4.4.2018 Profetiaa Suomelle, Presidentille, Venäjä antaa Viipurin ynm.

Julkaistu 17 päivää sitten by Keijo

Tämä sanoma tuli suorana lähetyksenä n. klo 22 keskiviikkona 4.4.2018
Timothy Shermanin kautta, johdatuksen kautta se on nyt tässä, teksti on kopioitu sellaisenaan YouTube videolta jonka myös voit katsoa tästä

“Suomeen, tämä on erityislaatuista ja se koskee profeettoja ja Jumalan poikia. Lapseus, ei vain sen kaltainen lapseus, mikä meillä on, kun uudesti synnymme ja Jumala on Isämme, vaan kypsä lapseus ,lapseus missä heijastamme Jumalan kuvaa ja luonnetta. Samankaltainen lapseus kuin Jeesukselle oli teillä on auktoriteetti tuoda se esille, näen teidät kummatkin (kaksi suomalaista oli Timothyn kokouksessa usa:ssa), sinä olet opettaja sinulla uskomattomat hallinnalliset kyvyt pystyt laittamaan asioita kokoon, olen tavannut heidät 20 vuotta sitten, mutta en tiedä heistä mitään olen nähnyt sinut ryhmässä ja olen ehkä nähnyt sinut olen nähnyt sinut aikaisemmin ehkä en ole, kaikki te suomalaiset näytätte samalta kuhan vitsailen vain.

Näen Suomen sinussa. siitä taitaa olla 30 vuotta, saattoi olla olen ollut siellä pari kertaa, nähnyt maanlaajuisia herätyksiä, kolme kertaa olen ollut siellä ja Herra kertoi minulle, että seuraavan kerran kun käyn siellä niin tulee olemaan loppunäytöksen aika siinä maassa ja Suomen hame ja se minkä Venäjä leikkasi Pietari tullaan luovuttamaan takaisin maalle (tarkoittanee Pietarin alueeseen kuuluvia Viipuria ynm.)
ja ylistävän naisen leikattu käsi, siltä hän näyttää, se on sen maan muoto, tullaan ennalleen asettamaan, Venäjä antaa takaisin, sen minkä varasti, he tekevät sen poliittisena temppuna saadakseen suurta taloudellista hyötyä, siellä on ihmisiä ottamassa takaisin noita maita, monia suomalaisia, se tulee olemaan suuri liikehdintä.

Tulee olemaan vierailuja julkisissa hallinnoissa, aikaisemmin on ollut monia vuosia
rukoilua pääkaupungissa poliittisissa- ja hallinnollisissa toimistoissa monet menevät sinne, tunnen muutamia tulee olemaan Jumalan liikehdintä Presidentin pelastukseksi
siinä valtiossa, kutsutaanko häntä Presidentiksi? joo, Presidentti hän on mies? sinä taisit kertoa siitä, tulee olemaan suuri vierailu tämän miehen luona Jumala tulee vierailemaan hänen luonaan enkelillä, Hän tulee säikäyttämään hänet, Hän tulee myös näyttämään hänelle Jumalan rakkauden ja avaamaan hänen silmänsä näkemään hänen ja perheensä tulevaisuuden ja myös maan tulevaisuuden, minkälaisen perinnön hän jättäisi se tulee vaatimaan uskomattoman rohkeuden.

koska, yhden maailman hallituson kaikkialla eurooppaa mutta Jumala tulee lävistämään sen Suomessa ja Suomen hameesta virtaa Baltian mereen ja kaikkiin ympärillä oleviin maihin, suuri Jumalan liikehdintä, Eestiin, Latviaan ja Liettuaan ja joutomaihin sodan runtelemiiin-

Kommentoi

Steven Lightle näyt exoduksesta 1974 ja 1980

Julkaistu 20 päivää sitten by Keijo

“Viimeisinä päivinä, kun sillä kertaa olin Herran edessä, näin näyssä edessäni kuin suuren valkokankaan. Siinä oli paljon ihmisiä, jotka tunnistin juutalaisiksi. Näin myös, että he olivat Neuvostoliitossa. Monilla pienillä kaduilla he kokoontuivat kaikkialta Neuvostoliiton eri alueilta ja kaikki jatkoivat tätä suurta valtatietä, joka kulki länteen päin.

