Julkaistu 29 10 2009 - 04:01 by Keijo
Ystäväni näki viime lauantaina näyn jossa suomen raja oli ikäänkuin sytytyslanka joka paloi “sähisten” , jostain imatran paikkeilta ylöspäin johonkin noin kajaanin korkeudelle ja siis paloi koko matkalta.
Suunnilleen samasta kohdin kuin Lightlen näky Suomen kartasta
Tulee mieleen Steven Lightlen näky 1974 ja 1980
Lähde: Steven Lightle: JUMALA PUHUI MINULLE/Kuva ja sana
Viimeisinä päivinä, kun sillä kertaa olin Herran edessä, näin näyssä edessäni kuin suuren valkokankaan. Siinä oli paljon ihmisiä, jotka tunnistin juutalaisiksi. Näin myös, että he olivat Neuvostoliitossa. Monilla pienillä kaduilla he kokoontuivat kaikkialta Neuvostoliiton eri alueilta ja kaikki jatkoivat tätä suurta valtatietä, joka kulki länteen päin.
Näin miehiä, joiden tehtävät olivat suurempia kuin Mooseksen. Kun nämä miehet profetoivat Pyhän Hengen johdolla, tuossa maassa tapahtui valtavia katastrofeja. Ne olivat niin ankaria, että ne panivat tuon kansakunnan polvilleen. Sen jälkeen näytti siltä kuin Neuvostoliito olisi sylkäissyt ulos kaikki juutalaiset. He kaikki tulivat tälle Jumalan rakentamalle valtatielle ja kulkivat länttä kohti Puolan, Itä-Saksan, Berliinin kautta ja ylittivät Länsi-Saksan rajan aivan läheltä Helmstedtia. He kulkivat Braunschweigin ja Hannoferin kautta ja jatkoivat länteen kohti Hollantia. Sieltä he nousivat laivoihin, jotka kuljettivat heidät kotiin Israeliin. …..
Vieressäni seinällä oli suuri Suomen kartta. Äkkiä näin tulen syttyvän täsmälleen Neuvostoliiton ja Suomen rajalla. Todellinen tuli liekkeineen ja savuineen. Olin täysin valpas. Katsoin ympärilleni. Mistä saisin vettä tulen sammuttamiseen? Mutta kartta ei palanut. Lumoutuneena katselin tapahtumaa. “Jeesus, mitä on tekeillä?” kysyin. Jälleen tuo tuttu hiljainen ääni puhui sydämessäni: “Muistatko vuoden 1974 näyn?” Kuinka olisin voinut sen unohtaa!
Sitten näin saman näyn uudelleen silmieni edessä. Mutta tällä kertaa kiinnitin huomiota enemmän yksityiskohtiin. Tajusin erityisesti, että luoteisosista Neuvostoliitoa tulleet juutalaiset eivät kulkeneet kohti suurta valtatietä, joka johti Puolan kautta Länsi-Eurooppaan. “Herra, miksi he eivät mene tuolle valtatielle?”
Hän vastasi: “Nämä juutalaiset tulevat vapauteen Suomen kautta. Armossani minä annan heille tilaisuuden olla siunauksena rakkaalle kansalleni.” “Jeesus, mitä minä teen tälle uudelle näylle?” kysyin syvästi liikuttuneena. “Etkö pyytänyt sanaa tämän illan kokousta varten? Tässä se on. Mene ja julista tämä sanoma Suomen kansalle!” Keräsin rohkeutta. Sinä viimeisenä iltana Suomessa julistin juutalaisten exoduksesta Neuvostoliitosta ja puhuin Suomen vastuualueesta.
Julkaistu 26 10 2009 - 01:20 by Keijo
Yksi pahoista synneistä on aviorikos, vaikka käytetääkin lieventäviä sanontoja “syrjähyppy tai käynti vieraissa” sekä puhutaan vaan uudesta “suhteesta”.
Jos nyt yleensä voidaan lajitella niin mielestäni aviorikos on pahempi synti kuin homot tms. Homot ja lesbot saastuttavat vain itsensä ja tekevät itsensä häpeän alaisiksi, mutta avionrikkojat voivat tuottaa suuren vahingon puolisolleen ja lapsilleen.
Aviorikos ei ole ainoastaan rikos Jumalaa vastaan vaan puolisoa ja lapsia vastaan.
