Julkaistu 26 01 2008 - 12:12 by Keijo
Harkitkaa mistä talonne ostatte.
Nimittäin kesäkuussa 1998 viiden enkelin ilmoitus, tulevista tapahtumista ennustivat pohjoimaihin tulvia “Minä näin tulvia kaikkialla Skandinaviassa”
Ja tänään saamme lukea iltalehdestä
“….esimerkiksi pohjoisnavan jäätiköt voivat sulaa kokonaan kesäkuukausien aikana viiden vuoden kuluessa. – Tämä on planeetan hätätila. Tällaista ei ole ollut koskaan ihmiskunnan historiassa, Gore sanoi torstaina Maailman talousfoorumissa Sveitsissä”
Julkaistu 20 01 2008 - 20:41 by Keijo
“Tehtaat siirrettiin halvan työvoiman maihin, tahkoamaan voittoja optiojohtajille ja omistajille.”
Suomi ollaan ajamassa taloudelliseen ahdinkoon, ei tarvitse olla mikään taloustieteilijä nähdäkseen sen.
Muutamat yksilöt myyvät maansa € kuva silmissä.
Isänmaa ajatus tuntuu olevan hyvin kaukana näissä toimissa.
Julkaistu 13 01 2008 - 17:10 by Keijo
Kun on tullut voimmakkaita sanomia niin joskus meiltä jää huomioimatta armo , niinkuin esimerkiksi järkyttävässä Jukka Rokan ruumisarkkunäyssä 2001
Minä vapautan teidät tästä uhkaavasta vaarasta
Mutta määrätyin edellytyksin.
Julkaistu 6 01 2008 - 23:07 by Keijo
Kun ajattelee että tästäkin enkelin tuomasta sanomasta on kulunut jo yli 15 vuotta, niin herää ajatelemaan mitäköhän kohta tapahtuu , kun tuostakin ajasta jumalattomuus on vielä enemmän lisääntynyt suomessa jopa valtion siunauksella.(Parisuhdelaki ynm…)
“Helsingin Siion-seurakunnan saarnaaja Urho Kyllönen sai vakavan sanoman enkelin kautta: Urho oli palaamassa
puhujamatkalta Pohjanmaalta syyskuisena iltana 1992 kotiinsa Helsinkiin, kun ennen Hämeenlinnaa, Kalvolan tienhaaran kohdalla, välähti kirkas valo taivaalla. Valo lähestyi Urhon autoa, ja pian hän huomasi, että hyvin kookas, useita metrejä korkea, kirkas enkeli laskeutui paljastettu miekka kädessään aivan auton viereen. Urho pysäköi pelokkaana tien laitaan.
Enkelillä oli viesti, joka kuului seuraavasti: ”Tuomiot, tuomiot, tuomiot ovat tulossa; aikaa ei enää anneta. Minä olen tuhlaamalla tuhlannut armoa Suomen kansan kohdalla, mutta sen sijaan, että Suomen kansa olisi tehnyt parannuksen, se
on häväissyt ja pilkannut minun pyhää nimeäni. Sen synnin ja jumalattomuuden tähden, mikä rehottaa jopa seurakunnan keskellä, tuomiot ovat tulossa. Minä tulen, ja minä tulen pian.”
Enkeli poistui, ja Urho istui pitkään pelokkaana autossaan ennen kuin sai jatketuksi matkaa Helsinkiin.”
Julkaistu 1 01 2008 - 16:33 by Keijo
Kysyin tästä näystä eräältä Suomen parhaimmalta Raamatunopettajalta Osmo Haavistolta ja tässä hänen viisas vastauksensa koskien Victoria Nehale näkyjä TIME IS FAST RUNNING OUT
Osmo Haavisto:
“Vaikea sanoa tuosta näystä mitään varmaa. Raamatussa näyt keskittyvät enemmän Jumalan läsnäoloon kuin kuvauksiin helvetistä. Jeesus kertoi vain rikkaan miehen tilasta helvetissä.
Toinen asia on Afrikan kulttuuri. Ihmiset ovat siellä herkempiä ottamaan vastaan Jumalalta kuin täällä. Toiselta puolen he elävät lähellä pakanuutta ja se seikka voi sotkea heitä.
Sekin on huomioitava, että noissa kulttuureissa on petollisuutta. Saatetaan kertoa valheita, että saataisiin myötätuntoa ja rahaa. Näytää tosin että Viktoria ei pyydä rahaa.
Apt. 2 kertoo, että nuorukaiset näkyjä näkevät.
Joskus historian varrella on alettu rakentaa oppia näkyjen perusteella tai toimia niiden johdatuksessa. – Opin lähde on Raamattu, ei näyt. Näyt saattavat joskus johdattaa. – Ilmeisesti Viktorian näyn tarkoitus oli opettaa afrikkalaisille rehellisyyttä. “
Julkaistu 30 12 2007 - 15:30 by Keijo
Koska profetoiminen on vajavaista , niin kuinka paljoa enemmän voi näkyhin ja muistiimme (taivas-helvetti käynnit) sekoittua sellaista mikä nousee meidän omien käsitteiden ja ajatusten maustamana.
Ja lisäksi on vielä täysin vääriä asioita joita ei voi ollenkaan uskoa, esimerkiksi 7 nuoren käymisestä helvettiin ja taivaaseen oli niin vastoin sitä kuvaa ja sanaa minkä minä tunnen, etten voinut siihen ollenkaan uskoa .