Näin miehiä, joiden tehtävät olivat suurempia kuin Mooseksen. Kun nämä miehet profetoivat Pyhän Hengen johdolla, tuossa maassa tapahtui valtavia katastrofeja. Ne olivat niin ankaria, että ne panivat tuon kansakunnan polvilleen. Sen jälkeen näytti siltä kuin Neuvostoliito olisi sylkäissyt ulos kaikki juutalaiset. He kaikki tulivat tälle Jumalan rakentamalle valtatielle ja kulkivat länttä kohti Puolan, Itä-Saksan, Berliinin kautta ja ylittivät Länsi-Saksan rajan aivan läheltä Helmstedtia. He kulkivat Braunschweigin ja Hannoferin kautta ja jatkoivat länteen kohti Hollantia. Sieltä he nousivat laivoihin, jotka kuljettivat heidät kotiin Israeliin.” sivulta 35

“Lokakuussa 1980 lensin Suomeen pitämään kokoussarjaa. Braunschweigin näystä oli kulunut kuusi vuotta. Yhdentoista päivän aikana puhuin 29 kertaa. Lopussa olin kuin tyhjiin puristettu sitruuna. Matkan viimeisenä päivänä istuin ystäväni Rauno Kokkolan toimistossa aivan uupuneena. Jos olisin voinut, olisin lentänyt heti kotiin. Enää en halunnut puhua mitään. Mitä minun odotettiin sanovan kaikkien näiden päivien jälkeen. Valitin: “Jeesus, olen aivan lopussa, anna minulle sanat tätä iltaa varten.”

Vieressäni seinällä oli suuri Suomen kartta. Äkkiä näin tulen syttyvän täsmälleen Neuvostoliiton ja Suomen rajalla. Todellinen tuli liekkeineen ja savuineen. Olin täysin valpas. Katsoin ympärilleni. Mistä saisin vettä tulen sammuttamiseen? Mutta kartta ei palanut. Lumoutuneena katselin tapahtumaa. “Jeesus, mitä on tekeillä?” kysyin. Jälleen tuo tuttu hiljainen ääni puhui sydämessäni: “Muistatko vuoden 1974 näyn?” Kuinka olisin voinut sen unohtaa!

Sitten näin saman näyn uudelleen silmieni edessä. Mutta tällä kertaa kiinnitin huomiota enemmän yksityiskohtiin. Tajusin erityisesti, että luoteisosista Neuvostoliitoa tulleet juutalaiset eivät kulkeneet kohti suurta valtatietä, joka johti Puolan kautta Länsi-Eurooppaan. “Herra, miksi he eivät mene tuolle valtatielle?”

Hän vastasi: “Nämä juutalaiset tulevat vapauteen Suomen kautta. Armossani minä annan heille tilaisuuden olla siunauksena rakkaalle kansalleni.“ “Jeesus, mitä minä teen tälle uudelle näylle?” kysyin syvästi liikuttuneena. “Etkö pyytänyt sanaa tämän illan kokousta varten? Tässä se on. Mene ja julista tämä sanoma Suomen kansalle!” Keräsin rohkeutta. Sinä viimeisenä iltana Suomessa julistin juutalaisten exoduksesta Neuvostoliitosta ja puhuin Suomen vastuualueesta.” sivuilta 37-37 Kuva ja sana 1983 julkaisemasta kirjasta.
Steven Lightle: Jumala puhui minulle Neuvostoliiton juutalaisten exoduksesta

Kommentoi

Lohdutuksen sana

Julkaistu 21 päivää sitten by Keijo

Jeesus tulee pian, sinun ei tarvitse kuolla ollenkaan, vaan saat siirtyä ilman kuolemaa suoraan taivaasen , tämä on hyvä uutinen tälle ajalle.

Joskus ikäänkuin herättääkseen uskovia sanotaan Jeesus tulee oletko valmis.
Tottakai olen valmis, jos kerran olen valmis kuolemaan tänään, siis tiedän että Jeesuksen veri on pessyt kaikki syntini pois, ja jos en olisi valmis niin ainakin sitten saisin vielä tilaisuuden pelastua, kun näkisin että kaikki uskovaiset on temmattu pois.

Paljon pahempaa on se jos en ole valmis kuolemaan, sillä sitten ei ehkä ole tilaisuutta enää pelastua, paitsi jotkut ovat kyllä kuolemansa jälkeenkin huutaneet avuksi Herran nimeä ja pelastuneet.

Siis Jeesuksen tulo on ilosanoma uskoville.

Jeesuksen tulo on kehoituksen sana uskomattomille, jotta hekin tulisivat pelastettujen joukkoon nyt, tai jos eivät nyt, niin viimeistään silloin kun huomaavat että Jeesus haki omansa, ja sitten kääntyvät ja pelastuvat, mutta joutuvat täällä maanpäällä henkensä menettämään antikristuksen käsissä suuressa ahdistuksessa.