Jumala sisällytti 10: käskyyn aviorikoksen, mutta muita käskyjä homoudesta yms. Hän antoi myöhemmin. (ja Hän on edelleen samaa mieltä, ei Hän ole muuttunut)
Jumala sanoi 10 käskyssä ÄLÄ TEE HUORIN siis ÄLÄ TEE AVIORIKOSTA
Mal 2:13 Ja toiseksi te olette tehneet tämän: olette saattaneet Herran alttarin peitetyksi kyynelillä ja itkulla ja huokauksilla, niin ettei Hän enää käänny uhrilahjojen puoleen eikä mielisty ottamaan mitään teidän kädestänne.
Mal 2:14 Mutta te sanotte: “Minkätähden niin?” Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi.
Mal 2:15 Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä. “Mutta kuinkas se yksi – ?” Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. – Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle.
Mal 2:16 Sillä Minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.
Mal 2:17 Te väsytätte Herran puheillanne. Mutta te sanotte: “Miten väsytämme?” Siten, että sanotte: “Jokainen, joka pahaa tekee, on hyvä Herran silmissä, ja niihin Hänellä on mielisuosio”; tahi: “Missä on tuomion Jumala?”
Julkaistu 22 10 2009 - 02:03 by Keijo
Uusin vähän kirjoitusta köyhän antamisongelma
Julkaistu 17 10 2009 - 16:30 by Keijo
Varo, ettet uhraa polttouhrejasi missä mieleisessäsi paikassa hyvänsä. Vaan siinä paikassa, jonka Herra valitsee jonkun sinun sukukuntasi alueelta, siinä uhraa polttouhrisi ja tee kaikki, mitä minä käsken sinun tehdä. 5 MOOS 12:13
Salomo ja koko seurakunta hänen kanssaan menivät uhrikukkulalle, joka oli Gibeonissa, sillä siellä oli Jumalan ilmestysmaja, jonka Herran palvelija Mooses oli tehnyt erämaassa. Mutta Jumalan arkin oli Daavid tuonut Kirjat-Jearimista siihen paikkaan, jonka Daavid oli sille valmistanut; sillä hän oli pystyttänyt sille majan Jerusalemiin. Ja vaskialttari, jonka Besalel, Uurin poika, Huurin pojanpoika, oli rakentanut, oli siellä Herran asumuksen edessä; Salomo ja seurakunta etsivät häntä siellä. Ja Salomo uhrasi siellä Herran edessä ilmestysmajan vaskialttarilla; hän uhrasi sen päällä tuhat polttouhria. Sinä yönä Jumala ilmestyi Salomolle ja sanoi hänelle: “Ano, mitä tahdot minun sinulle antavan.”
Ja Aasa teki sitä, mikä oli hyvää ja oikeata Herran, hänen Jumalansa, silmissä. Hän poisti vieraat alttarit ja uhrikukkulat, murskasi patsaat ja hakkasi maahan asera-karsikot. Ja hän kehoitti Juudaa etsimään Herraa, heidän isiensä Jumalaa, ja noudattamaan lakia ja käskyjä. Ja kaikista Juudan kaupungeista hän poisti uhrikukkulat ja auringonpatsaat, ja valtakunnassa oli rauha hänen aikanansa. 2 AIK 14:2
Kuningas Aasa erotti äitinsäkin Maakan kuningattaren arvosta, koska tämä oli pystyttänyt inhotuksen Aseralle; Aasa kukisti inhotuksen, rouhensi ja poltti sen Kidronin laaksossa. Mutta uhrikukkulat eivät hävinneet Israelista. Kuitenkin Aasan sydän oli ehyesti Herralle antautunut, niin kauan kuin hän eli. 2 AIK 15:16
Israelin kuninkaan Jerobeamin kahdentenakymmenentenä hallitusvuotena tuli Aasa Juudan kuninkaaksi. Hän hallitsi neljäkymmentä yksi vuotta Jerusalemissa. Hänen äitinsä oli nimeltään Maaka, Abisalomin tytär. Ja Aasa teki sitä, mikä oli oikein Herran silmissä, niinkuin hänen isänsä Daavid, ja toimitti haureelliset pyhäkköpojat pois maasta ja hävitti kaikki ne kivijumalat, jotka hänen isänsä olivat tehneet. Jopa hän erotti äitinsä Maakan kuningattaren arvosta, koska tämä oli pystyttänyt inhotuksen Aseralle; ja Aasa kukisti inhotuksen ja poltti sen Kidronin laaksossa. Mutta uhrikukkulat eivät hävinneet. Kuitenkin oli Aasan sydän ehyesti antautunut Herralle, niin kauan kuin hän eli. 1 KUN 15:9
(kuningas Aasa jopa poisti vieraat uhrikukkulat mutta jätti kuitenkin ne vielä joissa uhrattiin Herralle , vaikka nekin olisi pitänyt hävittää.)
