syntimme” ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja Hänen “haavainsa kautta te olette parannetut”. Sillä te olitte “eksyksissä niinkuin lampaat”, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö. (1Piet. 2:13-25)
Julkaistu 7 04 2020 - 09:54 by Keijo
Laitoin nämä kun tuntuu olevan lähellä toteutumista.
“ Minä näin, kuinka presidentti Sauli Niinistö valittiin uudelleen toiselle kaudelle johtamaan Suomen kansaa, koska Jumala on hänet siihen profeetallisesti asettanut. Hänen toisella kaudellaan tulee tapahtumaan voimakas Herran kohtaaminen, jonka johdosta hänen sydämensä palaa ilmiliekeissä Herran asioiden puolesta. Tämä asettaa kansaan voimakkaan halun palata Herran luo. Kuulin Herran sanovan: “Lapsen syntymä on merkkinä uuden päivän aamunkoitosta Suomessa ja siitä, että laajennan ja kasvatan valtani kunniaa kansan keskuudessa. – Ihmiset kokoontuvat päiviksi koroittamaan nimeäni, myös öinä ja päivinä he kokoontuvaat yhteen. Herätys, Hengen vuodatus, järisyttää maata ja tapahtuu pelastumisia ja ihmeitä. Valmistaudu taivaan sateelle, sillä tulee herätys, joka pyyhkii pois kaikki aiemmat kivut. Herran voima on esillä ja moni todistaa, että kirkkaus lankeaa maahan kuin sade.” Niinistö valitaan uudelleen profetia
Julkaistu 7 01 2018
Myös tässä videoklipissä 4.4.2018 profetiaa presidentistä