Kommentoi

Suurin päivä Pitkäperjantai

Julkaistu 23 päivää sitten by Keijo

Voi kuinka ihmeellinen päivä tämä on, kun Jumala miljoonia vuosia sitten näki meidät ja valtavassa rakkaudessaan ja hyvyydessään pelasti meidät jotka olimme pimeydesä kulkemassa kohti ikuista pimeyttä ja vaivaa, valtava on Pitkäperjantain muisto.

niinkuin Hän ennen maailman perustamista oli Hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat Hänen edessään, rakkaudessa, (Ef 1:4)

Kuinka paljon onkaan niitä Jumalan sanoja jotka ennustivat juuri tätä päivää, tässä vain pieni osa, sillä Mooses, psalmit ja profeetat ovat puhuneet runsaasti juuri Pitkästä perjantaista:

Ja Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; Se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.”
(1Moos 3:15)

Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan. (Dan 9:24)

Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? – (Psa 22:2)

Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen; he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa. (Psa 22:17-18)

Mutta totisesti, meidän sairautemme Hän kantoi, meidän kipumme Hän sälytti päällensä. Me pidimme Häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden – (Jes 53:4-6)

Tässä vai muutama jae (joita todella on paljon) jotka ennustivat, mitä Pitkänäperjantaina tapahtuu, ja kuinka paljon on niitä jotka kertovat tapahtumasta ja sen merkityksestä uudessa testamentissa.

Siis Pitkäperjantai on Maailmankaikkeuden koko maailmanajan suurin ja tärkein päivä, jolloin kaikki kaupat pitäisi olla kiinni, ja kristittyjen kokoontua ylistämään ja kiittäämään tästä päivästä.

Kommentoi

Laki, rakkaus ja haureus

Julkaistu 27 päivää sitten by Keijo

Sillä nämä: “Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse”, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: “Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.
(Rom 13:9-10)

Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: “Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. (Gal 5:14)

Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: “Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”, niin te hyvin teette; (Jaak 2:8)

Mutta koska on kaksi asiaa joista ihmiset eivät ymmärrä että ne on väärin, niin Jumala Apostolien kautta tarkensi tämän:

Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!” (Apt 15:28-29)

Kaikki seksi ilman avioliittoa on haureutta.

Seksi kuuluu vain avioliittoon ja pitäisikö nykyaikana tarkentaa että vain miehen ja naisen väliseen, muuta liittoa ei Jumala hyväksy, vaan päinvastoin inhoaa.

Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet. Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne; (1Te 4:2-5)

tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta

Haureuden karttamiseen kuuluu myös se mitä silmien kautta tulee,
epäsiveiden televisio- tietokone-ohjelmien ja kaiken median kautta.
TV7 ja alfa tv on suositeltavia kanavia. Kannattaa karttaa kaikenkaltaista pahaa.

Jeesus sanoi:
Te olette kuulleet sanotuksi: ‘Älä tee huorin’. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin. (Matt 5:27-29)

Kommentoi

Kielilläpuhumisen tärkeys

Julkaistu 27 päivää sitten by Keijo

Kielilläpuhuminen on todella suuri apu ihmiselämässä, eikä kannata ohittaa sitä sentähden että se rakentaa vain itseään, sillä mehän tarvitsemme itsellemme voimaa ja eheyttä jotta voimme sitten muitakin auttaa.
Ja lisäksi kielilläpuhumisen kautta esirukouskin saa paljon laajemman vaikutuksen, sillä me emme aina tiedä mitä meidän pitäisi rukoilla niinkuin rukoilla tulisi.
Siksi kannusta jokaista omistamaan tämän suuren siunauksen ja avun elämäänsä.
Sen voi tehdä jopa katsomalla asiasta kertovan videon. Suosittelen näitä:

12 min. puheeni Pyhän Hengen lahjasta

TV7 Bill Hamon jos ei linkki toimi kokeile myöhemmin uudelleen, koska en tällä hetkellä pääse TV7 sivulle (nyt Klo 15:12)