Joosafat oli kolmenkymmenen viiden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi kaksikymmentä viisi vuotta Jerusalemissa. Hänen äitinsä oli nimeltään Asuba, Silhin tytär.
Ja hän vaelsi kaikessa isänsä Aasan tietä, siltä poikkeamatta, ja teki sitä, mikä oli oikein Herran silmissä. Mutta uhrikukkulat eivät hävinneet, vaan kansa uhrasi ja suitsutti yhä edelleen uhrikukkuloilla. Ja Joosafat teki rauhan Israelin kuninkaan kanssa. 1 KUN 22:42
Ja Jooas teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, niin kauan kuin hän eli, sillä pappi Joojada oli opettanut häntä. Kuitenkaan eivät uhrikukkulat hävinneet, vaan kansa uhrasi ja suitsutti yhä edelleen uhrikukkuloilla. 2 KUN 12:3
Israelin kuninkaan Jooaan, Jooahaan pojan, toisena hallitusvuotena tuli Amasja, Jooaan poika, Juudan kuninkaaksi. Hän oli kahdenkymmenen viiden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentä yhdeksän vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Jooaddin, Jerusalemista. Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, ei kuitenkaan niinkuin hänen isänsä Daavid. Kaikessa hän teki, niinkuin hänen isänsä Jooas oli tehnyt. Kuitenkaan eivät uhrikukkulat hävinneet, vaan kansa uhrasi ja suitsutti yhä edelleen uhrikukkuloilla. 2KUN 14:2
Jerobeamin, Israelin kuninkaan, kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä hallitusvuotena tuli Asarja, Amasjan poika, Juudan kuninkaaksi. Hän oli kuudentoista vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi ja hallitsi Jerusalemissa viisikymmentä kaksi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Jekolja, Jerusalemista. Ja hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, aivan niinkuin hänen isänsä Amasja oli tehnyt. Kuitenkaan eivät uhrikukkulat hävinneet, vaan kansa uhrasi ja suitsutti yhä edelleen uhrikukkuloilla. 2 KUN 15:1
tuli Jootam, Juudan kuninkaan Ussian poika, kuninkaaksi. Hän oli kahdenkymmenen viiden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi ja hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Jerusa, Saadokin tytär. Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, aivan niinkuin hänen isänsä Ussia oli tehnyt. Kuitenkaan uhrikukkulat eivät hävinneet, vaan kansa uhrasi ja suitsutti yhä edelleen uhrikukkuloilla. 2 KUN 15:33
(uhrikukkuloissa ei monet nähneet mitään pahaa kun niissä uhrattiin Herralle, kuitenkin löytyi 2 nuorta miestä jotka näkivät että Jumalan Sana sanoo muuta, ja he olivat:)
Hiskia oli kahdenkymmenen viiden vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi ja josta sanotaan:
Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-karsikon ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan. Hän turvasi Herraan, Israelin Jumalaan, niin ettei kukaan ollut hänen kaltaisensa kaikista hänen jälkeisistään Juudan kuninkaista eikä niistä, jotka olivat olleet ennen häntä.