Choo Thomaksen käynnit taivaassa ovat hyvin mielenkiintoisia ,paitsi sanontaa kymmenykset jonka uskon nousevan ihmisen omasta taustasta (antamisesta kyllä Herra voi puhua)
23 minuuttia helvetissä on hyvä ja myös hyvin vaikuttava ,vaikka pitäisi varmaan olla 23 minuuttia tuonelassa.
Victoria Nehale “aika on nopeasti loppumassa” joidenkin virheiden takia ei kannata tätä hylätä, pitää ottaa huomioon että kyseessä on puoli vuotta vanha Jumalan lapsi jonka käsitteet ja uskomukset sekoittuvat tähän.
Että Herra itsekin joutui varoittamaan “Hän myöskin varoitti minua siitä, etten saa lisätä niihin mitään, taikka ottaa mitään niistä pois”
8 tuntia taivaassa on myös varteenotettava, huolimatta muutamista virheistä, joita olen kommentoinut tuolla
ja jossa myös videoita saarnaajasta.
Vihollinen koittaa väärällä sotkea oikean , ettemme saisi sitä siunausta minkä oikea tuo.
“Jolla on korva, se kuulkoon mitä Henki seurakunnille sanoo”
Julkaistu 27 12 2007 - 14:48 by Keijo
Jumala puhuu tavalla ja toisella!
Munkki ja erakko, jonka nimi on Youssef Antoun Makhlouf (1828-1898) – St Charbel, kuoli kirkon kirous päällänsä, koska hän sanoi, ettei saa rukoilla pyhimyksiä vaan Jeesusta. Kun hän kuoli, hänen muistonsa haluttiin pyyhkiä Libanonin maaperällä ihmisten mielistä. Mutta hän on jättänyt jälkeensä merkillisen profetian. Hän sanoo näin:” Jos on totta, että pyhimysten ansiot ja rukoukset eivät pelasta ketään, vaan Jeesuksen Kristuksen veri, niin minun ruumiini tulee vuotamaan ja valumaan vettä, verta ja öljyä.”
Kun Charbel kuoli, hänet haudattiin. Kolme kuukautta hautaamisen jälkeen, hänen hautavaatteittensa lävitse valui öljyä. Huhtikuussa 1899 tuo ruumis nostettiin monien kirkollisten, korkea-arvoisten katolisten asiantuntijoiden silmien alla haudasta ylös ja huomattiin, että ruumis on itsessänsä aivan kuiva, mutta jostakin välittömästi pinnan luota lähtee liikkeeseen yliluonnollisia öljyvanoja. Katolisen kirkon tutkija, joka tutki asiaa, päätti ettei ilmiö voi olla Jumalasta, koska Charbel oli kerettiläisenä julistanut, että vain Jeesuksen Kristuksen veren kautta pelastutaan. Siksi Charbelin ruumis laitettiin metalliseen laatikkoon ja kirkollisella vaatimuksella hänen ruumiinsa vietiin kellariin.
Seuraavassa vaiheessa sieltä laatikon sisältä alkoi valua öljyn lisäksi myös verta. Sitten kului aikaa ja 1925 Rooman Vatikaani alkoi tutkia ilmiötä ja vainaja otettiin uudestaan sieltä kellarista esille ja arkku avattiin ja ruumis pistettiin auringon kuivatettavaksi siinä toivossa, että tuo öljyn ja veren valuminen loppuisi. Kaksi vuotta Charbelin ruumis oli paavin vaatimuksesta auringon kuivatettavana ja sen kahden vuoden aikana alkoi vielä valua vettä öljyn ja veren lisäksi.
Nyt vuosien mittaan on tapahtunut näin. Vuonna 1927 Charbelin ruumis pistettiin arkkuun. Arkku pistettiin hautaan. Hauta oli tavanmukaisesti kallioluolassa. Vuosia kului. 1948 arkku alkoi valua yli äyräitten. Vettä, verta ja öljyä sekoittui toisiinsa. Joku muisti, että Charbelin testamentissa oli vanha sana, joka puhuu siitä, että tulee tilanne, jolloin kaikki nämä kolme alkavat valua ulos. Kun etsittiin tämä vanha Charbelin testamentti esille, niin siinä luki näin: ” Kun minun veteni, öljyni ja vereni sekoittuvat toisiinsa ja valuvat virtana ulos, on syntynyt se sukupolvi, joka ei kuole ennen kuin Jeesus tulee.”
Teksti Charbelista on lainausta Leo Mellerin puheesta Nostradamuksesta Sunttaan (1984). Charbelista mainitun osuuden voi kuunnella täältä (wma tiedosto 869 kt, pituus 5 minuuttia 42 sekuntia).
Julkaistu 24 12 2007 - 13:27 by Keijo
“Joulu juhlista jaloin”
“Minä ilmoitan teille suuren ilon“
Julkaistu 24 12 2007 - 13:23 by Keijo
Valo alkoi tulla, päivä piteni tänään 1min.
Helsingissä Päivän pituus on 5 h 51 min
Kuusamossa Päivän pituus on 2 h 51 min
Inarissa Aurinko ei nouse eikä laske tänään.
Julkaistu 22 12 2007 - 12:23 by Keijo
Tämän jälkeen päivä alkaa jälleen pidentyä.
Aurinko nousee 9:23 ja laskee 15:13. Päivän pituus on 5 h 50 min