Kommentoi

John Paul Jackson Profetia

Julkaistu 48 päivää sitten by Keijo

Syntyi: 30. heinäkuuta 1950, Waxahachie, Texas, Yhdysvallat
Kuoli: 18. helmikuuta 2015
Josta löytyy yliluonnollista sarjassa 3 jaksoa
elokuu 17, 2007, Taivas TV7 Jaksonumero: 85

tammikuu 8, 2010, Taivas TV7 Jaksonumero 201

tammikuu 14, 2011, Taivas TV7 Jaksonumero: 260

“In 2008, John Paul Jackson released a prophetic word and a call to prayer regarding events that would be happening over the next 10 or so years. Watch the message in its entirety here!” PDF
19.12.2008 The Coming Perfect Storm YOUTUBE John profetoi mm. suihkuvirtausten vaikutuksista ja kuinka Iran ampuu Israeliin ydinkärkiä, ja Israel tulee toimimaan, ja tämä tapahtuu 10 vuoden sisällä, joten tänä vuonna tapahtuu…

TV7 julkaisi aikoinaan suomenkielisen DVD:n jota eilen katselin, ja tuli mieleen yliluonnollinen tapahtuma aiheesta joka kirjoitin Blogiin 2010

“Julkaistu 21 05 2010 – 19:49 by Keijo
Luin Leo Mellerin toimittamaa kirjaa “Jukka Rokka” “Valtaistuisalista”
Siinä oli monia ennustuksia ja kerroin vaimolleni että olin lukenut siitä että:
Israeliin ammutaan ydinkärkiä ja Israel hyökkää Iraniin.
Mutta kun aloin etsimään kirjasta sitä paikkaa, en löytänytkään vaikka aivan selvästi .
Muistaakseni se oli sivun 137 ylänurkassa (en ole siitä ihan varma)
Rukoillaan ettei Israeliin putoaisi ainoatakaan ydinkärkeä.”

Mutta jos oikein muistan, niin ne eivät olleet suuria ohjuksia, voisiko siis olla kysymyksessä taktiset ydinaseet?

Kommentoi [1]

Lohdutus (poimittu facebookista)

Julkaistu 54 päivää sitten by Keijo

LUE JA TULE KOSKETETUKSI. TÄMÄ TARINA ON TOSI.

Vuonna 1975 menin Kotkaan nuorisopastoriksi. Siellä tutustuin Suvilaakson perheeseen. Veljiä oli kolme: Veikko, Pertti ja Lasse. Koko perhe kuului seurakuntaan jota palvelin. Olen tavannut Lassea muutaman kerran näiden vuosikymmenten aikana Kotkasta lähdettyäni ja oppinut tuntemaan hänet vakaana kristittynä.

Marraskuussa 2009 Kouvolassa, jossa olimme pitämässä Pastorit Areenalla –konserttia, Lasse tuli pitkästä aikaa tapaamaan minua. Hän oli konsertin aikana kokenut voimakkaasti haluavansa jakaa kanssani katkelman omasta ja vaimonsa Vuokon elämästä. Myöhemmin hän lähetti minulle saman kertomuksen sähköpostilla: ”Tulet tarvitsemaan sitä jossakin tilanteessa, jonkun henkilön kohdalla. Saat vapaasti käyttää, miten koet”, Lasse kirjoitti.

Luimme Lassen kertomusta työtoverien kanssa liikuttuneina ja samalla rohkaistuneina. Surumielinen ja koskettava kertomus sisältää väkevän ja lohdullisen välähdyksen taivaan todellisuudesta. Koti, jonne kaikki olemme matkalla on todellinen.

Hannu Grönroos

Näin Lasse kirjoittaa:
————————————-
Asuttiin Vaasassa, ja saatiin ostettua oma rintamamiestalo v, 93. Elokuun alussa muutimme siihen asumaan ja olimme todella onnellisia. Monen vuoden unelma toteutui. Kävelimme pihapiirissä ja teimme seuraavaa kevättä ajatellen piha ja puutarhasuunnitelmia. Onnellinen talon omistajapariskunta, (Lasse 35v. Vuokko 36v) katseli omaa tupaa, kolmen pienen lapsensa kanssa. (Sonja 11v. Saara 9v, ja Mikael 3v)

Vain muutama viikko tuosta hetkestä vaimoni sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Syöpä oli levinnyt jo niin laajalle alueelle, ettei ollut lääketieteellistä parannuskeinoa.

Kevät saapui, kävelin pihalla ja muistelin syksyllä tehdyt suunnitelmat. Katseeni huomasi makuuhuoneen ikkunassa vaimoni piirteet, joka letkuihin sidottuna katseli myös pihapiiriä. Sanattomina vaan huomasimme. Suunnitelmat eivät toteutuneetkaan.

