Todella vaikuttava todistus

Julkaistu 5 07 2017 - 13:38 by Keijo

Sirkka Parkkinen: Jäänkö Taivaaseen – vai palaanko takaisin?

”Taivaassa havahduin, että tämänhän täytyy olla se oikea Paratiisi ja tiesin, että jos menen sinne, minullekin alkaa aivan uusi elämä! Siellä en tarvitsisi ikävöidä mitään maanpäällistä, eikä siellä ole murhetta, eikä itkua… Tunsin, miten Taivaallinen rakkaus aivan kuin imi puoleensa ja mikä rauha siellä olikaan!”, Sirkka Parkkinen kertoo hämmästyttävästä kokemuksestaan, jossa hänet – Jeesuksen seurassa – vietiin aivan Paratiisiin portille.

”Jo lapsesta asti sairastin vaikeaa rasitus- ja allergia-astmaa. Lapsena en tervettä päivää nähnyt ja saatoin saada niin vaikean astmakohtauksen, että olin tukehtumassa ja jo rukoilin, että ota Jumala minut pois, koska en enää jaksa hengittää… Tukehtumisen tunne oli kauhea ja piti vain selvitä siitä hengittämisestä… Lääkekaappi oli täynnä lääkkeitä ja lisäksi lääkärit suosittelivat siedätyshoitoja ja antoivat piikkejä. Lopulta totuin siihen, että olen erilainen lapsi kuin muut. – Mutta kun Jumala paransi astmani ja pystyin taas liikkumaan ja juoksemaan – se oli aivan ihmeellistä! – Niitä kohtauksia ei enää tullutkaan…

Olin vielä nuori, kun rakastuin naapurin poikaan, Anssiin. Häät olivat Voikkaan seuratalolla ja kun lapsemme syntyi, se oli hyvin vaikea synnytys. Luulin, että minut on aivan unohdettu synnytyspöydälle, mutta tarmokas kätilö tuli paikalle ja sai pienen poikamme ulos kohdusta. Pääsin sairaalasta, mutta kotona pala istukasta vielä irtosi ja alkoi aivan valtava verenvuoto! Ambulanssia kiirehdimme, että nyt on tultava nopeasti, koska kaikki paikat ovat täynnä verta… Sairaalan käytävällä verenvuoto jatkui ja tunsin yhtäkkiä, että nyt minusta lähti kaikki voimat. Tapahtui aivan käsittämätöntä, sillä silmänräpäyksessä seisoin mustassa pimeydessä. En uskaltanut ottaa askeltakaan, koska pelkäsin, että putoan alas johonkin tuntemattomaan… Äkkiä huomasin, että vasemmalle puolelleni ilmestyi hyvin kirkas valo ja se vierelläni oleva otti minua kädestä ja lähti viemään eteenpäin. Aloin kuulla uskomattoman kaunista, Taivaallista musiikkia ja ymmärsin, että Jeesus oli vasemmalla puolellani. Menimme valon läpi ja eteeni avautui valtavan iso, vihreä nurmikenttä. Kentän laidalla oli kuin penkki, jossa vanhempi, valkopuinen mies oli odottamassa. Ajattelin, että en tunne tuota miestä, mutta selvästikin hän tunsi minut…

Eteeni avautui myös leveä virta tai joki, ja kauempana näin ikään kuin kaarisillan. Siltaa pitkin lähestyi kaksi mieshenkilöä, joilla oli pitkät valkoiset vaatteet. Ne olivat enkeleitä, jotka kantoivat isoa kirjaa kädessään. Se oli Raamattu ja ne kävivät kaiken aikaa keskustelua siitä Sanasta! – Virran vasemmalla puolella tunnistin ikään kuin ”asuntoja” ja siellä näin paljon ihmisiä. Jokaisella oli valkoiset vaatteet päällään ja kun heitä katselin, tunsin itsekin sitä iloa, riemua ja terveyttä, mitä ihmisissä oli. Ajattelin, että tuon täytyy olla oikein Paratiisi ja tiesin, että jos menen sinne, siellä alkaa minullekin aivan uusi elämä. En tarvitsisi kaivata mitään maanpäällistä, eikä siellä ollut mitään murhetta, ei itkua… Tunsin, miten se taivaallinen rakkaus aivan kuin imi puoleensa ja mikä rauha siellä olikaan!