2 KUN 18:4
Vai sanotko ehkä minulle: Me luotamme Herraan, meidän Jumalaamme? Mutta eikö Hän ole se, jonka uhrikukkulat ja alttarit Hiskia poisti, kun hän sanoi Juudalle ja Jerusalemille: Tämän alttarin edessä on teidän kumartaen rukoiltava?’ JES 36:7
Joosia oli kahdeksan vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi ja saastutti ja turmeli uhrikukkulat, hänestä sanotaan:
Ei ollut ennen häntä ollut hänen vertaistansa kuningasta, joka niin kaikesta sydämestänsä, kaikesta sielustansa ja kaikesta voimastansa olisi kääntynyt Herran puoleen, kaiken Mooseksen lain mukaan; eikä hänen jälkeensä tullut hänen vertaistansa.2 KUN 22:25
Julkaistu 9 10 2009 - 21:12 by Keijo
Yksi maailman parhaimmista opettajista Osmo Haavisto opettaa suojärvellä (puhe on siis suomeksi mutta tulkattu venäjäksi/paruski) KUUNTELE TÄSTÄ
Julkaistu 9 10 2009 - 16:02 by Keijo
Eräs veli kertoi hesarissa olevasta Proferssoin kirjoituksesta ettei Jumala ole luonut maailmaa , USKOMATONTA TYPERYYTTÄ vai että vielä oikein proferssori.
Joten kommentoi sitä näin kommenteihin seuraavasti:
Hah hah kuinka naurettavaa.
Suuri osa ihmisistä tietää että se mikä nähdään ei ole syntynyt näkyväisestä, vaan näkymätön Jumala kutsui kaiken olemaan.
Jumala joka kutsuu olemattomat ikäänkuin ne olisivat.
Ei ihme että apostoli Pietari sanoi että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan…
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.
Mitenköhän tämä pitäisi sitten kääntää?
“Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.”
Julkaistu 6 10 2009 - 14:12 by Keijo
Sn 15:16 Parempi vähä Herran pelossa kuin paljot varat levottomuudessa.
mutta vielä parempi on paljot varat Herran pelossa
Sn 15:17 Parempi vihannesruoka rakkaudessa kuin syöttöhärkä vihassa.
mutta vielä parempi vihannesruoka ja syöttöhärkä rakkaudessa.
Sn 17:1 Parempi kuiva kannikka rauhassa kuin talon täysi uhripaistia riidassa.
vielä parempi on talon täysi uhripaistia rauhassa.
Sn 16:8 Parempi vähä vanhurskaudessa kuin suuret voitot vääryydessä.
mutta vielä parempi on suuret voitot vanhurskaudessa.
Sn 19:22 Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa, ja köyhä on parempi kuin valhettelija.
mutta parempi on olla rikas ja rehellinen.
Sn 28:6 Parempi on köyhä, joka nuhteettomasti vaeltaa, kuin kahdella tiellä mutkitteleva rikas.
mutta parempi on olla rikas joka nuhteettomasti vaeltaa.
Jotkut lukevat että rikkaus on paha, mutta sana kertoo selvästi että on parempi olla rikas kuin köyhä , kuitenkin on jotain joka on vielä tärkeämpää kuin rikkaus.
Julkaistu 5 10 2009 - 22:47 by Keijo
Roomalaiskirje Chapter 5
1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
3. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
4. mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5. mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
2. Korinttolaiskirje Chapter 4
16. Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
18. meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
1. Pietarin kirje Chapter 4
12. Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa,
13. vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.
14. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne.
15. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin;
16. mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.
17. Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
18. Ja “jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?”
19. Sentähden, uskokoot myös ne, jotka Jumalan tahdon mukaan kärsivät, sielunsa uskolliselle Luojalle, tehden sitä, mikä hyvää on.
Julkaistu 5 10 2009 - 13:04 by Keijo
1. kirje Timoteukselle Chapter 6
6. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
7. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
8. mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
Sananlaskut Chapter 15
15. Kurjalle ovat pahoja kaikki päivät, mutta hyvä mieli on kuin alituiset pidot.
16. Parempi vähä Herran pelossa kuin paljot varat levottomuudessa.
17. Parempi vihannesruoka rakkaudessa kuin syöttöhärkä vihassa.
Johannes Chapter 15
18. Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
19. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
20. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ‘Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
Apostolien teot Chapter 14
22. ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: “Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan”
Johannes Chapter 16
33. Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.”
Galatalaiskirje Chapter 5
22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Joten näin yhteenvetona toteaisin että paras lääke elämään on täyttyä Hengellä.
TÄYTTYKÄÄ HENGELLÄ
Julkaistu 2 10 2009 - 20:16 by Keijo
Helsigissä asuvalle Leena Santalalle oli Jeesus Kristus tehnyt yllättävän ihmeen jonka hän huomasi vasta kun oli katsellut muusta syystä suuhunsa.
Kiitetty olkoon Herra !