Aika riensi nopeasti heinäkuuhun ja vaimoni joutui sairaalaan. Samana iltana sairaalasta soitettiin: ”Tule tänne, nyt elämän liekki alkaa sammumaan.”

Kun saavuin vaimoni vuoteen vierelle, näin hätääntyneitä hoitajia ja lääkärin, joka oli tullut tutuksi prosessin aikana. Vaimoni kuiskasi, jos voisin siunata hänet matkalle. (Vaimoni elimistöstä oli syöpäkasvain rikkonut valtimon, jota ei saatu korjatuksi, ja hän tiesi, että hän saa siirtyä ajan rajan tuolle puolelle tulevana yönä.) Siinä hoitajien ja lääkärin läsnäollessa sain siunata vaimoni iäisyysmatkaa varten, matkaa, jolle hän valmistautui.

Lääkäri vei minut huoneen ulkopuolelle ja kertoi: ”Olen näiden kuukausien aikana huomannut teissä valtavan rauhan. Se on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen, että ne asiat, mitkä vielä vuosi sitten olivat elämässäni tärkeitä, ovat menettäneet merkityksensä. Olen joutunut laittamaan asiani kuntoon ja olen nyt teidän kanssanne samalla tiellä.” Hän samalla kertoi, että muutama tunti ja kaikki on ohi.

Jäin valvomaan vaimoni sängyn viereen ja yöllä kahden aikaan huomasin, että nyt hengitys loppuu. Elintoimintoja valvova kone kävi piippaamaan, ja sain sammuttaa sen hoitajien luvalla. Hoitajat poistuivat paikalta naapurihuoneeseen, jossa oli toinen vastaava tapaus.

Sisimmässäni huusin Jumalan puoleen. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Näytä voimasi. Lasaruksellekin huusit tule ulos ja Lasarus tuli. Enhän mä pärjää millään yksin isänä ja äitinä. Poika on vasta 4- vuotias ja tytöt ovat murrosiän kynnyksellä. Rukoilin ja itkin Jumalan edessä. AUTA.

Noin puolen tunnin päästä hoitajat palasivat, pesivät vaimoni elottoman ruumiin ja vaihtoivat hänelle puhtaat vaatteet päälle. Sovittiin, että hän saa jäädä siihen huoneeseen, että voin käydä lasten kanssa heti aamulla hyvästelemässä hänet. Täytettiin vielä joitakin papereita, ja lähdimme poistumaan huoneesta.

Kun tartuin potilashuoneen ovenkahvaan, vaimoni sängystä kuului sanat: ”Lasse tule tänne. Sä olet hoitanut mua, kantanut saunalle ja pessyt, lääkinnyt ja valvonut vuoteeni vierellä. Käy tuohon viereiseen sänkyyn lepäämään.” Hoitajat katsoivat pelästyneinä toisiinsa. Oma sydämeni pomppi kummallisesti. Voiko tämä olla totta?

Kun astuin vaimoni vierelle takaisin, hän katsoi suoraan silmiini ja sanoi: ”Kävin jo katsomassa paikkaa, johon kohta pääsen. Tulin vielä sanomaan sinulle, että kerro jokaiselle ihmiselle, joita tapaat. Elämä ei lopu siihen kun täältä lähdemme. Elämä jatkuu ajan rajan tuolla puolella. Kävin sen jo katsomassa sitä paikkaa.” Hän antoi evästystä vietäväksi lapsille, kun heidät tapaan.

Keskustelimme asiasta vielä jonkin aikaa, kunnes neljän jälkeen aamuyöstä elämä pakeni. Tuntui todella raskaalta vastaanottaa vaimo takaisin ja taas luovuttaa. Huusin Jumalan puoleen, purin tuskaani Hänelle. Odotin kauemmin kuin edellisellä kerralla, ennen kuin kutsuin hoitajat paikalle.

He saapuivat ja sanoivat: “Emme ymmärrä, mitä äsken tapahtui, mutta nyt aivan varmasti kaikki on lopullisesti ohi.” He lähtivät hakemaan pesuvälineitä uudelleen. Pesivät ja pukivat vaimoni, kuten aikaisemminkin. Täytettiin uusia papereita ja sovimme taas, että ruumis saa jäädä paikoilleen, ja tulemme sanomaan lasten kanssa hyvästi aamulla.

Avasimme jälleen oven, ja vielä kerran vaimoni sängystä kuului sanat: ”Lasse tule tänne.” Hoitajat olivat entistäkin hätääntyneempiä. Astuin vaimoni luokse, otin häntä kädestä kiinni, ja hän kuiskasi hiljaa: ”Sain vielä luvan tulla sanomaan sinulle. Sitten kun on sinun aikasi lähteä, saan tulla sua vastaan.”