Olisin ollut niin valmis jäämään sinne, mutta silloin näytettiin elämää eteenpäin ja mitä tapahtuu, kun tulee tieto läheisilleni, että olen poissa heidän luotaan. Ratkaisevinta oli pienen lapseni kohtalo: Miehelläni ei olisi aikaa lapselle ja lapseni joutuisi isovanhemmille ja he väsyisivät ja mieleeni tuli sana heittolapsi. Vasta teini-iässä poikani saisi tietää, että äiti kuoli kun hän syntyi ja poikani alkaisi syyttää itseään äidin kuolemasta. Näin hänestä tulisi Jumala – kielteinen. Yllättäen Jeesus vierelläni sanoi, että valinta onkin minun ja silloin halusin palata lapseni luo… Lähtiessä kysyin, että pääsenkö varmasti takaisin näin ihanaan paikkaan, mutta samassa heräsin osaston sairaalan sängyssä… Pyysin hoitajilta ruokaa, mutta he arvelivat, etten vielä pysty syömään ja olinhan menossa leikkaukseen. Mutta sain suuhuni muutaman lusikallisen ja kun sitä söin, kaikki verentulo lakkasi. Se ruoka ei tietenkään verenvuotoa lopettanut, mutta sillä samalla hetkellä Jeesus teki minut terveeksi!

LÄHDE

Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,
(2 Kirje korinttilaisille 1:3)

Kommentoi

7 vuotta pyörätuolilla

Julkaistu 5 07 2017 - 13:11 by Keijo

Reino Malinen: Nousin pyörätuolivuosien jälkeen kävelemään!

”Käsittämätön hetki: – Kävelin! Ja jalat taas kantoivat! Vieläkin, kun olen liikkeellä, ihmiset tunnistavat, kuka olen! He muistavat, miten pitkään vaimoni Taimi joutui kuljettamaan minua pyörätuolilla. Ja monet, monet ovat vakuuttaneet, että olen ollut heille uskon vahvistajana ja vahvana esimerkkinä parantumisesta: Kun olen parantunut pyörätuolista kävelemään, hekin uskovat, että parantumista voi tapahtua heidänkin kohdallaan”, Reino Malinen vakuuttaa juuri, kun on taas päivälenkiltään hikisenä palannut.”

Oman kodein rakentaminen ja metsästysharrastukseni piti fyysistä kuntoa yllä, sillä olin paljon liikkeellä ja vaelsin metsissä. Mutta kun selkäni loppui, se loppui… Selkäydinkanavassa oli välilevytyrä ja selkäydinkanava oli lopulta lähes tukossa. Kovien kipujen takia minut vietiin sairaalaan, ja samalla reissulla tehtiin myös leikkaus. Sen ensimmäisen leikkauksen jälkeen olin kaksi kuukautta työssä, mutta pian kipu alkoi uudelleen. Tuli taas uudet pullistumat ja pahat kivut – ja taas selkää leikattiin. Leikkauksen jälkeen yritin kovasti kuntoilla, mutta lenkillä jäin matkan varrelle ja sieltä minut vietiin taas sairaalaan. Näissä leikkauksissa oli omat riskinsä ja ongelmansa: Erään kerran puudutusaineet menivät vereen, mutta kaikkea yritettiin! Selkään tehtiin koejäykistykset ja aluksi se toimi, mutta olin jo saanut niin pahan hermostovaurion, että näin ajauduin pyörätuoliin. Selkääni leikattiin yhteensä viisi kertaa.

Selkävaivojeni ja sairauksien aikana avioliittoomme tuli jonkinlaista ylihuolehtimista: Kun Taimi meni edes kaupalle, hän järjesti aina tänne jonkun seuraksi ja vielä lähtiessään epäilikin: Pärjäätkö sinä? Ymmärsin, miten helposti pyörätuolilla liikkuva pelkää lähteä liikkeelle ja totta olikin: Jokainen retki missä olimme mukana, oli oma kysymyksensä ja vaati omat valmistelunsa. Liikkumiseni oli yhteensä seitsemän ja puoli vuotta pyörätuolin varassa…

Pysyvä ilo

Se rukousilta on jäänyt pysyvästi mieleeni: Kun istuin kirkossa pyörätuolissani, Pirkko huomasi minut, tuli rukoilemaan ja aloin siinä kertoa Pirkolle vaivoistani: Hänkin ihmetteli, miten jalka oli vääntynyt lähes lattiaa kohden – ”Onpa pahaksi päässyt”, Pirkko ihmetteli. Seuraavana aamuna, kun heräsin, jalka oli täysin suora ja normaalissa asennossa. Sen ”uuden” jalan ja sen uuden selän kanssa lähdin kävelemään ja siitä asti olen liikkeellä ollut! Ja aivan uutena miehenä myös muuta parantumista tapahtui samalla rukouksella: Epilepsia on kokonaan pysynyt poissa, eikä yhtään kohtausta ole sen jälkeen tullut! Olen todellakin aivan uusi mies ja sitä toivoa – miten haluankaan herättää toivoa jokaisessa sairaassa!

Käveleminen, liikkuminen ja parantuminen antoivat niin valtavan uskon rukouksen voimaan ja parantumiseni on ollut monille se uskon seimen, joka on heidän kohdallaan puhjennut kasvuun.

Lähde

Kiitetty olkoon Herra Jeesus Kristus

Kommentoi

Päivän Sana

Jeesus nuhteli saastaista henkeä ja paransi pojan ja antoi hänet takaisin hänen isällensä.

Kategoriat

Ulkoiset linkit

RSS Feeds

Etsi tästä sivustosta