Hoitajat jäivät vaimoni vuoteen viereen, kun menin hoitajien toimistosta soittamaan kotiini Usko Katolle. Tiesin, että, vaimoni veli Usko Katto oli tullut yön aikana kotiimme Vaasaan. Usko työskenteli vielä silloin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa erikoishoitajana. (Nykyisin Tampereen Helluntaiseurakunnan johtava pastori).

Sanoin Uskolle: ”Nyt en jaksa enää. Olen luovuttanut Vuokon kaksi kertaa kuolemalle ja ottanut hänet kaksi kertaa takaisin. Tule tänne avukseni.”

Usko saapui luokseni. Hän neuvotteli hoitajien kanssa hoitotoimenpiteistä, sillä vaimollani oli kovat tuskat. Vielä voimien kadotessakin, huomasin, että vaimoni nosti käsiä ylös. Katseellaan seurasi jotakin katonrajassa, ja hän yritti soperrella vielä jotakin. Laitoin korvani aivan hänen huulilleen ja kuuntelin, mitä hänellä on asiaa: ”Jeesus, Jeesus,” kuului hiljaa hänen huuliltaan, ja samalla hän painoi päänsä tutun uskovaisen hoitajan syliin, ja lähti matkalle, joka meillä on vielä edessäpäin.

Kommentoi

Billy Graham kuolema - on merkki, profetia

Julkaistu 60 päivää sitten by Keijo

this will signal the start of the Grand Finale. Great judgments, great revival and the harvest of the nations – billions of souls forced into the great winepress of the wrath of God!

“Maurice Sklar ei ole Suomessa tunnettu saarnaaja, mutta Amerikassa on. Hän on alkujaan venäjänjuutalaista sukua oleva helluntailainen viulisti ja hengenmies, joka johtaa omia Maurice Sklar-seurakuntiaan Yhdysvalloissa. Hän on aiemmin toiminut yhteistyössä monien suurten saarnaajien kanssa, kuten Sid Rothin, Pat Robertsonin ja Kenneth Copelandin.”

“Sklar saa myös profetioita. Tässä profetiassa vuodelta 2009 hän sanoo saaneensa Jumalalta sanoman, että sitten kun sekä Oral Roberts että Billy Graham ovat kuolleet, alkavat lopun ajan viimeiset vuodet. “He edustavat Jumalan viimeistä kutsua pelastuksen ja parantumisen valtakuntaan. Heidän jälkeensä Jumala pakottaa miljardit ihmissielut vihansa viinikuurnaan. Suuri ahdistus ja suuret herätykset alkavat”, Sklar profetoi.”

The Coming Threats to the United States of America Maurice Sklar June 4, 2009

”Oral” Roberts oli yhdysvaltalainen evankelista. Hän oli helluntaiherätyksen jäsen.
Syntyi: 24. tammikuuta 1918, Ada, Yhdysvallat
Kuoli: 15. joulukuuta 2009, Newport Beach, Kalifornia, Yhdysvallat
Kuolinsyy: Keuhkokuume
Puoliso: Evelyn Roberts s.22.4.1917-4.5.2005 (avioliitto v. 1938–2005)

Billy Graham oli yhdysvaltalainen kristillinen saarnaaja, jonka kirkkokunnallinen tausta oli baptismi. Billy Graham itse kuvasi elämäntehtäväänsä seuraavasti: ”Elämäntehtäväni on auttaa ihmisiä löytämään henkilökohtainen suhde Jumalaan”.
Syntyi: 7. marraskuuta 1918, Charlotte, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat
Kuoli: 21. helmikuuta 2018, Montreat, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat
Puoliso: Ruth Graham 10.6.1920-14.6.2005 (avioliitto v. 1943–2007)

Kommentoi [1]

3 mielenkiintoista profetiaa

Julkaistu 63 päivää sitten by Keijo

16.2.2018 Profetia: viivyttely on ohi, nyt asiat alkavat tapahtua

16.2.2018 Profetia: Lähi-idässä syttyy sota ja Israel laajenee

16.2.2018 Profetia: USA hyökkää Pohjois-Koreaan

Read on... · Kommentoi

Päivän Sana

Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja Sinä paransit minut.

Kategoriat

Ulkoiset linkit

RSS Feeds

Etsi tästä sivustosta